mikä on ollut elämäsi tärkein päätös?

Ilman muuta järkeen. Tunneasioissa on intuutiolla jonkin verran merkitystä.

Tein päätöksen vallan nuorena 19v - järki siinä voiton vei - tunteet lähipiiriin ovat pysyneet neutraaleina. Hain opiskelupaikkaa ja tulin valituksi - varsinkin äiti oli mieltei hiilihangon kanssa vastahankaan. uhkasi perinnöttömyydellä, joka myös tapahtui.

Pakkasin matkalaukun, kävelin maalaiskylän autopysäkille, katsoin taakseni pysäkillä ja muistan kun itsekseni vannoin, näille kylille en enää asumaan tule.

Velkaa tuli tehdyksi - joskus maksetuksikin omilla ansioilla. Perinnöttömyyden olen käsitellyt siten etten koskaan ota asiaa puheeksi sisaruksien kanssa, en myöskään valita kohtaloani.Minua asia ei vaivaa koska olen tullut ihan hyvin toimeen elämässä. Oma perheeni - lapset ovat kouluttautuneet pitkälle, pärjäävät, ovat kunnon kansalaisia. Tunnen itseni melko hyvinvoivaksi ilman suurempia kremppoja.

Kesän tultua käyn taas tervehtimässä varakkaita sisaruksia, he eivät kyllä käy "pitkän matkan" vuoksi asuinpaikkakunnallani. Pyrin olemaan kohtelias, suvaitsevainenkin heitä kohtaan, en koskaan heittele nälväilyjä heille.

Ei tämän kummempi järkevä päätös, elämänpituinen kuitenkin, tämä on sopinut minulle hyvin. Tunteita on tullut ja mennyt aina tunteita kuitenkin riittää milloin mihinkin kohteeseen. Kuten huomaatte järki hallitsee tunteita.

Puolessa väliisä elämääni päätin "elää, ja antaa muiden elää".
Siihen saakka olin ollut sitä mieltä, että omat mielipiteeni on tuotava esiin, kantaa on otettava. Niinhän tietysti useimmat nuoret ajattelevat.
Muistan, kun eräs lähisukulaiseni piti kiinni aivan virheellisestä käsityksestä, joka saattaisi tuoda hänelle taloudellista vahinkoa.
Yritin saada hänet ymmärtämään, mutta hän piti minua hölmönä ja vanhakantaisena, suorastaan taantumuksellisena. Sanoin, ettei minua tarvitse uskoa, mutta ota selvää pankista ym. asiantuntijoilta, ennen kuin toimit.
Hän vain tuhahti.
Se oli viimeinen kerta. Tein sen päätöksen, että minun ei tarvitse saada toista ymmärtämään omaa kantaani. Sen jälkeen olen vain kuunnellut puolella korvalla ja mielipiteenäni sanonut "Ahaa".
Se on suuri helpotus. Kamalinta mitä tiedän, on stressata muiden murheita, joille ei itse kuitenkaan voi mitään.

olin aikoinani ,varsin iäkkäänä olevinaan järjen auttamana.menin naimisiin hyvän miehen kanssa,kävi kuitenkin ajanjuoksussa elämäni virhe.TOIMIN mielestäni fiksusti ja toin hänelle luettavaksi kirjan.ELÄ JA ANNA MUIDENKIN ELÄÄ . .Hän ei lukenut edes,niin tarun loppu tuli.Tällä hetkellä kaikki hyvin.heta

Leben, und leben lassen!

En ole minäkään perintöjä saanut, mutta en siltikään ole huonosti elänyt.
Se ei kylläkään äidistä tai isästä ollut kiinni.
Hyvät välit heihin ovat aina olleet.
Parhaani tehden ja muita auttaen olen mennyt vaikeuksienkin läpi.

"Kohta kevät koittaa, siemen tietää sen.
Nyt on aika luottaa juurten siementen.
Hetki kun lyö, puu kukkii vihertää,
aurinkomme loistaa, rakkaus meihin jää!"

:)

Montakin tärkeää, vaikea eritellä.

Muista vaikeista ratkaisuista poikkeava oli itsetutkiskeluni tulos v30:n tietämissä.
Vatsani oireili aina leikkausjonoon saakka kunnes hyväksyin peilikuvani antaman vastauksen.

Hyväksyin itseni ja rajoitukseni ja lopetin tavoittelemasta organisatiotasoa ja asemaa joka olisi edellyttänyt minuudestani luopumista.

Sen jälken on muuten vatsani ollut hyvässä, häiriöttömässä kunnossa.
Ilman leikkausta.

Syömässä käytyäni iltamenot vuorossa,
joten iloista maanantai-iltaa palstaystävilleni!

Hellurei ja hellät tunteet

Satu meni saunaan otti......
No ainakin heta on jalkautunut saunasta tänne rupattelemaan, Miten niin, yks kun jättää niin toinen ottaa....
Mitä vikaa siinä sitten onkaan jos yksinäänkin pärjää, eikä enää ketään huolikkaan. ..

Asia ei ole yksinkertanen, sama juttu meikä työllä, järki sanoo toista, tunne toista, tee siinä sitten järkeviä päätöksiä.
Elämä on usein ollut ristiriitainen juuri tuon heikkouden tähden, tässä kuitenki porskutellaan, vanhemuuten elämä kuitenki on seestyny ja tasottunu, kai loppuelämä menee jo omalla painollaan.

En osaa valita elämäni tärkeintä päätöstä. Järki vai tunne? Yhden ison päätöksen olen tehnyt noin kolmekymppisenä sisäisen tunteen vallassa ja se oli enemmänkin unelmanomainen. Se oli tärkeä päätös jota muut ihmettelivät, mutta se oli oikea.
Sellainen suuntaus on ollut päätösten teossa, että vanhenemisen myötä järki on tullut vallitsevaksi.

Kinkkinen kysymys!

Henk.koht. itselle kuitenkin päätös lähteä tyhjätaskuna Etelä-Suomen työmarkkinoille huhtikuussa 1960.

Olen sitä mieltä,että siinä vaiheessa nainen pystyy elämään järjen määräämänä,kun hänen hormoonitoimintansa ei enää hallitse hänen käytöstään,ja aivotoimintaansa.Kuinka armollista.Miehet käy sääliksi,niille käy melkeimpä päinvastoin,alkavat 50v haikailemaan itseään jopa uudestaan isiksi,nuoren vaimon kanssa.Mutta eivät jaksa kuitenkaan loppuun,vaan hylkäävät,tai tulevat hylätyiksi vanhuutensa takia.

Vuonna 1957 olin poikamies ja sain eräästä seksisuhteesta tippurin.

Olin juuri alkanut seurustelusuhteen maailman kauneimman ja ihanimman naisen kanssa. Vastuuntuntoisena ihmisenä toimin lääkärin neuvon mukaan ja kehotin rakastettuani käymään lääkärillä tutkittavana. Hänessä ei tautia ollut.

Sen ilmoittaminen rakastetulleni oli typerintä mitä saatoin tehdä. Kultahääpäivän jälkeenkin asia rassaa vaimokultaa ja saan itsekin joka viikko kuulla, että tartutin häneen tippurin. Lienee Dementiaa. Kaduttaa niin perkeleesti.

Molemmat tänäänkin ovat mukana olleet.
Sain aamuliikuntatuntini jälkeen ruusun, ja olisin sen halunnut hyvin hoitaa, mutta kun olin varannut samalle reissulle vaatteiden vaihdon ja muuta menoa, alkoi ruusu jo iltapäivällä näyttää väsymisen merkkejä.
Kun vihdoin saavuimme tänne kotiin, olimme kyllä jo aika nuupahtaneita.
Ensi töikseni laitoin ruusun kylppiksen lavuaariin runsaaseen veteen, ja leikkasin uuden pinnan varteen. Kuin ihmeen kautta se alkoikin virkistyä. Kohta kuivaan sen ja otan "yhden-ruusun-maljakkoni" ja tuon sen tänne makkarin kirjoituspöydälleni.
Itsekin olen huomattavsti virkistynyt juotuani tuoksuvan kupillisen vahvaa valkoista teetä.
Rakkaille kanssasisarilleni auvoisaa päivän jälkipuoliskoa!

Mahdotonta tietää tai tuntea elämänsä tärkeintä päätöstä, kaikkihan on ollut tärkeää, koska näin olemme eläneet. Vakiolauseenihan on aina: Kuinkas toisin olisin voinut, elämä on mennyt niinkuin sen on pitänytkin.
Hyvin vaikeaa on ruveta erittelemään järkeä ja tunnetta, voihan olla näinkin...järki=tunne=järki.

Taidan olla aika tyytyväinen ymmärrettyäni elää sekä järjellä että tunteella, ja jos niitä erittelisi, erittäin tyytyväinen nämä viimeiset kymmenen vuotta
Jos pitäisi ajatella järjellä toimimista, se olisi kai sitä, että elää yleisesti hyväksyttyjen, maan ja kulttuurin sanelemaa elämää, aiheuttamatta sen kummempia "ihmetyksiä", paheksuntaakin. Ja harkitsemalla moneen kertaan...entäs sitten, entäs jos....
Mitäs se sellainen on, toisten laatimien "sääntöjen" mukaan eläminen, kuka tietää parhaiten, miten pitäisi elää. Järkevääkö...
Kylliksi pakko on ollut aikansa elää ns. järkevästi, ottaa huomioon olosuhteet, muut ihmiset. On järjettömän kivaa elää vihdoin järjettömästi.
Jos elää vain niinsanotusti sovinnaisesti...mitähän tuokin minusta ajattelee, ja niin edelleen, jää monesta järjettömän mukavasta ja antoisasta paitsi.

Intuition voiman ymmärtänee vain harva, sen voiman sekä järjessä että tunteessa.

Tulipa vielä mieleen : Sua lemmin, kuin järjetön mä oisin...tai
Järjen veit ja minusta orjas teit....