PERSUT haluaa

Siis jumalauta Soini, et varmaan lue tätä mutta haluaisin tietää miksi Persut on niin ympäristöpatavanhoillinen ja luontovastainen puolue!

Muuten kyllä äänestäisin persuja mutta en voi koska luontoa pitää tässä maailman tilanteessa suojella vahvalla kädellä. Ihminen on lajina typeryydessään ihan omaa luokkaansa.

Mikä muu laji paskoo oman, ainoan pesänsä elinkelvottomaksi???
782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ihminn tulee ennemmin tai myöhemmin jokatapauksessa häviämään tai hävittämään itsensä maailmankikkeudesta eikä kukaan jää ikävöimään. Typerä primitiivinen laji jolla on vain vähän paksumpi aivojen kuori kerros jonka turvin pystyy ratkaisemaan teknillisiä haasteita mutta syvällä sisällään ei ole suuria hengenlahjoja.

Äänestä

Pohjoisen tekoaltaat ovat kummituksia jotka herätetään henkiin aina vaalien alla. Kun pää-ja ympäristöministeripuolue kepu ei niitä saanut työn alle on muilta kokoonpanoilta turha odottaa päättäväisempää toimintaa asiassa.

Äänestä
  • Lappilaisista n.80% haluaa Vuotoksen Eko-altaan.

    Se on kaikella tapaa hyvä hanke, saadaan tuntureihin ja merelle nouseville tuulimyllyille säätöenergiaa, vesi kun juoksee aina, mutta tuuuli vain silloin tällöin.

    Samalla saadaan EU:n vaatima jokivarren tulvasuojelu toteutettua.

    Ihan hyvältä näyttää, kiitos.

    Ps. Etelän risuparrat voivat hirttää itsensä haiveniinsa.

    Äänestä

Kuten aloittaja toteaa, on suuri kynnys äänestää persujakaan, edes protesti mielessä ja tämä johtuu juuri niiden luonnon-ja ympäristönsuojelun vastaisuudesta ja piittaamattomuudesta.

Monet liki kirjoitus ja lukutaidottomat vajakit ovat justiin persujen vaalikarjaa, ainakin näillä palstoilla.

Maaseudulla he käyttäytyvät kuin kepulaiset, kaikki palavat ja myrkylliset jätökset tuhotaan polttamalla, vanhoilla öljyä ja nesteitä alleen paskantavilla autonrotteloilla kaahataan kylillä hirmuisen uhon vallassa.

Miten tuollaisen joukon mukana voisi äänestää, vaikka olisikin maahanmuuton ja köyhien suomalaisten kohtelun suhteen samoilla linjoilla?

Pari päivää sitten Soini oli kuvattu Torniossa vaalimatkallaan, jäi korviin soimaan, kun hän totesi, että täytyy pitää huoli suomalaisen kauppalaivaliikenteen jatkumisesta, eikä vaatia laivoihin rikitöntä polttoainetta kilpailukyvyn säilyttämiseksi!

Murheellisen tyhmää porukkaa tässäkin tapauksessa, jos tuo on muidenkin kuin apotti Soinin kanta?

Järkevää yhteiskunnallista menoa kaipaavalle ei taida löytyä yhtään ehdokasta tulevissakaan vaaleissa?

Äänestä

Menkää käymään Intiassa tai Kiinassa niin näätte paskaa tai vaikka Venäjälle.

Äänestä

Ei se anna aihetta menetellä piittaamattomasti ympäristön suhteen, tuo on ihan höperö juttu vedota vanjan tai intialaisten touhuihin.

Olen törmännyt "livenä" tuohon asenteeseen , omat törppöilyt yritetään hyväksyttää juuri noilla sanoilla, yleensä se on Venäjä mikä mainitaan täälläpäin.

Paremmat asenteet ympäristöasioita kohtaan eivät lisäkuormaa tee, mutta toisinpäin voi jo elämää horjuttaakin sairauksien muodossa, turhaan ei varoitella syöpien lisääntyvän räjähtämällä ja entistä nuorempien keskuudessa!

Äänestä
  • Vuotoksen altaasta ei tule sairauksia eikä syöpää. TORVI!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


VUOTOKSEN altaan!!! kirjoitti:

Siis jumalauta Soini, et varmaan lue tätä mutta haluaisin tietää miksi Persut on niin ympäristöpatavanhoillinen ja luontovastainen puolue!

Muuten kyllä äänestäisin persuja mutta en voi koska luontoa pitää tässä maailman tilanteessa suojella vahvalla kädellä. Ihminen on lajina typeryydessään ihan omaa luokkaansa.

Mikä muu laji paskoo oman, ainoan pesänsä elinkelvottomaksi???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu