Koskelo > ainesta

Halosen valinta-

KKO:n presidentti puuttui eduskunnan lainsäädäntävaltaan

Eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi joitakin päiviä sitten, että yksityisten pysäköinninvalvontayhtiöitten valvontamaksut ovat perustuslain vastaisia. Tämän päätöksen johdosta laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta jää ainakin nykyisen eduskunnan toimesta säätämättä.

Useat asiantuntijat ovat pitäneet perustuslakivaliokunnan kantaa oikeana ja suositelleet, että KKO purkaisi päätöksensä, jolla se muutti alempien oikeusasteitten päätöksen riitautetussa pysäköintivirhemaksujutussa pysäköininvalvontayhtiön eduksi. Tuo KKO:n päätös aiheutti sen, että yksityiset pysäköininvalvojat käynnistivät uudelleen oikeusprosessin keskeyttämän toimintansa ja alalle on syntynyt lyhyessä ajassa uusia, epämääräisiäkin yrityksiä varsinkin suurissa kaupungeissa.

Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo totesi julkisuudessa, että KKO:n päätöksen purku ei tule kysymykseen.
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mielenkiintoista nähdä, säätääkö Suomessa lakia eduskunta vai Pauliina Koskelo ?

KKO linjaa, mutta ilmeisesti voimassaolevaa lakia kai pitää KKO:n noudattaa..

Aika kyvytön on KKO, jos ei huomioida lainsäädäntöä, eikä huomata rikollista elementtiä, joka on pesiytynyt yksityisten pysäköinninvalvontayhtiöiden sisään...

Koskelo sokeana ei näe yhteiskunnallisesti nykypäivää ja toisaalta kuurona ei halua kuulla moitteita, joita aiheellisesti ääneenlausutaan niin Koskelon kuin suojelijansa Halosen viranhoidon osalta..

Presidenttinä Koivisto sentään käskytti oikeuslaitosta tuomitsemaan pankkien velkariidat velallisten tappioksi...
Halonen vaan kiukuttelee vailla päämäärää ja Koskelo toimii samalla tavoin ollessaan hukassa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saitin sefuksi > kirjoitti:

Halosen valinta-

KKO:n presidentti puuttui eduskunnan lainsäädäntävaltaan

Eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi joitakin päiviä sitten, että yksityisten pysäköinninvalvontayhtiöitten valvontamaksut ovat perustuslain vastaisia. Tämän päätöksen johdosta laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta jää ainakin nykyisen eduskunnan toimesta säätämättä.

Useat asiantuntijat ovat pitäneet perustuslakivaliokunnan kantaa oikeana ja suositelleet, että KKO purkaisi päätöksensä, jolla se muutti alempien oikeusasteitten päätöksen riitautetussa pysäköintivirhemaksujutussa pysäköininvalvontayhtiön eduksi. Tuo KKO:n päätös aiheutti sen, että yksityiset pysäköininvalvojat käynnistivät uudelleen oikeusprosessin keskeyttämän toimintansa ja alalle on syntynyt lyhyessä ajassa uusia, epämääräisiäkin yrityksiä varsinkin suurissa kaupungeissa.

Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo totesi julkisuudessa, että KKO:n päätöksen purku ei tule kysymykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu