Niin, otsikko sen kertoo. Taas on päällä ahdistusta, joka ilmenee fyysisinä oireina, niska-hartiakipuna, ajoittaisen hengenahdistuksena, tykyttelynä jnejnejne. Ja siihenhän tietty päälle sairauksien pelko, koska ahdistus/paniikkihäiriö ei ikävä kyllä estä todellisia sairauksiakaan.
Taustaa: olen aina ollut huolestuneisuuteen taipuvainen, mutta koko setti alkoi n. 10 vuotta sitten äkillisellä paniikkikohtauksella. Tuli kuin puun takaa, elämä oli silloin ihan hyvin. Silloin toki tehtiin tutkimukset EKG:tä, neurologia jne. myöten, ja kaikki oli sillä saralla hyvin. Kohtauksia varten sain Propralit, ja ne mulla on käytössä vieläkin tarvittaessa, ja auttaa kyllä fyysisiin oireisiin - usein en tarvitse.
Tämän ekan kerran jälkeen on näitä ahdistuksia tullut säännöllisesti vuosittain. On parempia kausia ja sitten taas huonoja, kuten nyt. Joka paikkaa särkee ja kolottaa ja AHDISTAA, levoton olo ja kyttäilen netistä mitä tällä kertaa sairastan. Tällä kertaa mulla on niska-hartia seudun särkyä ja totesin, että mulla on sydämen vajaatoiminta. (Mitä siitä, että teen päätetyötä, en juurikaan urheile ja OMT-terapeuttini kertoi kolme viikkoa sitten, että mulla on liikkumaton selkäranka. Mun sydämessä on vikaa, tiedän sen, joo.)
Oon niin loputtoman kyllästynyt näihin oloihin, jotka ilmenee myös sillä, että palavereihin yms. osallistuminen on tosi vaikeaa silloin kun on paha ahdistuspaniikki päällä. Kun oikeasti olen luonteeltani tosi sosiaalinen ja rohkea ihminen. Tää "sairaus" tai mikä lie tekee musta ärsyttävän piipittävän luuserin. Lääkitystä en ole koskaan käyttänyt (paitsi tuota propralia) enkä haluaisikaan, ja nyt onneksi VIIMEINKIN sain lähetteen psykiatrille jonka kautta toivottavasti voisin hakea terapiaan. Sitäkin sain soitella perään ja lopulta ihan hermostua, että sain sen ajan. Ilmeisesti en ollut jonon kärkipäässä, koska kuitenkin olen työelämässä, enkä edes kovin paljoa saikulla tän asian vuoksi.
Hullua tässä on myös se, että nämä ahdistukset iskee pahiten päälle sitten, kun kaikki on oikeasti hyvin. Eli silloin kun kroppa ja etenkin mieli pääsee "rentoutumaan" jonkun oikean kriisin päätteeksi. Esim. parisuhdekuvio oli tuossa viime vuoden lopulla tosi takkuinen, selvitettiin se ja nyt on taas tasaista - ja mulla ahdistus.
Ei ymmärrä. Mun on ollut aina tosi helppo puhua asioistani ja tunteistani, eli en mielestäni patoa asioita sisälleni. Mietin vaan, että mikä on alunperin ollut syynä ekaan paniikkiin --> ahdistukseen? Jospa se terapiassa vaikka vähän selviäisi.
Kiitos avautumismahdollisuudesta, kertokaapa omia kokemuksianne!
Taustaa: olen aina ollut huolestuneisuuteen taipuvainen, mutta koko setti alkoi n. 10 vuotta sitten äkillisellä paniikkikohtauksella. Tuli kuin puun takaa, elämä oli silloin ihan hyvin. Silloin toki tehtiin tutkimukset EKG:tä, neurologia jne. myöten, ja kaikki oli sillä saralla hyvin. Kohtauksia varten sain Propralit, ja ne mulla on käytössä vieläkin tarvittaessa, ja auttaa kyllä fyysisiin oireisiin - usein en tarvitse.
Tämän ekan kerran jälkeen on näitä ahdistuksia tullut säännöllisesti vuosittain. On parempia kausia ja sitten taas huonoja, kuten nyt. Joka paikkaa särkee ja kolottaa ja AHDISTAA, levoton olo ja kyttäilen netistä mitä tällä kertaa sairastan. Tällä kertaa mulla on niska-hartia seudun särkyä ja totesin, että mulla on sydämen vajaatoiminta. (Mitä siitä, että teen päätetyötä, en juurikaan urheile ja OMT-terapeuttini kertoi kolme viikkoa sitten, että mulla on liikkumaton selkäranka. Mun sydämessä on vikaa, tiedän sen, joo.)
Oon niin loputtoman kyllästynyt näihin oloihin, jotka ilmenee myös sillä, että palavereihin yms. osallistuminen on tosi vaikeaa silloin kun on paha ahdistuspaniikki päällä. Kun oikeasti olen luonteeltani tosi sosiaalinen ja rohkea ihminen. Tää "sairaus" tai mikä lie tekee musta ärsyttävän piipittävän luuserin. Lääkitystä en ole koskaan käyttänyt (paitsi tuota propralia) enkä haluaisikaan, ja nyt onneksi VIIMEINKIN sain lähetteen psykiatrille jonka kautta toivottavasti voisin hakea terapiaan. Sitäkin sain soitella perään ja lopulta ihan hermostua, että sain sen ajan. Ilmeisesti en ollut jonon kärkipäässä, koska kuitenkin olen työelämässä, enkä edes kovin paljoa saikulla tän asian vuoksi.
Hullua tässä on myös se, että nämä ahdistukset iskee pahiten päälle sitten, kun kaikki on oikeasti hyvin. Eli silloin kun kroppa ja etenkin mieli pääsee "rentoutumaan" jonkun oikean kriisin päätteeksi. Esim. parisuhdekuvio oli tuossa viime vuoden lopulla tosi takkuinen, selvitettiin se ja nyt on taas tasaista - ja mulla ahdistus.
Ei ymmärrä. Mun on ollut aina tosi helppo puhua asioistani ja tunteistani, eli en mielestäni patoa asioita sisälleni. Mietin vaan, että mikä on alunperin ollut syynä ekaan paniikkiin --> ahdistukseen? Jospa se terapiassa vaikka vähän selviäisi.
Kiitos avautumismahdollisuudesta, kertokaapa omia kokemuksianne!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.