Ahneus kuvottaa

Rahan määrä maailmassa on vakio. Sen omistajat vain vaihtuvat.

Kun joku kahmii itselleen liikaa, on se aina joltain toiselta pois.

Näin se on Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa.

Jos ei olisi liikaa itselleen rahaa ahnehtivia, ei olisi köyhyydestä kärsijöitäkään.

Ahneus ja saituus (liittyvät usein yhteen) ovat riippuvuussairauksia, missä turvallisuutta haetaan varmistamalla tulevaisuus (aineellinen). Taustaltaan ahne ja saita on pelokas ihminen. He välineellistävät muut ihmiset ympärillään tanssimaan heidän pillinsä mukaan (vallan väärinkäyttöä), jotta ahneus ei veisi heitä täysin mukanaan ja ettei se olisi heidän ainoa elämänsä merkitys ja tarkoitus. Ahneet ja rahan vallasta turmeltuneet ihmiset aiheuttavat paljon erilaista tuhoa ympärilleen.

Raha pilaa suurimman osan ihmisistä. Kun rahaa on saatu kahmittua tarpeeksi, alkaa vallan väärinkäyttäminen, joka pilaa ihmisestä loputkin.

Rikas saa 15 000 e nettona, köyhä 500 e, molemmat tarvitsevat saman määrän ravintoa, suojaa ja vaatteita, tarvikkeita selvitäkseen hengissä.

Köyhältä menee kaikki 500 e ja rikkaalle jää turhiin heikkoa itsetuntoa paikkaileviin ylellisyysostoksiin vielä 14 500 e.

Kapitaalin voitot tulevat suoraan muiden alistamisesta, ovat aina tulleet, eikä tätä tosiasiaa saa piilotettua.

Kasvatetut tuloerot lisäävät rikollisuutta, prostituutiota, turvattomuutta, terveyseroja, luokkaeroja, eriarvoisuutta, köyhyyttä, ihmisten tyytymättömyyttä, vihaa, väkivaltaa, sairastavuutta, levottomuutta, korruptiota, itsekkyyttä, ahneutta, kyynisyyttä, hyväksikäyttöä ...

Kasvatetut tuloerot lisäävät myös yhteiskunnan turvattomuutta, rapauttavat moraalia ja vähentävät yhteisöllisyyttä.

Pienituloisimpaan kymmenykseen kuuluvat henkilöt maksoivat tuloistaan välillisiä veroja 18,3 prosenttia ja suurituloisimpaan kymmenykseen kuuluvat 7,5 prosenttia. Siten pienituloisten verotus oli välillisellä verotuksella mitattuna noin 10 prosenttiyksikköä kireämpää.

Isot tuloerot lisäävät sekä rikkaiden että köyhien pahoinvointia.

Suomessa tuloerot ovat kasvaneet poikkeuksellisen nopeasti muihin rikkaisiin teollisuusmaihin verrattuna. Syinä ovat verotuksen progression loiventaminen sekä sosiaaliturvan alasajo.

Verotuksen tulisi kohdistua työhön, ei kulutukseen.

Vuoden 1993 verouudistus antoi monelle hyvätuloiselle mahdollisuuden muuttaa ansiotulonsa pääomatuloksi, jolloin tuloista täytyy maksaa vähemmän veroa.

Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. Tämä kehitys on muokannut oikeistojohtoisia maita jo vuosia. Ja Suomi matkii ...

Rahan fundamentalismi vetää puoleensa heikkoja ihmisiä. Rahan fundamentalismi tekee heikoista muka-vahvoja. Raha on heille uskonto, taloususkonto.

Nykyinen järjestelmähän palkitsee vain oikeistolaista ilmapiiriä tukevia. Se ei vaan sovi kaikille ... Arvot eivät ole kauppatavaraa kaikille, joita vaihdellaan mennen tullen.

Pienituloisten määrä on noussut vuosien 1995-2008 välillä lähes puolella. Samana ajanjaksona osinkotulot ovat kasvaneet 425% ja palkat vain 31% ...

Rahalla on helppo hallita. Italia ja Berlusconi ... Italialaiset sanovat nyt: "Berlusconi, sinä voit ostaa kaiken, mutta meitä ihmisiä sinä et voi ostaa ... " (tämä on onnistunut Berlusconilta monien vuosien ajan) Toivon, ettei suomalaiset olisi ostettavissa samaan tapaan ....

Sanottua:

Aineellinen köyhyys on helposti autettavissa, mutta hengen köyhyydelle kukaan ei voi mitään.

Ahneus sokeuttaa.

Mikä on maailman ohuin kirja? - Yrittäjän bisnes-etiikka.

Syntyykö kokonaisuuskuvaa? On tajuttava, mitä raha on. On tiedettävä politiikasta jotain. On ymmärrettävä vallan eri muotojen mekanismeja ja etenkin vallan väärinkäytön mekanismeja.

On erotettava oikea ja väärä. On ymmärrettävä, mitä seurauksia vääryys synnyttää.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Rahan määrä on vakio, jos säännöistä ja laista pidetään kiinni, eikä rahaa paineta lisää ja luvatta missään valtiossa.

Onko maailmanpankilla joku erityisoikeus, jota se käyttää tarpeen tullen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yäk! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu