Halpamaista!

Syvä on towereitten epätoivo, kun piti jo haudan partaalla oleva
Koivisto taluttaa televisioon puhumaan höpöjä
kannatuksen laskun pysäyttämiseksi.
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Manuhan taas äänestää vaaleissa ylpeänä demareita, jotka ovat niin paljon yhdessä saaneet hyvää aikaan Suomessa. Maailmalta tulee vuosittain delegaatioita tutustumaan koulutuksen, terveydenhuollon ym. hyvinvointivaltion palveluihin, jotka on huippua maailmanlaajuisesti ja mallina muille maille.
Se on halpamaista, että kokoomus vaalikampanjoi puoluettaan roudaamalla oikeistopuolueiden johtoa Suomeen turisemaan kokoomuksen mainosplanketin edessä. Onneksi kansa huomasi tämän ökyvierailun myötä, että ei se Kokoomus olekkaan se työväenpuolue joksi on aina mainostanut vaalien alla.
Nyt kannattaa ehdottomasti äänestää vaaleissa demareita.
Eero Heinäluoma sanoi vuoden 2007 vaalikamppailussa, että hän ei voi luvata veronalennuksia, kun se ei vastuulliseen politiikan teossa ole paikallaan, kun on kannettava huolta hyvinvointivaltiosta.
Jyrki Katainen ei kantanut vastuuta ja hän jakoi rikkaille Eeron keräämät säästöt budjetissa ja otti vielä lisää velkaa vuosittain n. 8000 000000€ jaettavaksi kuin helppoheikki konsanaan. Nyt ollaan porvarihallituksen toimien takia kusessa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyperin arska kirjoitti:

Syvä on towereitten epätoivo, kun piti jo haudan partaalla oleva
Koivisto taluttaa televisioon puhumaan höpöjä
kannatuksen laskun pysäyttämiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu