Niin.. saan kuulla usein tuttavilta/ystäviltä (joo, minulla on muutama kaveri mutta lue silti pitemmälle), että elän tosi tylsää ja ahdistavaa elämää. Että minun pitäisi muuttua heidän kaltaisekseen, tulla avoimemmaksi, aktiivisemmaksi ja sosiaalisemmaksi. Jotenkin tuollaiset kommentit ahdistavat minua ja masentavat. Ei tämä minun elämä mitään elämysten ilotulitusta ole, mutta ei se minua aina ahdista. Monesti tosin ahdistaa, varsinkin tuollaisten kommenttien jälkeen. Alan oikein syventymään ahdistukseen ja on tosi paha olla. Tuntuu että nuo muut elävät tuolla jotain tosi hienoa elämää, kun itse vaan olen kaikesta paitsi jäävä (ja jopa arvostelijoiden mielestä omasta tahdostani, mikä on tietenkin ahdistavaa sekin).
Ja millaistako elämää sitten vietän? No.. asun yksin, en haaveile perheestä (miehestä tosin, ei tarttisi asua edes yhdessä, koska viihdyn yksinasuvanakin), kavereita näen ehkä kerran viikossa. En pidä kavereihin yhteyttä juurikaan muuten. Käyn töissä, siellä saatan vaihtaa jonkun sanan työkaverin kanssa. Työni on tylsää puurtamista, mutta saan siitä elannon. Ei siis mitään hohdokasta hommaa, mikä aiheuttaa tietenkin arvostelua näiltä tuttavilta. Harrastan lukemista ja käsitöitä, sekä käyn opiskelemassa kielten kurssilla. Liikuntaa en harrasta muuta kuin hyötyliikuntaa joka päivä. Joskus saatan käydä kävelyllä. Käyn kahviloissa joskus ja elokuvissa harvemmin.
En oikeen tiedä mikä minun pointti oli kirjoittaa tänne.. Tuntuu vaan tosi yksinäiseltä ja ahdistavalta tämä minun elämä aina noiden kommenttien jälkeen. Kun muut tulevat ihan päivittelemään että voi voi tuota sinun elämää, onpas ankeaa. Olen tosin kysynyt heiltä neuvojakin mitä voisin konkreettisesti tehdä, että elämäni olisi sitten hienoa. Kuulemma pitäisi olla sosiaalisempi ja käydä enemmän vaikkapa baareissa (no, tämän vähempää ei voi käydä). En kutenkaan halua olla humalassa tai mitään.
Minkälaista teidän mielestä on hyvä elämä? En itse oikein tiedä.. ilmeisesti elän itse tosi väärin.
Ja millaistako elämää sitten vietän? No.. asun yksin, en haaveile perheestä (miehestä tosin, ei tarttisi asua edes yhdessä, koska viihdyn yksinasuvanakin), kavereita näen ehkä kerran viikossa. En pidä kavereihin yhteyttä juurikaan muuten. Käyn töissä, siellä saatan vaihtaa jonkun sanan työkaverin kanssa. Työni on tylsää puurtamista, mutta saan siitä elannon. Ei siis mitään hohdokasta hommaa, mikä aiheuttaa tietenkin arvostelua näiltä tuttavilta. Harrastan lukemista ja käsitöitä, sekä käyn opiskelemassa kielten kurssilla. Liikuntaa en harrasta muuta kuin hyötyliikuntaa joka päivä. Joskus saatan käydä kävelyllä. Käyn kahviloissa joskus ja elokuvissa harvemmin.
En oikeen tiedä mikä minun pointti oli kirjoittaa tänne.. Tuntuu vaan tosi yksinäiseltä ja ahdistavalta tämä minun elämä aina noiden kommenttien jälkeen. Kun muut tulevat ihan päivittelemään että voi voi tuota sinun elämää, onpas ankeaa. Olen tosin kysynyt heiltä neuvojakin mitä voisin konkreettisesti tehdä, että elämäni olisi sitten hienoa. Kuulemma pitäisi olla sosiaalisempi ja käydä enemmän vaikkapa baareissa (no, tämän vähempää ei voi käydä). En kutenkaan halua olla humalassa tai mitään.
Minkälaista teidän mielestä on hyvä elämä? En itse oikein tiedä.. ilmeisesti elän itse tosi väärin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tärkeintä lienee, että on itse tyytyväinen omaan eläämänsä. Näin minä asian näkisin. Sillä mitä muut ajattelee ei kannata päätään vaivata jos vain itse on tyytyväinen mutta veikkaisin, että et itsekkään ole täysin tyytyväinen tilanteeseesi jos otat kavereiden kommentit niin vakavasti. Itsellä ainakin tietyt tilanteet jotka muistuttavat omasta ulkopuolisuudesta saavat aikaan masentuneisuutta mutta tuskin kukaan on koskaan täysin tyytyväinen elämäänsä. Sellainen perushyvä elämä olisi ainakin itselleni riittävä.
Suomi on vaikea maa ihmiselle, joka ei pidä alkoholinkäytöstä. Esimerkiksi itse pidän urheilusta ja olen harrastanut todella aktiivisesti montaa lajia mutta harrastus on jäänyt juuri alkoholin takia, koska esim. pelireissut olivat junnuiän jälkeen harrastelija porukoille joissa pelasin lähinnä tekosyitä vetää kännit ei tietoakaan urheilusta. Alkoholissa on vielä se ongelma, että siitä seuraa krapulapäivä jolloin ihmiset makaavat kotona tekemättä mitään.
Tuo on todella hyvä kysymys: miten käsityksemme siitä mikä on hyvää elämää muodostuu? Kuinka suuri medioiden rooli on jo siinä?
Minusta tosin kuulostaa oudolta että toiset antavat tuollaista palautetta. Oletko masentunut? Aattelisin että silloin saattavat olla ihan vaan vilpittömästi sitä mieltä että toisten ihmisten seura saattaisi piristää... Toisaaalta pitäisi olla tilaa myös rauhallisemmalle elämälle ja rauhallisemmille eläjille jos ihminen itse on aidosti tyytyväinen tilanteeseensa.
No.. en oikein tiedä mitä itse olen mieltä elämästäni. Minulla ei ole kauhean hyvä itsetunto, niin otan sitten monesti enemmän tosissaan muiden kommentit kuin mitä itse ajattelen. Sanotaan nyt näin, että olen monesti ihan tyytyväinen elämään (jos minulla on jotain järkevää tekemistä), mutta aina tuommoisten kommenttien jälkeen romahdan. Vielä tänäänkin on ollut tosi ahdistunut olo noista viikonloppukommenteista.
Minulla on yleensä semmonen ajatusmaailma, että onhan sitä jo tuossakin jos kerran viikossa tapaa kavereita ja muuten yritän keksiä itselleni tekemistä. Aikasemmin mulla ei ollut kavereita ollenkaan, joten vaatimukset ihmiskontakteista ei kai siksi ole mulla kauhean korkeat. Nykyään menee paljon paremmin kuin ennen. Pitäisi vissiin heti olla tuhat kaveria joita näkee joka hetki, että en eläisi sitten tyhjää elämää.
Jotenkin tuntuu, että menee suorittamiseksi, jos alkaa miettiä että teenkö nyt tarpeeksi kaikkea ja olenko aktiivinen.
Jokunen kysely on muuten tullut siitäkin, että olenko masentunut. No, ei minulla mitään diagnoosia ole, enkä varmaan sitä haekaan. Lähinnä tunnen itseni masentuneeksi noiden kommenttien jälkeen, en sitä ennen välttämättä.
Lisäisin vielä sen, että joo, kyllähän minä yleensä piristyn jos on seuraa. Varsinkin jos saa puhua asioista vapaasti, juttuseuraa kun ei ole liikaa tarjolla varsinkaan näin viikolla. Mutta mielellään saisi olla semmosta ei-tuomitsevaa seuraa. Saattaahan olla, että olen eksynyt sitten vääränlaisten ihmisten seuraan, jotka eivät ole samanhenkisiä kuin ite oon ja siksi ei ymmärretä toisiamme. Ja sieltä päin tulee sitten kohtuuttomia vaatimuksia sosiaalisuudesta ym.
Taidan kai sitten olla seurustelijatyyppi ja kun on yksinään, niin on sitten alakuloisempi. Kun ei kaverit kuitenkaan ole sama asia varmaan, varsinkaan jos eivät ole tosi läheisiä. Tosin mulle on ollut aina vaikea myöntää sitä, että tartten toisten seuraa ja he on mulle tärkeitä. Siksi mulla oli tuo yksinäisyyskausikin tuossa joku vuosi sitten, kun en panostanut tuohon seuraelämäpuoleen yhtään.
Omaa persoonaa on aika mahdotonta muuttaa pysyvästi. Introvertti voi hetken teeskennellä ekstroverttia mutta se vie kaikki voimat. Nykyaika ja media luo paineita, että kaikkien pitäisi olla viileitä ulospäinsuuntautuneita kiitäjiä. Ei se vain niin ole. Sun pitää oppia olemaan ylpeä itsestäsi ihan sen luonteesi kanssa, jolla synnyit. Et voi ehkä oppia ekstrovertiksi, mutta voit oppia hyväksymään itsesi ja olemaan ylpeä itsestäsi. Älä anna kenenkään lannistaa.
Ehkä sun pitäs miettiä sellasta hetkeä jolloin olit oikeasti ylpeä itsestäsi, et pyydellyt anteeksi olemassaoloasi tai tuntenut huonommuutta toisiin. Sitten ajattalet tuota asiaa vaikka kävelylenkille ja kokeilet tuleeko sinulle itsevarmempi olo, sellainen olo jonka haluaisit säilyttää myös muiden ihmisten läsnäollessa.
Tykkäsin tosi paljon tuosta Darthin vastauksesta, se oli jotenkin mukavan armollinen. :) Kiitos tietenkin muillekin vastaajille. Hyvää kevättä!
Minulla vielä vähemmän elämää. Asun yksin, olen työtön ja ystäviä vain pari joiden kanssa silloin tällöin nähdään. Ravintolassa käyn ehkä kerran kuukaudessa jos rahat riittää. Päiväni yritän saada kulumaan käsitöitä tehden, lenkillä käyden ja kirjastosta haen luettavaa. Onneksi on vielä tämä netti josta voin aikani kuluks lueskella näitä palstoja. Miesystävääkään ei ole kun kukaan ei huoli köyhää työtöntä ja vanhaa (55v). Vieraita minulla ei käy kuin siskoni kerran kuukaudessa. Itse en pääse edes sukulaisten luona käymään kun ei ole rahaa bussimatkaan, asuvat kauempana. Välillä menee viikkokin että ainut jonka kanssa jotain puhun on kaupan kassaneiti.
Kyllähän sitä olisi mukava lähteä vaikka jollekin työväenopiston kurssille tai muuhun harrastuspiiriin, mutta kun kaikki maksaa ja ylimääräistä rahaa ei ole. Onneksi kuitenkin terveenä olen saanut olla. Rahat riittää juuri ja juuri jokapäiväiseen elämiseen.
Tsemppiä kuitenkin Sinulle, olet vielä nuori ja Sinulla on vielä mahdollisuuksia enemmän kuin minulla.
Jos muiden ihmisten kommentit ahdistavat noin paljon, että romahdat ja jäät miettimään niitä pitkäksi aikaa, se on merkki siitä, että et ole itsekään tyytyväinen. Jos olet tyytyväinen silloin, kun sinun ei tarvitse kuulla tai ajatella elämäntilannettasi, ei tarkoita, että olisit oikeasti tyytyväinen. Kuulostaa lähinnä siltä, että kieltäydyt myöntämästä sitä, että et ole tyytyväinen elämääsi, mutta kun muut ihmiset siitä mainitsevat, romahdat, koska he muistuttavat sinua ahdistuksestasi.
Hyvä elämä on mielestäni sellaista, että elää hetkessä. Siihen pääsee, kun tekee juttuja, joista itse pitää, ja lähtee hakemaan sitä, mitä haluaa. Darth sanoi hyvin, että muistele, koska viimeksi sulla on ollut onnellinen olo ja miksi niin oli. Sitten lähdet vaan hakemaan sitä samaa tai vastaavaa.
Lukiko tässä: Ai, en saa elää?! No, mutta s*'tanan mä voin kivahtaa. Kilahdithan säkin jo yksinollessasi siten, että jopa poliisilla oli seksielämäsi kustannuksella hauskaa. Umpimielisenä rivitalossa asuminen ei ehkä sittenkään lievitä yksinäisyyttä.
Mulle sattui tosi hauska häiriö. Violent foundation omisti mut taas. He halusivat etsiä kompassin tavoin kanssani yhdessä demokratiaa. No, se on eräs eutanasiamääre, raiskaustuomio ja dokumentoitu Sähköinen tippuminen yhteiskunnasta. "Joo ja se suunnistaminen, ei se taidakaan olla onni ja turvallisuus ollenkaan. "
Joo ja se henkinen kipu taitaa olla ihan normi, jota säätelee Vapaus, Freedom ja Liberte. Siihen riittää motivaatiota pitkäksi aikaa. Hail and living- tarkastaja ei vastaa otetta todellisuudesta. Mutta kerro mulle vielä, kuoleeko yksinäinen näin spekulaan? Se on myös törkeä sukupuolinen heittellejättö.
Henkinen kipu monesti aiheuttaa täydellisyyttä myös suunliikeratojen kanssa. Ja kuvailemasi violent foundation on "Olen täydellinen, Minä olen vm-82 oleva nainen. Ethän edes tiedä miten kaikki tapahtuu. Ei, sinne työpaikalle ei saa mennä pyhäkoululaisena. Tv-lupatarkastajani saa mennä ihan minne huvittaa olomuodosta Jehovan Todistajuus. Näitä kysytään tulollisilta. Sillä yritetään pyhäkoulutuottaa. "Se on väärin, sairasta ja vaarallista."
en osaa sanoa
hyvää elämää ei olekaaan
Hyvä ja oikea elämä? No tietenkin avioliitto, perhe ja oma talo, kesämökki. Mikäs sen mukavampaa :)
samaa mieltä, olen aina halunnut vain normaalin elämän, sellaisen kuin kaikilla muillakin normaaleilla suomalaisilla: avioliitto, perhe ja oma talo, kesämökki.
...se riittäis, en haaveile mistään ihmeellisyyksistä.
Ja sitä se hyvä elämä olis, normi arkea... aamulla töihin, lapset kouluun, illalla syötäis jotain yhdessä jne.
:(
jos olet itse omaan elämääsi tyytyväinen niin miksi sitä muuttamaan :) ei kaikki ole supervauhtia pinkovia ihmisiä. en minäkään.töissä käyn ja perhettä on.arkeen on pakko tehdä rutiinit jotta elämä toimisi.viikonloppua suunnittelen viikolla kahvitauoilla.sitä miten herään aikaisin tai nukun pitkään.käyn ulkoilemassa.lapsen kanssa teen sitä tai tätä.
kyllähän minukin pitäisi tuttujen mielestä bailata aamukolmeen asti kun on perhe ja kaikki hyvin.eh..lomailla pitäisi myös ulkomailla mutta ei kiinnosta.
minusta sinun elämäsi on hyvää.