Moi
onko kukaan yrittänyt hankalan paniikkihäiriön ja jatkuvan ahdistuksen keskellä irtautua koko asian ajattelemisesta? Usein tulee oltua vain kotona ja selailtua tätä foorumia silloin tällöin. Lisäksi kofeiinin ja muiden aineiden käyttöä tulee tarkkailtua.
Mietin vaan että voisiko toimia, jos unohtaisi (yrittäisi siis) nuo asiat ja pakottaisi itsensä kotoa esim urheilemaan tai ystävien seuraan. Samalla yrittäisi jättää nuo kofeiinin ja muiden vastaavien välttäminen (ei tietenkään kokonaan, jos vaikuttavat olotilaan huomattavasti. muttei olisi pakonomaista asioiden välttelyä) ja jättäisi myös tämän kaltaiset foorumit, jotka käsittelevät aihetta.
Ihan vain tällainen oma ajatus, mielipiteitä?
onko kukaan yrittänyt hankalan paniikkihäiriön ja jatkuvan ahdistuksen keskellä irtautua koko asian ajattelemisesta? Usein tulee oltua vain kotona ja selailtua tätä foorumia silloin tällöin. Lisäksi kofeiinin ja muiden aineiden käyttöä tulee tarkkailtua.
Mietin vaan että voisiko toimia, jos unohtaisi (yrittäisi siis) nuo asiat ja pakottaisi itsensä kotoa esim urheilemaan tai ystävien seuraan. Samalla yrittäisi jättää nuo kofeiinin ja muiden vastaavien välttäminen (ei tietenkään kokonaan, jos vaikuttavat olotilaan huomattavasti. muttei olisi pakonomaista asioiden välttelyä) ja jättäisi myös tämän kaltaiset foorumit, jotka käsittelevät aihetta.
Ihan vain tällainen oma ajatus, mielipiteitä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kärsin vuosikausia paniikkihäiriöstä. Paniikin keskellä en ikinä pystynyt irtautumaan paniikintunteesta. Alkoholi tosin auttoi. Krapulassa paniikki tuli sitten vieläkin kauheampana. Kun äitini kuoli, vajosin kaiken lisäksi täydelliseen
masennukseen. Mulle määrättiin masennuslääkettä (Cipramil). Kun se alkoi tehota, huomasin vähitellen, että lääkkeet poistivat multa paniikin kokonaan. Huomasin, että pystyn esiintymään ilman jännitystä, hikoilua ja vapinaa. Pystyin menemään mihin vain. Voi olla yksilöllistä, mutta tämä tehosi mun kohdallani.
Toki mulla meni hukkaan suunnilleen parhaat 15v elämästäni tuon hemmetin panikoinnin kanssa.
olen potenut paniikkia nyt 2 vuotta ja olen todella yrittänyt irtautua asiasta ajatuksen voimalla.lääkkeitä en ole syönyt.olen omasta mielestäni onnistunut aika hyvin,eli en enää pelkää ahdistustani niin paljon kuin alussa kun en vielä tiennyt mikä minua vaivasi.onhan tämä hikinen ja kivinen tie mutta uskon että selviän ja se on mielstäni kaikkein tärkeintä...ei saa menettää toivoa!!
kun menen ulos ja alkaa se saamarin keinuminen niin ennen sain paniikkikohtauksen kun luulin pyörtyväni tai peräti kuolevani...en ole vielä näinä 600 päivänä kertaakaan pyörtynyt enkä siis kuollutkaan.yritän löytää huumoria arjesta ja juttelen itselleni tyyliin...et kuollut eilenkään vaikka ahdisti...voit kuolla vaikka huomenna...mutta et ahdistukseen vaan vaikkapa kolarissa...noh,se kyllä vähän hirvittää katsos kun haluaisin elää vanhaksi.olen miettinyt että voisiko se olla niin ettei elä itselleen hyvin eli kun ei ole oikein onnellinen jollain elämänalueella niin on tavallaan paniikissa että ei ehdi elää kuten haluaisi ennen kuin aika koittaa??meneekö yli hilseen,tiedän,mun ajatusmaailma on ainakin niin monimutkainen ja pohdiskeleva että oikein itteänikin vituttaa( sori ) kun ei osaa päästää irti.sitä tässä nyt kuitenkin harjoittelen eli yritän edes kerran päivässä istua alas ja ajatella ei mitään.edelleen painotan myös terveitä elämäntapoja...väitän että me paniikkihäiriöiset olemme ylisuorittaija joilta on unohtunut omasta itsestä huolehtiminen.minä ainakin unohdin kiireisimmässä elämänvaiheessa syödä ja nukkua kunnolla enkä tehnyt muuta kuin töitä ja kotitöitä.sitten tämä tauti tulikin ykskaks vaan.uskon että kaikki vaikuttaa kaikkeen eli stressistä menee sekaisin hormoonit,hermot,vatsa,tulee krooninen lihasjännitys ja kierre on valmis.olen yrittänyt purkaa yhtä vyyhtiä kerrallaan.tällä hetkellä käyn todella hyvällä osteopaatilla joka on saanut aika hyviä tuloksia aikaan lihaspuolella.sitten menen nukkumaan joka ilta ( lähes ) klo 22 jotta saan riittävästi unta.syöminen...tosi tärkeetä.syön kalanmaksaöljyä ja otan magnesiumia illalla ja koetan syödä 2 lämmintä ateriaa päivässä.sokerin heilahtelu aiheuttaa myös paniikinomaisia tuntemuksia.
olen lukenut alan kirjallisuutta ja se auttaa kun huomaa että nämä oireet todella on jännityksen ja stressin aikaansaamia.alussa toki oli tärkeätä että
kävi lääkärissä jotta pois suljettiin sairaus eli kun eka kohtaus tuli niin otettiin ekg ja veriarvot / paineet.kaikki ok.olen toki itsekin vielä miettinyt että pitäiskö mennä neurologille,sydänspesialistille etc mutta sen verran kait osaan järkeillä että jos nyt 2 v on mennyt ja oireet ei ainakaan ole pahentuneet niin tuskin minulla mitään tappavaa on.olen yrittänyt sisäistää myös sellaisen ajatuksen että koskaanhan ei voi tietää,mutta kaikkea en voi kontrolloida.täytyy riittää kun pidän itsestäni hyvää huolta muistaen kuitenkin välillä pitää hauskaakin.alkoholi ei nyt juuri sovi mutta ehkä sitten taas voin juhlia vähän kun tämä tila rauhoittuu.hauskaa on vaikka mennä leffaan tai teatteriin...olen mennyt väkisin vaikka pelotti!ystävien tapaaminen on tärkeätä....istu vaikka hiljaa ja sano että nyt on paniikki mutta mene,älä jää kotiin.voisin kertoa teille nyt jo hauskan tarinan minun tanskan-matkastani viime kesänä...se se vasta oli yhtä paniikkia...mutta seuraavalla kerralla jos teitä jaksaa kiinnostaa.tästä tuli nyt taas niin pitkä juttu ja nyt pitää mennä nukkumaan.