Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

haluaisin kuulla isovanhemmilta kokemuksia..

kun au-lapsenlapsi

olen pienen lapsen yh, isä ei halunnut sitten kuitenkaan tunnustaa isyyttään(siitä nyt ei sen tarkemmin). Kysymykseni koskee isän puolen vanhempia, onko teillä kokemusta siitä jos ottaisi yh-äiti yhteyttä ja äiti toivoisi lapsen ja isovanhempien välille suhdetta vaikka lain mukaan ei isovanhemmilla velvollisuutta ole koska lapsi ei ole tunnustettu heidän sukuun? nämä isovanhemmat tiesi raskaudesta ja olivat kyllä kovasti odottamassa :,,,((( aion kyllä ottaa muutenkin yhteyttä, haluisin vain kuulla kokemuksia miltä teistä isovanhemmista on tuntunut kun on otettu/ei ole otettu yhteyttä?? omassa suvussani isovanhemmat ovat aina olleet ns. korkeassa arvossa ja tärkeitä meille lapsenlapsille joten siksi pitäisin näitäkin isovanhempia tärkeänä, ei heidän syytä ole että erosimme heidän pojan kanssa.

17

453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ITA

      Hei! Lapsen kannalta varmaan hyvä ja antoisaa, jos suhde isovanhempiin syntyisi. Omalta kannaltasi voi myös olla hyvä, jos tulette hyvin toimeen. Se ei ole itsestään selvyys, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Alussa odotukset eivät saisi olla liian suuria. Kokeilemalla tulee tietoa!
      T: Kake

    • Paha tilanne

      Jos tiesivät, lähetä joskus jonkun juhlapäivän kortti, jossa on osoitteenne, ja jätä sitten yhteydenotto heille.
      Isovanhempien pitää itsensä päättää ottavatko lähelleen pojan lapsen, jos poika ei ole lapsesta kiinnostunut.
      Ristiriitoja tulee varmasti.
      Isovanhemmilla ei ole mitään juriidisia oikeuksia eikä velvollisuuksia lapsenlapseen, ovat vanhemmat sitten naimisissa tai ei.
      Saattaa olla, että asia ahdistaa heitä jo tavattomasti. He ovat pahassa välikädessä.

    • a.p.

      kiitos vastauksista ja pitkään olen miettinytkin asiaa kun se on ikävä asia ettei oikeuksia ole isovanhemmilla näissä tilanteissa jos esim. haluavat olla osa lapsenlapsen elämää(kun luin eilen että aika moni ei annakaan tavata lapsenlasta). Lapselle uskoisin olevan antoisaa etenkin jos isovanhemmat ottaa vastaan ja haluavat pitää yhteyksiä, asuvat tosi kaukana vielä niin ei silleen tule törmättyä.. Isovanhemmilla kun on sitä elämän viisautta jaettavaksi :)
      Kirjettä olen tässä miettinyt kirjoittavani, lyhyesti että ovat tervetulleita lapsen elämään jos haluavat, etten vaadi mitään vaan että saavat olla lapsen elämässä jos haluavat/pystyvät. Ero oli hyvin, hyvin hankala joten en tiedä miten minuun nyt suhtautuvat, olemme tavanneet kyllä monesti kun olin heidän pojan kanssa pitkään avoliitossa ja mukavan asialliset välit oli kyllä ainakin silloin, en siis tiedä tosiaan miten suhtautuvat kun on aika pattitilanne vieläkin vaikka erosta jo mennyt aikaa. Omat vanhempani ovat tässä lähellä eli yhdet isovanhemmat on jo onneksi jos isän vanhemmat eivät pysty/halua olemaan yhteydessä, asuvat vielä niiiiiiiiiiiiin kaukana... Täytyy vaan uskaltaa laittaa vaikka se kirje yhteystietoineen ja antaa heille aikaa, pienihän lapsi vielä on. Heillä on ennestään lapsenlapsia kyllä yksi. Kuitenkaan en heitä niin hyvin tunne että tietäisin kaipaako he tätä lasta vai haluavatko unohtaa, onko sellainen mahdollista.. Varmasti ahdistaa heitä kovasti jos minua jo ahdistaa heidän puolesta... Mutta joo, aina voi yrittää ja näkee sitten että murehdinko turhaan. Kiitos vielä teille molemmille vastauksista.

      • isoäitiainaisoäiti

        Vastaavassa tilanteessa ajattelisin aina lastenlastani eli haluaisin olla hänen elämässään.


    • j k

      vai niin

    • Sellaista

      Kirje kuulostaa oikeasti hyvältä idealta, voit katsoa mitä käy. Voihan olla, että exäsi puoleiset isovanhemmat ovat hyvinkin otettuja ja iloisia, että haluat pitää yhteyttä. Moni isovanhempi suree erossa sitä, ettei enää näe lapsenlasta yhtä paljon tai ollenkaan. Kysymällä se ainakin selviää.

    • lapselle rakkautta

      oletpa viisas nuori nainen, koska osaat ajatella asiaa myös isovanhempien vinkkelistä. Olen isoäiti kahdelle ihanalle lapselle. Jos olisin tuossa tilanteessa , olisin ikionnellinen yhteydenotosta.

    • no problemos

      Tottakai otat yhteyttä. Jos lasten isä niin urpo,ettei halua kantaa vastuutaan,ei siitä tarvitse vanhempiensakkin ja lapsen itsensä sen enempää kärsiä. Eikai yhteys lapsenlapsiin ole "paha välikäsi" ? Ittepähän poika ittensä ja muut välikäsiin asettanu,kantakoon itte ongelmansa sitten kans. Eikai omien vanhempien yhteys pojan omaan muksuun estä pitämästä yhetyksiä myös siihen omaan poikaankin?Ei siitä tartte tehä yhtään vaikeeta,hyvin yksinkertasta. Poika itte ei haluu lapsiaan tunnustaa eikä olla isä,muttei se kai kosketa sitten enää muita sukulaisia?Ties vaikka tajuais jossain kohtaa typeryytensä ja sen,mitä menettää.

      Jos isovanhemmat torjuu yhteydenotot,on se todellinen sääli ja kertoo ainostaan sen,että ovat pojastaan tosiaankin ihan itte tuollaasen k-pään kasvattanu. Voimia sinulle ja lapsellesi!

    • Juuret ja siivet

      Olen itse mummi, ja poikani ei halua olla lastenlasteni kanssa missään tekemisissä, vaikka isä onkin. Olen tietenkin pahoillani, mutta olen onnellinen kun lasten äiti antaa minun pitää yhteyttä lapsiin ja toivookin sitä. Olen muodostanut hyvin tiiviin ja lämpimään suhteen sekä lapsiin että lasten äitiin. Jos poikani on niin tyhmä ja ymmärtämätön, ettei ymmärrä kuinka arvokasta lapset ovat hänen elämässään, niin eihän minun tarvi olla samanlainen. Kannan vastuuni mummina, en sekannu, vaan tuen lasten äitiä hänen ratkaisuissaan ja olen tarvittaessa läsnä ja apuna. Olen oikein onnellinen mummi, paitsi että työelämä vie teitenkin niin paljon aikaa, etten ehdi olla lastenlasteni kanssa tarpeeksi.
      Olisin hyvin pahoillani, ellen voisi pitää lapsenlapsiini yhteyttä. Rakastan heitä suuresti, vaikka poikani ei heistä välitäkään. On tärkeää, että lasilal on yhteys myön isän puolen sukulaisiin, pitää tietää juurensa.

    • 54274

      Varmasti kaikki isovanhemmat haluavat olla mukana lastenlastensa elämässä. Ihmeellinen tilanne kuitenkin, miten avomiehesi ei tunnusta omaa lastaan? Saahan sen isyyden tutkituttaa vaikka lain voimalla, ja pitäisi ehdottomasti tehdäkin, dna-koeella, että lapsi saa kaikki taloudelliset tuet isältään mikä hänelle kuuluu, perintöosuutensa, ja sukunimensäkin, yms.Poliisi hakee miehen lääkäriin, kai, jossa otetaan väkisin verikoe ja asia on sillä selvä, kuvittelisin.

      • kusetettukin

        Ei taida hakea ilman oikeuden päätöstä. Sen taas saa hakemalla mutta kalliiksikin tulee, kun pitää asianajajaa käyttää. Tai onhan sekunna/valtiollinen oikeusavustaja, jos on tosi tyhjät taskut. Mutta isyys on lain voimalla haettavissa, liekö sitten isovanhemmille mitenkään myönteinen asia? Kaikenlaisia urpo-nussijoita sitä onkin, ettei kanna vastuutaan! Tosi mies ei luista näissäkään asioissa! Ja kaikki on viime kädessä pois sen ymmärtämättömän ressukka-isän omasta elämästä! Salvettava tuollaiset!


      • Mitä ne

        lapset tuollaisen sukunimellä tekevät..? Itse en ainakaan huolisi!

        Samaa mieltä kyllä, että ilmoita isän nimi sossuun.
        Ei yhteiskunnan kuulu maksaa ruokkoja jos isä on elossa.

        Toivottavasti isovanhemmat haluavat olla mukana lapsenlapsensa elämässä.


      • ulukomaalainen
        Mitä ne kirjoitti:

        lapset tuollaisen sukunimellä tekevät..? Itse en ainakaan huolisi!

        Samaa mieltä kyllä, että ilmoita isän nimi sossuun.
        Ei yhteiskunnan kuulu maksaa ruokkoja jos isä on elossa.

        Toivottavasti isovanhemmat haluavat olla mukana lapsenlapsensa elämässä.

        Varmasti haluavat!
        Voi vaati ehkä hienotuntoisuus ja kärsivällisyys koska varmasti häpeä pojan vastuutomuudesta paina ja teke asiasta alkuun vaikeaksi.

        Kerro heille ettet halua heiltä riistä heidän luonnollisiä oikeudet lapsen vain isän tekemän ratkaisun vuoksi. Ja lapsillekin on oikeus isovanhempin kyllä he sen sydämessä tunteavat.


    • Loppu hyvin...

      Naapurin poikamme, nyt jo 24-vuotias, (samanikäisen poikamme kaveri pikkulapsesta asti) on kasvanut äitinsä kanssa kahden, koska isä ei ole halunnut pitää lapseen yhteyttä, eikä tunnustaa tätä omakseen.

      Aivan pienestä asti tämä poika on kuitenkin ollut yhteydessä isänsä vanhempiin, jotka ovat pitäneet poikaa luonaan pitkiäkin aikoja kesäisin.

      Nyt, kun poika on aikuinen mies, hän on ottanut yhteyttä isäänsä, ja isä on luultavasti tunnustanutkin pojan omakseen, koska poika on vaihtanut sukunimensäkin isänsä mukaan (aiemmin hänellä oli äitinsä sukunimi).

      Isä ja poika ovat siis viimein löytäneet toisensa.

    • pävö

      Mielestäni isovanhemmat ovat tosi tärkeitä lapsille kyllä heidän pitää saada tavata.Voivat ainakin päättää haluavatko tavata.

    • yks äiti

      Hei äiti, sinulla on laillinen oikeus saada lapsesi isän isyysvahvistus. Ota yhteys lastenvalvojaan, niin asia hoituu ihan juridisesti oikein. Se on lapsesi edun kannalta paras mahdollinen ratkaisu. - Suhteet isovanhempiin voi sitten hienovaraisesti hoitaa, mutta hoida isyysasia - sehän on ihan lapsesi tulevaisuudenkin kannalta hänelle itselleen hyvä olla dokumentoitu.

    • ulukomaalainen

      Voi olla että ns. isä on itsekin vielä lapsi. Toivon sinulle että hän kasva vielä mieheks joka ei pakene vastuuta. Kaikki olisi sitten helpompi.

      Luulisin isovanhempien myös kärsivän tilanteestä.

      Varsinkin kun viranomaiset ovat heiltä riistäneet luonnollisen oikeuden lapsenlapsin
      Kummallinnen maa muuten tämä suomi jossa on todella suppea käsitys siitä mikä on perhe.
      Kai nyt isovanhemmat ovat perhen perustukipilari siinä missä isä ja äitikin. Miten viranomaiset ovatkin onnistunnut syrjäyttäämän omaiset niin totaalisest ja änkämän paikkaan jonka kuitenkin eivät pysty täyttämän.
      Kas kun ei ole enää pieni askel ja valtio otta lapset vielä vanhemiltakin.

      Rohkeasti vaan yhteis isovanhemmin ja palautaa heille käytännössä se oikeus lapsenlapsen joka heille luonnosta kuului.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1652
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1466
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1367
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe