Joillekin yksinkertaistenkin matemaattisten yhtälöiden ratkaisu tuottaa suuria vaikeuksia. Näitä ovat ennen muuta ne, jotka luulevat Suomen, suomalaisen veronmaksajan ja suomalaisen kuluttajan jotenkin hyötyvän EU:n maataloustukijärjestelmästä. Tällä tavoin ajattelevat väittävät, että EU:sta kannattaa ottaa irti niin paljon tukia vaan kuin ikinä saadaan. Että semmoinen on kansallisen edun mukaista. Hölynpölyä, sanon minä.
Otetaanpa esimerkkinä tämä sokeri. EU:ssa siis tuetaan sokerijuurikkaan tuotantoa eri muodoissaan. Sokerijuurikkaan tuotannolla on maakohtaiset kiintiöt. Esim. Ranskan kintiö on kaksi kertaa yli sen oman kulutustarpeen. Kiintiösysteemi on synnyttänyt myös monopoliyrityksiä alalle. Pohjoismaissa tanskalaisperäinen Danisco hallitsee sokerimarkkinoita.
Kuluttaja maksaa sokerista EU:ssa 100 euroa/yksikkö. Nyt siirryttiin laskuopin puolelle ja tuo 100 on siis pelkästään matemaattinen lähtökohta korvaten konkretian takia tavanomaisen matemaattisen normin eli x:n. EU:n suurin tuottajamaa eli Ranska käytännössä määrittää tuon yleiseurooppalaisen hintatason. Me kaikki EU-kansalaiset osallistumme tuon hinnan muodostumiseen maksamalla erilaisia maataloustukia.
Mennään eteenpäin. Ranska vie tätä samaa sokeria kolme kertaa halvemmalla EU:n ulkopuolelle kuin mikä on hinta EU:ssa kuluttajalle. EU:n ulkopuolelta sokeria saa 33 euron yksikköhinnalla. Teoriassa siis EU-kansalainen saisi 3 kg sokeria yhden kg:n hinnalla, jos voisi ostaa sen EU:n ulkopuolelta. Tätä EU-kansalainen ei voi tehdä, koska EU:n sokerimarkkinat on suojattu korkein suojatullein. Mutta me EU-kansalaiset siis rahoitamme ranskalaisia viljelijöitä ja sokeritehtailijoita, jotta nämä voivat myydä halpaa sokeria ulkomaille. Tämä ei tapahdu ensisijaisesti maataloustuen muodossa, vaan maailmanmarkkinahintoja selvästi korkeampina hintoina.
On totta, että maailmanmarkkinahinnan alhaisuus johtuu tämän ylituotannon dumppaamisesta eli polkumyynnistä EU:n ulkopuolelle. Sen yksinomaisena tavoitteena on estää kilpailu sokerintuotannossa. Kun kilpailu estetään, EU-kanslaiselta voidaan peria kovempia hintoja. Maailmanmarkkinahinta olisi kuitenkin ilman tätä dumppaamista 33-50 euron välimaastossa. EU:ssa on tarkkaan laskettu se, millä hinnalla polkumyynti onnistuu. Esim. Mosambik kykenisi tuottamaan sokeria alle tuon 50 euron yksikköhinnan eli siis ainakin puolet halvemmalla kuin mitä EU-kansalainen nyt maksaa.
Tämä matemaattinen yhtälö tarkoittaa sitä, että maataloustuen ja suojatullien purku mahdollistaisi sokerin kohdalla se, että EU-kansalainen saisi 2 kg yhden hinnalla, jos näin tehtäisiin. Tämä esimerkki kuvaa hyvin sitä, että EU:ssa kuluttajat ja veronmaksajat maksavat paljon korkeampia hintoja elintarvikkeista ylläpitäessään muutenkin hyvin menestyvää maatalousväestöä ja tuotantomonopoleja.
Väitteet siitä, että ruuan hinta kallistuisi ilman tukijärjestelmää ja suojatulleja, ovat enemmän tai vähemmän humpuukia ja suoranaista huijausta. Jos kauppa maataloustuotteidenkin osalta vapautettaisiin kuten WTO-prosessissa on vaadittu, kuten Maailmanpankki on vaatinut, kuten Kansainvälinen valuuttarahasto on vaatinut, kuten eräät suuret tuottajamaat (Besim. Brasilia) ovat vaatineet ja kuten kehitysmaiden lähes yksimielinen enemmistö on vaatinut, ruuan hinta Euroopassa ei suinkaan nousisi, vaan laskisi. Esim. sokerin hinta olisi ilman tukijärjestelyjä EU:ssa 100 euron sijasta 120 euroa. Tähän nähden kehitysmaista saataisiin sokeria puolta, jopa kolmannes halvemmalla. Ja sama mekasnismi toimii myös monissa muissa maataloustuotteissa ja erityisesti niissä tuoteryhmissä, jossa on paljon ylituotantoa EU:ssa.
Suomessa Keskusta tukee voimakkaimmin nykyistä maatalousjärjestelmää. Se haluaisi tuke sitä vieläkin enemmän. Kuluttajan ja veronmaksajan osalta tämä tarkoittaa sitä, että elämä tulisi aina vaan kalliimmaksi. Kun me siis hamuamme näitä EU-tukia luullen niitä ilmaisiksi lounaiksi, me koko ajamme kasaamme vain lisää kuluja päällemme. Suomen kohdalla tämä on EU-maksujenkin osalta jatkossa totisinta totta. Pääsimme nimittäin iloisten nettomaksajien kerhoon ja tätä pääministerimme Matti Vanhanen pitää iloisena asiana. Iloitkaamme siis siitä, kun saamme antaa köyhälle puolalaisviljelijälle mikä hänelle kuuluu ja korkeina kuluttajahintoina taas ranskalaiselle ökyrikkaalle viljelijälle vielä enemmän eli se mikä hänelle kuuluu.
Otetaanpa esimerkkinä tämä sokeri. EU:ssa siis tuetaan sokerijuurikkaan tuotantoa eri muodoissaan. Sokerijuurikkaan tuotannolla on maakohtaiset kiintiöt. Esim. Ranskan kintiö on kaksi kertaa yli sen oman kulutustarpeen. Kiintiösysteemi on synnyttänyt myös monopoliyrityksiä alalle. Pohjoismaissa tanskalaisperäinen Danisco hallitsee sokerimarkkinoita.
Kuluttaja maksaa sokerista EU:ssa 100 euroa/yksikkö. Nyt siirryttiin laskuopin puolelle ja tuo 100 on siis pelkästään matemaattinen lähtökohta korvaten konkretian takia tavanomaisen matemaattisen normin eli x:n. EU:n suurin tuottajamaa eli Ranska käytännössä määrittää tuon yleiseurooppalaisen hintatason. Me kaikki EU-kansalaiset osallistumme tuon hinnan muodostumiseen maksamalla erilaisia maataloustukia.
Mennään eteenpäin. Ranska vie tätä samaa sokeria kolme kertaa halvemmalla EU:n ulkopuolelle kuin mikä on hinta EU:ssa kuluttajalle. EU:n ulkopuolelta sokeria saa 33 euron yksikköhinnalla. Teoriassa siis EU-kansalainen saisi 3 kg sokeria yhden kg:n hinnalla, jos voisi ostaa sen EU:n ulkopuolelta. Tätä EU-kansalainen ei voi tehdä, koska EU:n sokerimarkkinat on suojattu korkein suojatullein. Mutta me EU-kansalaiset siis rahoitamme ranskalaisia viljelijöitä ja sokeritehtailijoita, jotta nämä voivat myydä halpaa sokeria ulkomaille. Tämä ei tapahdu ensisijaisesti maataloustuen muodossa, vaan maailmanmarkkinahintoja selvästi korkeampina hintoina.
On totta, että maailmanmarkkinahinnan alhaisuus johtuu tämän ylituotannon dumppaamisesta eli polkumyynnistä EU:n ulkopuolelle. Sen yksinomaisena tavoitteena on estää kilpailu sokerintuotannossa. Kun kilpailu estetään, EU-kanslaiselta voidaan peria kovempia hintoja. Maailmanmarkkinahinta olisi kuitenkin ilman tätä dumppaamista 33-50 euron välimaastossa. EU:ssa on tarkkaan laskettu se, millä hinnalla polkumyynti onnistuu. Esim. Mosambik kykenisi tuottamaan sokeria alle tuon 50 euron yksikköhinnan eli siis ainakin puolet halvemmalla kuin mitä EU-kansalainen nyt maksaa.
Tämä matemaattinen yhtälö tarkoittaa sitä, että maataloustuen ja suojatullien purku mahdollistaisi sokerin kohdalla se, että EU-kansalainen saisi 2 kg yhden hinnalla, jos näin tehtäisiin. Tämä esimerkki kuvaa hyvin sitä, että EU:ssa kuluttajat ja veronmaksajat maksavat paljon korkeampia hintoja elintarvikkeista ylläpitäessään muutenkin hyvin menestyvää maatalousväestöä ja tuotantomonopoleja.
Väitteet siitä, että ruuan hinta kallistuisi ilman tukijärjestelmää ja suojatulleja, ovat enemmän tai vähemmän humpuukia ja suoranaista huijausta. Jos kauppa maataloustuotteidenkin osalta vapautettaisiin kuten WTO-prosessissa on vaadittu, kuten Maailmanpankki on vaatinut, kuten Kansainvälinen valuuttarahasto on vaatinut, kuten eräät suuret tuottajamaat (Besim. Brasilia) ovat vaatineet ja kuten kehitysmaiden lähes yksimielinen enemmistö on vaatinut, ruuan hinta Euroopassa ei suinkaan nousisi, vaan laskisi. Esim. sokerin hinta olisi ilman tukijärjestelyjä EU:ssa 100 euron sijasta 120 euroa. Tähän nähden kehitysmaista saataisiin sokeria puolta, jopa kolmannes halvemmalla. Ja sama mekasnismi toimii myös monissa muissa maataloustuotteissa ja erityisesti niissä tuoteryhmissä, jossa on paljon ylituotantoa EU:ssa.
Suomessa Keskusta tukee voimakkaimmin nykyistä maatalousjärjestelmää. Se haluaisi tuke sitä vieläkin enemmän. Kuluttajan ja veronmaksajan osalta tämä tarkoittaa sitä, että elämä tulisi aina vaan kalliimmaksi. Kun me siis hamuamme näitä EU-tukia luullen niitä ilmaisiksi lounaiksi, me koko ajamme kasaamme vain lisää kuluja päällemme. Suomen kohdalla tämä on EU-maksujenkin osalta jatkossa totisinta totta. Pääsimme nimittäin iloisten nettomaksajien kerhoon ja tätä pääministerimme Matti Vanhanen pitää iloisena asiana. Iloitkaamme siis siitä, kun saamme antaa köyhälle puolalaisviljelijälle mikä hänelle kuuluu ja korkeina kuluttajahintoina taas ranskalaiselle ökyrikkaalle viljelijälle vielä enemmän eli se mikä hänelle kuuluu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
.... kirjoituksestasi ymmärtänyt mitään. Olen insinöörinä tottunut analyyttiseen ajattluun, mutta ei tuohon voi ottaa kantaa. Se jäi mieleeni, että tukijaiset ovat tukia viljelijöille. Et huomaa, että nehän ovat tukiaisia kuluttajille. Elintarvikkeiden raaka-aineiden hinnat laskevat kuluttajan pöydässä juuri tukijaisten verran. Lipposen mainostaman mukaan EU on sosialidemokraattinen projekti. Liittyessämme unioniin maataloustuet tulivat kolminkertaiseksi ja käsittävät nykyään noin puolet viljelijän tuloista.
Joku varmaan laskee, että tukiaiset ovat sosiaalinen projekti. Nehän alentavat ruon hintaa, joka rahoitetaan varovaroin. Pienituloisethan eivät maksa juurikaan valtionveroa, jolla tukiaiset rahoitetaan.
Vai et insinöörimiehenä ymmärtänyt. Vai olisiko niin, ette halunnutkaan ymmärtää. Et ilmeisesti myöskään katsonut toissapäivänä tullutta dokumennttia "Karvasta sokeria". Siinä asia tuotiin hyvin esille. Jos katsoit, etkö ymmärtänyt sitäkään?
Tuet eivät ole mitään tukia kuluttajille, jos niiden tavoitteena on yhdessä suojatullien kanssa varmistaa tuotannon monopoleja ja kartelleja sekä estää vapaa kilpailu. Jos kerran on mahdollista saada elintarvikkeita halvemmalla muualta, niin mitä ihmeen kuluttajatukea tämmöinen muka on. Jos siis kuluttaja voisi saada Mosambikissa tuotettua sokeria 2 kg samalla rahalla kuin yhden kg:n EU:ssa, niin mikä tässä on se, joka kuluttajaa sinusta hyödyttää? Kyllä on insinöörimatematiikka todella ollut analyyttista ainakin sinun kohdallasi, jos tätä et tajua.
Elintarvikkeiden hinnat eivät suinkaan laske kuluttajan pöydässä tukiasiten verran. Tuotantomonopolit ja kartellisoitunut kauppa nappaa enimmän osan tästä kuluttajan nenän alta. Vapaa golobaali kilpailu ja protektionismin lopettaminen toisi kuluttajalle etua, ei mikään protektionistinen tukisysteemi. Protektionismilla varmistetaan se, että kuluttaja maksaa tuotteista korkeamman hinnan eli vähintään sen, jolla muita kalliimpi tuottaja pystyy tuotteen myymään. Ennen tämä säätely ja suojatullitoiminta toimi Suomen rajojen sisäpuolella, nyt rajoina ovat EU-rajat. Muuten sama protektionismi jatkuu.
Ajatuksesi siitä, että pienituloiset saavat halvempaa ruokaa kuin surituloiset on oikea. Mutta se on oikea vain EU-protektionismissa. Jos tuet lopetettaisiin ja suojatullit purettaisiin, sekä rikkaat että köyhät saisivat vielä halvempaa ruokaa. Sinusta on siis tärkeämpää se, että köyhät voivat saada halvemmalla kuin rikkaat kuin se, että köyhät voisivat saada vielä halvemmalla mutta samaan hintaan kuin rikkaat. Kateus vie marjatkin metsästä, vai miten sanonta meni.
Vai ovat nuo maataloustuet suojatulleja? Ne ovat Lipposaen ihannoiman sosialidemokraattisen EU-projektin jäämistöä ja elintarvikkeiden raaka-aineiden hinnan puolittaista maksattamista veronmaksajilla. Viljelijä eniten toivoo, että hän saisi täyden hinnan tuottajahintana myymästään tuotteesta. Hyt hän joutuu nöyryyttävään eurobyrokratiaan saadakseen toisen puolen palkastaan.