Rasismin vastainen peruskirja

muutos_2011

Ihmisoikeusliitto, Vähemmistövaltuutetun toimisto ja Etnisten suhteiden neuvottelukunta ovat pyytäneet kaikkia puolueita allekirjoittamaan Euroopan poliittisten puolueiden rasismin vastaisen peruskirjan. Muutos 2011 hyväksyy peruskirjan määritelmän rasismista ja sitoutuu vastustamaan sitä. Peruskirjan mukaan rasismia on kaikki rotuun, väriin, perimään tai kansalliseen tai etniseen syntyperään perustuva erottelu, pois sulkeminen, rajoittaminen ja suosiminen, jonka tarkoituksena tai seurauksena on yhdenvertaisten ihmisoikeuksien tunnustamisen, nauttimisen tai toteutumisen estyminen tai rajoittaminen missään yhteiskunnallisessa, kulttuurillisessa tai poliittisessa toimimisessa. Osoituksena sitoutumisestaan rasismin vastustamiseen Muutos 2011 on antanut Vähemmistövaltuutetun toimistolle, Ihmisoikeusliitolle ja Etnisten suhteiden neuvottelukunnalle omat ehdotuksensa rasismin vähentämiseksi.

Muutos 2011 katsoo, että kenenkään ihmisoikeuksia tai poliittisia vapauksia ei saa rajoittaa missään tapauksessa mielivaltaisten syrjintäperusteiden perusteella, vaan kaikkia tulee kohdella yhdenvertaisesti syntyperästään tai etnisyydestään riippumatta. Muutos 2011:n mielestä on hyvä, jos kaikki puolueet sitoutuvat vastustamaan kaikkea etnisyyteen tai syntyperään perustuvaa syrjintää tai suosimista.

Muutos 2011 ei kuitenkaan voi allekirjoittaa peruskirjaa. Muutos 2011 katsoo, että tällaiselle peruskirjalle ei ole mitään käyttöä ja se on täysin tyhjänpäiväistä höttöä, jolla poliitikot voivat pestä omatuntonsa puhtaaksi oikeasti tekemättä mitään vähentääkseen rasismia. Jokainen ihminen, jolla on aivot ja kyky empatiaan, eli päälle 99 % kaikista tällä planeetalla kävelevistä Homo sapienseista, vastustaa rasismia jo sen takia, että se on väärin. Siihen ei mitään peruskirjoja tarvita. Peruskirja on myös korostetun tulkinnanvarainen ja se pitää sisällään muutakin kuin rasismin vastustamista.

Peruskirjan todellinen tarkoitus on epämääräinen. Vaikka peruskirja väittää olevansa rasismin vastainen peruskirja, on se todellisuudessa paljon muutakin. Peruskirja esimerkiksi edellyttää puolueita hyväksymään EU:n poliisi- ja turvallisuusviranomaisten valtuuksia ja niiden kasvattamista. Rasismin vastaisen peruskirjan ei tulisi ottaa kantaa EU:hun liittyviin asioihin.

Lisäksi peruskirja on sanamuodoiltaan epämääräinen. Se esimerkiksi sitoo allekirjoittaneita puolueita pitäytymästä kaiken sellaisen tiedon välityksestä, joka voisi aiheuttaa "jakautumista erilaisiin uskonnollisiin uskomuksiin uskovien ihmisten kesken". Peruskirja siis rajoittaa uskontojen arvostelua, jolla ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Tämä oli sama syy, jonka vuoksi esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton ja Yhdysvaltain kansainvälinen uskonnonvapauskomitea vastustivat taannoin YK:n uskontojen pilkkaamisen vastaista ehdotusta.

Muutos 2011 myös katsoo, että peruskirjaa kaupitelleet tahot ovat syyllistyneet kaksinaamaisuuteen, eivätkä he pelaa puhtailla korteilla. Peruskirjaa on lobannut voimakkaasti muun muassa RKP:n vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet. Vähemmistövaltuutetulta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, jota Eva Biaudet ei ole suorittanut. Vähemmistövaltuutetun virkaa hakivat muun muassa muslimimaahanmuuttaja OTM Husein Muhammed sekä julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva tohtori Jukka Hankamäki. Sekä Muhammed että Hankamäki täyttivät viran vaatimukset, toisin kuin Eva Biaudet, mutta Biaudet valittiin vähemmistövaltuutetuksi erityisoikeudella. Muutos 2011 katsoo, että ihmiseltä, joka on erityisoikeudella ohittanut sekä uskonnolliseen että etniseen vähemmistöön kuuluvan maahanmuuttajan että seksuaalivähemmistön edustajan, on tekopyhää esittää vastustavansa rasismia.

Biaudet'n puolue ja pitkäaikainen hallituspuolue RKP puolestaan jakaa vuosittain Freudenthal-mitaleita puolueen henkisen isän Axel Olof Freudenthalin kunniaksi. Freudenthal oli rasisti ja hän harjoitti rotuoppeja. Freudenthalin oppien mukaan suomenkielinen enemmistö oli uhka ja hän kannatti separatismia. Freudenthalin mukaan suomenruotsalaiset olivat rodullisesti ylivertaisia suomenkieliseen palvelijakansaan verrattuna.

Muutos 2011 katsoo, että yhteiskunnan rasismi ei voi vähentyä tai hävitä mihinkään niin pitkään kuin aidosti rasistisia käytäntöjä noudatetaan jopa korkeimmalla päätöksenteon tasolla. Mikäli poliitikot, virkamiehet, puolueet ja päättäjät oikeasti tahtovat pyrkiä vähentämään rasismia, heidän tulee lopettaa oma syrjivä toimintansa ja rasististen ajatusmallien tietoinen kunnioittaminen ja ylläpito.

Jiri Keronen
Muutos 2011:n puheenjohtaja

http://www.muutos2011.fi/cms/index.php?option=com_content&view=article&id=264:lehdistoetiedote-rasismin-vastaisesta-peruskirjasta&catid=40:uutiset&Itemid=65

9

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herätys!!!!

      Mistä muistamme Martin Lutherin? Siitäkö että oli yksi Hitlerin suurimmista esikuvista ja Hitler käytti usein Lutherin materiaalia jotta saisi käännytettyä kristitty kansa juutalaisia vastaan? Onko protestanttinen kirkko juutalaisvastainen koska kirkon perustaja oli hyvinkin anti-semiittinen? Olisiko järkyttävää jos Lutherin nimissä jaetaan palkintoja???

      Luther muistetaan siitä että otti hän otti etäisyyttä katollisesta kirkosta ja perusti oman uskonnollisen liikkeen. Freudentahl oli hyvinkin samankaltainen. Hän otti etäisyyttä ruotsalaisista ja halusi kehittää omaa suomenruotsalaista kulttuuria ja tästä syystä jaetaan vielä tänä päivänä mitalia hänen nimissään sille joka on parhaiten edistäneet "suomenruotsalaista kulttuuria".

      Ei Freudentahl mitalin jakaminen ole mitenkään "rasistesempaa suomalaisia kohtaan" kuin joku Luther palkinto olisi juutalaisia kohtaan.

    • JP

      Herätys itsellesi! Natsikortin heiluttaja on jo avauksessaan myöntänyt hävinneensä.

      Mitä tekemistä Lutherilla ja Hitlerillä on tämän päivän Suomen kanssa?

      TE suomenruotsalaiset vaan pidätte itseänne niin ylempiarvoisina ihmisinä suomalaisiin verrattuina, että se on asia josta voi ja pitää puhua ja siihen puuttua!

      • Eteläpää

        Jos hallituksen ministerimäärää on tarkoitus kuten on ehdotettu (18 ministeriä) alentaa niin tuleeko mukana olemaan edelleen puolue RKP, jolla on neljän (4) prosentin kannatus kahdella ministerillä? On suoranaista demokratian häväistystä jos puolue jolla on neljän prosentin kannatus kantaa reilun yhdentoista prosentin osuutta ministerinsalkuista


      • Mikä "natsikortti"?

        "Natsikortin" käsitteen ovat Suomessa lanseeranneet ne, joilla itsellään on perin hyvä syy toivoa, ettei natseja enää uskallettaisi sanoa natseiksi, fasisteja fasisteiksi, rasisteja rasisteiksi... Ja näinhän nyky-Suomessa on käymässäkin: "sananvapauden puolustajat" (hah!) tehtailevat tutuille viranomaisille rikostutkintapyyntöjä heti, kun joku rohkenee nimittää julkisesti tiettyjä asioita niiden oikeilla nimillä.


    • Olipas hyvä että sinä Jiri sanoit tämän :
      Muutos 2011 katsoo, että kenenkään ihmisoikeuksia tai poliittisia vapauksia ei saa rajoittaa missään tapauksessa mielivaltaisten syrjintäperusteiden perusteella, vaan kaikkia tulee kohdella yhdenvertaisesti syntyperästään tai etnisyydestään riippumatta.
      -------------------------------
      Joten kysynkin että miksi ihan hyvä keskustelun aloitukseni on poistettu?
      Ettei vain johtuisi nimestäni ja sen tuomasta hyvästä maineesta?
      Siis selkeästi syrjitte fennistä!
      Keksin pari hyvää keinoa miten pääsisitte eduskuntaan, mutta en nyt voi niitä minnekään kirjoittaa, kun kirjoitusalustani poistettiin,
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9815283

    • RKP ja Vihrervaara
      • halkaistu kansa

        Joo nykyisellä tavalla jatkamalla, suvaitsevat naiivit idealistit ihmis/ viher aktivistit varmistavat että meillä Suomessa on edessä sama tie kuin Jugoslaviassa Bosnian sodan aikana !!
        Tuomitsevat kaikki MaahanMuutto kriittisesti ajattelevat äänestäjät eutanasiaan.. Ette te voi meitä kaikkia tappaa tai laittaa vankilaan (meitä kriittisiä on ainakin n. 1-2milj suomalaista,luultavasti huomattavasti enemmän uinuvaa kannattajaa? ) Vastakkain asettelu tulee lisääntymään..mielipide erot jyrkkenevät.. Sitäkö Te vastapuoli TODELLA haluatte??


    • Mannerheimonen

      Myös kaikenlainen "positiivinen Erityiskohtelu" kantaväestön kustannuksella lopetettava.. Kaikkien oltava oikeasti samalla lähtöviivalla.. Eikä johonkiin vähemmistöön kuuluminen saa tuoda lisäetu muiden kustannuksella!! Tuota posit** erityiskohtelua harjoittaa työnantajani Helsingin Kaupunki !!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      249
      3760
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      3563
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      99
      2952
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      55
      2699
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      125
      2509
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2102
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2031
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1901
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      116
      1857
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1219
    Aihe