Kuusankosken kaupunginosan tulevaisuudesta. Ovatko he valmiit kunnallispolitiikassa puolustamaan kuusankoskelaisten etuja sosiaali- ja terveyspalveluissa, koulutus- ja kulttuuripalveluissa, liikennepalveluissa ja teknisen toimen palveluissa? Nämä asiat nousevat esiin tänä ja ensi vuonna ennen seuraavia kunnallisvaaleja.
Mikäli haluatte säilyttää tämän kaupunginosan noin 20.000 asukkaan peruspalvelut kohtuullisina myös tulevina vuosina, on luottamushenkilöiden ja alueen asukkaiden oltava näissä asioissa aktiivisia. Vanhan Kouvolan virkamiehet ja päättäjät lopettavat ja siirtävät palvelut pikkuhiljaa Kouvolan ydinkeskustaan, jonne rakennusliikkeet rakentavat jatkuvasti uusia asuntoja.
Kuusankoskella ja muualla Kymijoen kaupungin ydinkeskustan ulkopuolisilla alueilla kaupunki- ja taajamarakenne alkaa rapistua, kun kunnallistekniikan ja muun julkisen rakentamisen painopistettä siirretään vanhan Kouvolan alueelle. Asuntojen hinnat laskevat eikä uusia asuntorakentamisen kohteita kannata aloittaa, koska kysyntä myös uusiin asuntoihin hiipuu.
Kysykää kansanedustajaehdokkailta
19
161
Vastaukset
- tähteestä kysytään
No juu, kun nyt yllytit niin minäpä kysyn tuolta Jari Lindströmiltä että mitä helkuttia sinä oikein teet siellä populistien porukoissa kun sinua on sentään ennen vanhaan pidetty ihan järkimiehenä?
- WL
Kaupunkilehti PK kertoi tänään Kati Myllymäen suurista suunnitelmista, joiden mukaan Kuusankoskelta lopetetaan lääkäri- ja hammaslääkäripalvelut. Mitä esim. SDP:n ehdokas Raimo Laine tekee, jotta näin ei kävisi?
- KK
WL kirjoitti:
Kaupunkilehti PK kertoi tänään Kati Myllymäen suurista suunnitelmista, joiden mukaan Kuusankoskelta lopetetaan lääkäri- ja hammaslääkäripalvelut. Mitä esim. SDP:n ehdokas Raimo Laine tekee, jotta näin ei kävisi?
No, Raimo Laine toteaa, että naiset ovat välillä sellaisia - niitä pitää vain ymmärtää. Ja niin, myös näitä kukkopoika Kataisen kouvolalaisia lajitovereita pitää näin vaalien alla katsella vähän sormien läpi.
- Yhteensattuma?
KK kirjoitti:
No, Raimo Laine toteaa, että naiset ovat välillä sellaisia - niitä pitää vain ymmärtää. Ja niin, myös näitä kukkopoika Kataisen kouvolalaisia lajitovereita pitää näin vaalien alla katsella vähän sormien läpi.
Kyllä Raimo Laine on mies paikallaan. On muuten kylmän rauhallinen eikä vähästä hermostu.
- herranjumlamitäehdok
no niin siinäpä sinulle ehdokas jos haluat että mikään ei muutu ja mitään ei tapahdu
- Menestyjä.
Kunhan vaan muistetaan laskea veroja, nostaa työläisten palkkoja, lopettaa yrityksiä (koska niiden omistajat on porvareita), haukkua olemassa olevia johtajia sekä järjestää lisää hammaslääkäreitä tähän kaupunginosaan niin olemme tyytyväisiä. Muistakaa tarjota myös hernekeittoa.
Asuntojen hintojen laskukin on kamalaa, joku voi ostaa ne.
Milloin viimeksi olet käynyt esimerkiksi Kuusaan keskustassa? Itse huomasin että se oli jotenkin muuttunut muutaman vuoden takaiseen. Kirjasto, Kauppakeskus, liikennejärjestelyt, kauppakeskuksen ympäristö, uusia kerrostaloja, uusia asutusalueita muutaman kilometrin säteellä keskustasta. Kuusaan puolelle tulossa Tervaskangas rakentuu ja sairaalaa remontoidaan parasta aikaa. Pilkan koulu uusittu.
Mutta jos noita ei lasketa niin olet oikeassa. Eihän täällä mitään tapahdu.
Unohdit muuten sanoa että ketä pitää äänestää että nämä asiat muuttuisivat.- LW
No tietysti Kouvolan Kokoomuksen ykkösehdokasta Jari Larikkaa.
- että näin
LW kirjoitti:
No tietysti Kouvolan Kokoomuksen ykkösehdokasta Jari Larikkaa.
"No tietysti Kouvolan Kokoomuksen ykkösehdokasta Jari Larikkaa. "
Oli kai tässäkin ketjussa mainittu. Että oli jo aikoja sitten tiedossa, että on yhden kauden edustaja.
- ???????
Kysytään persu Tähtiseltä. Valehtiletko, vai juksutitko?
Sanoit toimittajille, että maksat kaupungille omasta pussistasi salaperäisen Budapestin kokousmatkan?- valehtelihan tuo
Eihän niistä kukaan koskaan mitään itse maksa. Kyllä ne kaikki menee kaupunkilaisten piikkiin.
- Palataan todellisuut
"Kysytään persu Tähtiseltä. Valehtiletko, vai juksutitko?
Sanoit toimittajille, että maksat kaupungille omasta pussistasi salaperäisen Budapestin kokousmatkan? "
En äänestä nyt persuja, ja Tähtistä en ainakaan koskaan sata varmasti. Mutta tuon tapaiset matkat, ja niiden kustannukset ja maksamiset päätetään aivan toisissa pöydissä, kun Tähtisen keittiön pöydän ääressä. - Palataan todellisuut
Tämä Raimo Laine taitaa olla tosissaan, ja mies paikkallaan. Ehkä Kuusankoskelaisten ja miksei muidenkin kannattaisi keskittää äänet häneen.
Vaikeahan sitä on sanoa, miten edusjunnassa pärjää. Mutta eikö hänellä nyt kuitenkin ole jotain taustaa järjestöelämästä ja paikkalispolitiikasta.- Vaali tulos ennakko
Villi veikkaus. Laine ja Lindström menee läpi. Vaikka eivät edusta samaa puoluetta, niin kuitenkin "tappelevat" keskenään samoista äänistä, mutta kumpakin menee läpi.
Kokoomuksella tulee tiukka kilpa. Mutta veikkaan, että Hyttinen menee läpi, ja Larikka kuten jo viime vaalien jälkeen ennakoitiin, jää yhden kauden kansanedustajaksi.
Kepulla on ehkä sitten vielä tiukempaa. Voi käydä niinkin että Laukkanen putoaa, ja Pakkanen jatkaa. Siis tuo veikkaukseni.
Sunnuntaina ilmeisesti tulee viimmeistään palautetta. Mutta noin arvelen käyvän. - EDT
Vaali tulos ennakko kirjoitti:
Villi veikkaus. Laine ja Lindström menee läpi. Vaikka eivät edusta samaa puoluetta, niin kuitenkin "tappelevat" keskenään samoista äänistä, mutta kumpakin menee läpi.
Kokoomuksella tulee tiukka kilpa. Mutta veikkaan, että Hyttinen menee läpi, ja Larikka kuten jo viime vaalien jälkeen ennakoitiin, jää yhden kauden kansanedustajaksi.
Kepulla on ehkä sitten vielä tiukempaa. Voi käydä niinkin että Laukkanen putoaa, ja Pakkanen jatkaa. Siis tuo veikkaukseni.
Sunnuntaina ilmeisesti tulee viimmeistään palautetta. Mutta noin arvelen käyvän.Kouvolan äänestäjien 12 kärjessä ovat: Jari Lindström, Reijo Tossavainen, Sari Palm, Markku Pakkanen, Jyrki Hyttinen, Markku Laukkanen, Antti Koivisto, Jari Larikka, Anssi Tähtinen, Harri Helminen, Raimo Laine ja Päivi Kossila.
Vanhan Kuusankosken kaupunginvaltuutetuista ykkönen on Jyrki Hyttinen 2.838 ääntä. Seuraavina tulevat Anssi Tähtinen 2.284 ääntä ja Raimo Laine 2.151 ääntä. Nämä äänet on siis saatu uuden Kouvolan asukkailta.
Kymen vaalipiirin alueelta Hyttinen keräsi 3.178 ääntä, Tähtinen 2.752 ääntä ja Laine 2.305 ääntä.
Kuusankosken demareitten rivejä sekotti Jukka Nybergin liittyminen entisen Anjalankosken kaupunginhallituksen puheenjohtajan Harri Helmisen tukiryhmään. Kun Anjalankoskelta Helmisen demarihaastajana oli Antti Koivisto, toteutui demareitten kannalta pahin ennuste, että äänestäjillä ei ollut ykkösehdokasta ja äänet hajaantuivat ehdokkaiden kesken osittain sattumanvaraisesti. Voidaan puhua vaalitaktisesta kömmähdyksestä demareitten osalta Pohjois-Kymenlaaksossa, minkä seurauksena demarit jäivät täällä vaille kansanedustajaa.
- varmaaaaaaaaannäin
Demarien vika on kateellisuus,täällä Kouvolassa, mistä pitää päästä eroon. Viime kunnalisvaaleissa Helminen ja Nyberg ottivat Koivistolle herneet nenään kun meni kaupunginhallitukseen. Siinä syy miksi Nyberg meni Helmisen talliin, estääkseen Koiviston läpimenon. Ja tulos on nyt sitten odotetunlainen. Luulisi näiden vanhojen poliitikkojen osaavan ajatella puolueen etua.
- ei varmaaaaaaaaan
Ei se Nyberin ääni vaaleja ratkaissut. Tuskin miehen puheetkaan.
- EDT
ei varmaaaaaaaaan kirjoitti:
Ei se Nyberin ääni vaaleja ratkaissut. Tuskin miehen puheetkaan.
Ei ääni, mutta esimerkki. Valto Koski oli aikoinaan ei tovottu kuusankoskelainen kansanedustaja Kuusaan demarien keskuudessa, jossa taas Nyberg oli keskeinen vaikuttaja.
Kaupungin palkolliset eivät ole koskaan olleet kovin korkeassa kurssissa metsäteollisuuden väen keskuudessa. Näin on edelleen. Tällä hetkellä sitä metsäteollisuuden porukkaa on Kuusankoskella vain noin 600 henkeä. Heidän äänillään ei nyt eikä tulevaisuudessa eduskuntaan päästä. Tämä metsäteollisuuden parempi väki vähenee vähenemistään ja kaupungin palkollisten määrä kasvaa entisestään.
Demarien ehdokasasettelu olisi vaatinut perussuomalaisten saaman äänimäärän, jotta se olisi jollakin tavalla toiminut ja johtanut hyvään lopputulokseen.
- eiyhtäädemmuu
Valto Kosken olisi pitänyt tukea arvovallallaan jotain. Aika outoa kun ei näin tehnyt, koko Kouvola menetti yhden paikan. Ymmärrän ettei tukenut Nyberg/Helminen kaksikkoa ja hyvä niin, mutta olisihan pari vaihtoehtoa vielä ollut.
- Wanha toveri
Mitä opittiin eduskuntavaaleista? Vastaus: Mikäli ei osata hoitaa asioita kuntoon kotikonnuilla, eivät kotiseudun äänestäjät anna luottamustaan myöskään valtiolliseen päätöksentekoon. Luottamus pitää ansaita sekä kotipesässä että ulkokentällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818