Johtajat ja alamaiset hehkuttavat talouskasvun puolesta ja vannovat sen nimiin. Voiko ääliömpää porukkaa olla? Kun talous on jo romahtanut ja sen nostamiseksi on hullut ottaneet toisiltaan velkaa biljoonia,niin vanhan laskuopin mukaan edessä on huima pudotus.
IPUn jalat-maassa talousgurut ovat esittäneet talouden sopeuttamista todellisuuteen. Talouslasku on todellisuutta ja kaikki toimet pitää tehdä sen mukaan. Muutaman vuoden päästä jaetaan talouden Nobel-palkinto tälle teorialle. Saako IPU sen Nobelin?
IPUn jalat-maassa talousgurut ovat esittäneet talouden sopeuttamista todellisuuteen. Talouslasku on todellisuutta ja kaikki toimet pitää tehdä sen mukaan. Muutaman vuoden päästä jaetaan talouden Nobel-palkinto tälle teorialle. Saako IPU sen Nobelin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei IPU saa tuollaisia Nobel-palkintoja sillä olemme järkevän toiminnan kannattajie, emme vanno tuntemattoman kasvun varaan.
Kannatamme taloudellista tuottavuutta, ahkeraa työtä, ja kohtuullista toimeentuloa kaikille ihmisille.
Kaikessa toiminnassa tulisi ottaa huomioon luonnon kestökyky, ihmisoikeudet ja myoskin tulevien sukupolvienkin mahdollisuudet meidän jälkeemmekin hyvään kohtuulliseen toimeentuloon, puhtaaseen ilmaan, luonnonvaroihin ja puhtaaseen elinympäristöön.
Ipun tavoitteet ovat eettisesti kestäviä.
Pidämme ihmisia sen verranfiksuina, tietoisina maailman asioista, ettemme aina ole eväskoreinemme puistoissa biitsillä "elämään opastajina," kertomassa mitenkä oikein eletään.
Tyrkyllä nyytteineen olijoita riittää. Meidän mielestämme mm. egolokinen kulutus, kierrätys ja säästäväisyys kuuluu perus sivistykseen jokaiosella.
Egoa, egoa. Egoa ja egoilua.
Keinottelun maksut tulossa postitukseen. Katainenkin jo käsittää näin vaalien jälkeen missä mennään. Me ipulaiset olemme hienoa porukkaa. Me emme valehdelleet ennen vaaleja,emmekä vaalien jälkeen. Olemme toimineet koko EU-jäsenyyden ajan luotettavasti. Puhuneet aina totta.
Valitettavasti äänestäjät ovat uskoneet satusetiä joiden valehtelu on tullut maksamaan maltaita veronmaksajille,lähinnä työn tekijöille. EU-huumassa eläneet puolueet ovat tehneet jokaiselle suomalaiselle sadantuhannen euron velan,ehkä jopa monen. Kysymys on todella valtavista summista tuloihin verraten. Siksi mitään toivoa pelastuksesta ei enää ole.Vain Zimbabwelainen inflaatio.
Suomen olisi pitänyt pysyä EU:n ulkopuolella. Vain siten olisimme pystyneet vastaamaan Kiinan haasteisiin. Valitettavasti valtapuolueiden korruptoituminen vei maan perikatoon. Tästä on huono nousta kun uusiutumattomat luonnonvarat myös loppuvat ja sehän merkitsee elintason lopullista romahtamista.
Valtapuolueidemme peli keinottelijaystäviensä kainalossa sai surkean lopun. IPU ei pystynyt sitä estämään kannatuksen kehnouden takia. Tiesimme koko ajan mitä tapahtuu. Emme voineet estää tapahtumien kulkua vaikka mm tällä palstalla olemme sen tuhannesti sanoneet. Äänestäjät erehtyivät kuuntelemaan maanpettureiden sontaa jota tuli tuutin täydeltä 17 vuotta. Siihen hukkui totuus. Keinottelijat rikastuivat ja kansa köyhtyi. Vieläkin hallitus auttaa keinottelijoita rikastumaan. Edes veroja niiltä ei kerätä.