Olen 20-vuotias MLL:n lastenhoitokurssin (http://www.mll.fi/ajankohtaista/koulutukset/lastenhoitokurssit/) heti 16-vuotiaana suorittanut tamperelainen. Opiskelen etälukiossa ja jatkossa haen lähihoitajan koulutukseen, sillä työt lasten parissa kiinnostavat tosissaan.
Omat poikani ovat iältään 2v 9kk ja 1v 1kk. Kolmannen lapsen laskettuaika kesäkuussa eli vain siihen saakka töitä etsin. Olen kotiäitinä, mutta perheen taloudellisen tilanteen vuoksi etsin työtä, jota tekisin iltaisin ja viikonloppuisin, kuitenkaan en päivittäin (koska omat lapset pieniä vain kerran). Mieheni on vakitöissä ja työaika klo 6-13, jonka jälkeen mun työt onnistuisi. Omasta puolestani lastenhoito onnistuu myös omien lapsien hoidon yhteydessä, mutta jos tämä ei työnantajaa miellytä, niin voin omistautua pelkästään hoitolapsille siksi aikaa, kun omat pojat viihtyvät isänsä kanssa.
Kokemusta eri ikäisistä lapsista ja mm.tukiviittomat, kuurous, autismi, dysvasia ja down-lapset tuttuja. Itselläni ei allergioita, auto ja ajokortti löytyy. Olen suomalainen ja kielitaito rajoittuu suomeen ja englantiin. En polta tai kiroile, käyttäydyn asiallisesti, hallitsen kotityöt, kokkaamisen ja pidän lemmikkieläimistä.
[email protected]

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.