Kova kuume, mahakivut ym.

_mamma_

3- vuotias tyttäreni alkoi torstaina valittaa mahakipuja (tätä kirjoittaessani on maanantai). Tyttö huuti 45minuuttia suoraa huutoa ja sen jälkeen lähdin viemään häntä päivystykseen. Siellä tilanne kuitenkin laukesi ja tyttö rauhottui. Meillä on mahakipuja tosi usein muutenkin, ja tälläkin kertaa lääkäri vain vastasi, ettei osaa sanoa mikä hätänä. Kuumetta tytöllä ei silloin ollut, vaan oltiin melko reilusti alilämmöllä vain.
Perjantai iltana kuumetta sitten olikin jo 39.5 ja tähän hetkeen asti sitä on koko ajan ollut 38.5-40.5. Sunnuntai aamuna kytin tytön uudelleen päivystyksessä kun kuumetta oli heti aamsuta 40.5. Tulehdusarvot oli silloin vain 8. Kurkkukivut olivat tytöllä kovat ja kurkusta peitteitä löytyikin. Muutenkin on räkäinen ja yskäinen. Määräys oli käydä tänään uudelleen otattamassa tulehdusarvot jos kuumetta edelleen olisi, ja kun sitä aamulla oli 39.5 niin uudet kävimme otattamassa. Kuulema hieman oli nousussa, ei kerrottu minkä verran, vaan pitäisi ottaa taas huomenna uudelleen yhteyttä.
Nämä mahakivut ovat jatkuneet tuolta torstaista asti myös koko ajan. Tulevat aaltoamisina ja välillä tyttö itkee kovastikkin niitä kipujaan. Lääkäri kyllä sanoi, että ne voivat liittyä kurkkukipuun, mutta kun mahakivut ilmestyivät ennen kurkkukipuja.
Nyt minä sitten äsken vessassa havaitsin, että tyttö on 2 päivää tehnyt aivan mustaa ulostettakin. Tai ellei se ole mustaa, niin aianakin ihan tummanharmaata. Myös haju on melkoisen voimakas ja pistävä.
Pitkän sepustukseni jälkeen kysymys siis kuuluukin että voiko tämä ulosteen väri nyt sitten johtua tästä pitkään jatkuneesta kuumeesta, vai voisiko olla sittenkin niin että mahakivut ja tämä uloste liiittyisivätkin jotenkin toisiinsa...?

Joo taidan hulluksi vain tulla kun pyörittelen tätä kaikkea päässäni lapsen valvottassa kaikki yötkin.. :D

1

583

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huolestunut äiti.

      Hei

      meilläkin tyttö (6v) on itkenyt mahakipujaan sunnuntaista lähtien. Silloin käytiin lääkärissä. Lääkäri paineli vatsaa ja otettiin pissanäyte ja tulehdusarvot. Tulokset olivat normaaleja. Tyttö myös oksentelee useita kertoja päivässä.
      Jos tämä on oksennustautia niin mistä niin kovat kivut? Kivut alkoivat jo 2 päivää ennen oksentelua. Eikä vieläkään loppua näy. Maanantaina käytiin uudestaan terveysasemalla. Hoitaja ihmetteli että kipu on aaltomaista ja on välillä poissa. Ei kouristelukipua kuten oksennustaudissa. Neuvoi vain että jos kipujen kanssa ei pärjää kotona niin täytyy viedä tyttö osastolle. Kuumetta ei ole ollut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1602
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      77
      721
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      716
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      712
    Aihe