Olipa ihana sunnuntai.

Olipa ihana sunnuntai. Aurinko paistoi niin helakasti, pakkasta ei juurikaan ollut eikä tuo tuuli puhaltanut liikaa. Termari ja evästä pehmeään termoslaukkuun sekä istuinalustat esiin ja tavarat reppuun ja autoon ja ulos kullan kanssa hiihtämään. Aivan ihana päivä hiihdellä ja nauttia keväisestä kirkkaudesta. Mitä nyt nuo jotkut ”kuntohiihtäjät” häiritsivät luistelemalla kuin viimeistä päivää ja vielä huutelemalla herjoja liikkumisen riemusta nauttiville. Nelisen tuntia meni kuin siivillä. Kotosalla sitten havaitsin virheeni. Karvoja kiristeli. Äkkiä after sunia. Nyt kasvot ovat punertavat ja aurinkolasien paikka on liiankin selvästi nähtävissä.

Siinä hiihtäessä tuli mieleen, että olisipa oikein lämmin ilma (eikä lumi alta sulaisi), niin olisi aivan riemukasta riisua vaatteet ja hiihdellä aivan alastomana. Tulisi hienon tasainen rusketus auringon vielä heijastuessa lumesta. Olisikohan kesällä hiihtäminen jollain muovisella ruohomatolla mahdollista? Hiihtäminen kun vaan on hölkkäämistä mukavampaa.

Joten eilen en käynyt uimassa. Kasvoja kiristeli sen verran, että sauna ei olisi tuntunut mukavalta.

Kotosalla oleilen hyvin vähissä vaatteissa. Kesäiseen aikaan niitä ei ole lainkaan, mutta näin talvella on sisällä sen verran vetoa, että t-paita ja pikkarit ovat paikallaan. Tosin aamulla vasta aamiaisen jälkeen. Kultakin on oppinut tapani. Ensimmäisenä aamuna oli vetämässä vaatteita niskaan, mutta kun itse touhusin alastomana, niin ei kehdannut. Aivan ihana istua kelteisillään aamukahvia juomassa. Vai mitä?

22

3742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KOMMENTTI.

      LIPUTETTU ketään ei kiinosta sinun hiihtämisesi tämä on NATURISTIPALSTA mene hiihto palstalle kerto9ilemaan noita typeriä juttujasi

      • Niin, liikkuminen luonnossa tai oleilu kotosalla alastomana ei kuulu naturismiin.

        Kuule, ihan oikeasti, mikä sinua noin kovasti rikoo. Kerro tädille, niin täti puhaltaa kipeään paikkaan.


      • Klooni KOMMENTTI: Suksi sinä suolle; jos nyt hiihtää osaatkaan? Ryömi ..............


      • Noinhan se on
        natugladiaattori kirjoitti:

        Klooni KOMMENTTI: Suksi sinä suolle; jos nyt hiihtää osaatkaan? Ryömi ..............

        Pikkasen ihmettelin, mistä osaat sanoa tuota klooniksi. Mutta sitten raksutti. Kommentti on aina kommentoinut juttua, sanonut varsin pisteliäästi jutusta. Ei koskaan riehunut liputuksella eikä retostellut itse jutulla, vaan paneutunut sen sisällisiin heikkouksiin.


      • tiinako kuvassa ?
        naturistin kirjoitti:

        Niin, liikkuminen luonnossa tai oleilu kotosalla alastomana ei kuulu naturismiin.

        Kuule, ihan oikeasti, mikä sinua noin kovasti rikoo. Kerro tädille, niin täti puhaltaa kipeään paikkaan.

        " Niin, liikkuminen luonnossa tai oleilu kotona alastomana ei kuulu naturismiin. "

        Ei kuulu ei,Tuolla logiikalla suomessa olisi miljoonia naturistejä, Toiseksi naturistit viihtyvät alastomana ei hiihtopuvussa ja viellä vähemmin pikkareissa ja t-paidassa kuten asian ilmaisit.

        ps. miksi sama aloituksesi oli ryhmäseksi palstalla ?


    • Upeaa - - kaunista - valoisaa - lämmintä - opettavaista - elämysellistä. Hyvä naturistin!

      • aurinkoenergia

        Kuvistasi natuglariaattori näkyy myös Yyterin santa.
        Oletteko muut huomanneet tässä ladiaattorissa yhteyttä Yyterin sannalle?


    • kuningas pythoun

      Onko sinutkin naturistin hakkeroitu ? Tai miksi tämä sama kirjoitus on ryhmäseksipalstalla ?

      • palstaa lukenut

        Oletko sinä kenties se hakkeri (ylläpitoon kuuluva), kun noin tarkasti tiedät tapahtumat kaikilla palstoilla?
        Kirjoittaisit häirikkö joskus asiaakin, etkä aina silkkaa paskaa.
        Nimimerkin valintasi on hieman outo, koska se on hyvin samankaltainen erään rekisteröidyn nimimerkin kanssa. Vai onko kenties tarkoituksella, mutta tuli vaan yksi u kirjain liikaa.


    • Pyyttoni

      Oi kuinka lämpimiä muistoja tuo aloitus herättääkään!

      Olisipa jo kesä!

    • aurinkoenergia

      Kevättä kohti mennään, talitintitkin laulaa jo titi....
      Vielä on ollut pilvisiä ilmoja ja luntakin on tuiskunnut miltei joka päivä.
      Kohta aurinko paistaa ja näin hymyillen hangille ikeneet ruskettuen, kasvotkin saavat samalla säteitä. D-vitamiini pillereinä vielä, aurinko antaa sitten myöhemmin tarvittavat vitamiinit.

    • Nat Uristi

      Monta vuotta vanha aloitus.
      Eikö löydy mitään uutta aiheesta?

      • Kommentti.

        Kokonaislukumatematiikkaa: yksi on yksi ja kaksi on monta.

        Aloitus on alle kahden vuoden takainen.


    • Miten ois?

      Et ole ajatellut avantouintia alastomana? Tietenkin myssy päässä ja tossukat jalassa.

      En ole kuullut, että noin tehtäisiin. Esteitä ei ole, voihan pitää kylpytakkia päällä kävelymatkan aikana.

      • Tiina.,3

        Tänään olin yrjökadun uimahallissa katselemassa alastomia naisia taisin nähdä ketjun aloittajankin tänään siellä ?

        Onneksi meille lesboille on tällaisia tapaamispaikkoja kuten yrjönkadun uimahalli.


      • Jepulis .
        Tiina.,3 kirjoitti:

        Tänään olin yrjökadun uimahallissa katselemassa alastomia naisia taisin nähdä ketjun aloittajankin tänään siellä ?

        Onneksi meille lesboille on tällaisia tapaamispaikkoja kuten yrjönkadun uimahalli.

        Kannattaisikohan ennen häiriköintiä tarkistaa muutamat faktat?


      • satunnainen kävijä
        Tiina.,3 kirjoitti:

        Tänään olin yrjökadun uimahallissa katselemassa alastomia naisia taisin nähdä ketjun aloittajankin tänään siellä ?

        Onneksi meille lesboille on tällaisia tapaamispaikkoja kuten yrjönkadun uimahalli.

        Sama uimahalli on hyväpaikka myös meikäläiselle "kaappi-bi-miehelle" katseluun alastomia miehiä :).


      • Jepulis .
        Jepulis . kirjoitti:

        Kannattaisikohan ennen häiriköintiä tarkistaa muutamat faktat?

        Niin, tarkoitin tuolla faktojen tarkistamisella tietenkin sitä, että 9.3. oli lauantai ja lauantai on miesten päivä.


      • Jepulis .
        satunnainen kävijä kirjoitti:

        Sama uimahalli on hyväpaikka myös meikäläiselle "kaappi-bi-miehelle" katseluun alastomia miehiä :).

        Taisit pitää armeijasta!

        Muuten - hyvä paikka ei ole yhdyssana!


    • Jepulis .

      Kappas vaan. NaturistiNaisen okaan piikki on taas touhunnut ja poistattanut muutamia hänen kirjoitelmiaan tästä(kin) ketjusta.

      Onhan se kauheaa. että tuo NaturistiNainen on eräs niistä hyvin harvoista henkilöistä, joka puhuu täyttä asiaa. Hän tietää, mitä naturismin aate on ja erityisesti sen, mitä se ei ainakaan ole. Hänenlaisiaan kirjoittajia saisi olla täällä useampia.

      Vain pyhä viha henkilöä kohtaan voi moiseen liputukseen olla syynä. Siinä annetaan piut paut asialle. Mutta että moderointikin lankeaa moiseen mutakuoppaan niin se edustaakin jo melkoisen täydellistä tietämättömyyttä foorumin aihepiiristä. Oletetaan kaiketi, että vaatteitta oleminen on sitä naturismia, muka!

      • Selviskö

        Eiväthän tällä palstalla auhuavat erota nudismia ja naturismia edes asiana toisistaan siitä puhumattakaan että tietäisivät naturismimääritelmän mukaan missä naturismia harrastetaan koska sauhuavat aina kylpylöistä,uimahalleista ja rakennetuista sisätiloista,kysellen jopa hotelleistakin,sekä palstojen pahin häirikkö oikein massapostailee noita viestejään pelkästään häiriköidäkseen netissä.


    • Soppamies

      katso www.patakunkku.fi (sivut valmistuvat 6.4.2014 mennessä)

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      66
      3235
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      25
      2993
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      51
      2882
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      56
      2688
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      58
      2568
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      48
      2550
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      53
      2321
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      2211
    9. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2098
    10. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2082
    Aihe