riitelyä

Hallituspuolueet riitelevät ruotsinkielen opetuksesta ja syyttävät kepua, kun sitä ei ole saatu tällä hallituskaudella kuntoon! Äsken radiouutisissa Virkkunen piipitti taas yrittäneensä opetuksen aikaistamista jo syksyllä, mutta kepu esti. Perustelut ovat sitä samaa soopaa kuina aina: tuomioistuimessa ei saa palveluja ruotsinkielellä eli rikotaan perustuslakia.
Mihin niitä kiintiöpaikkoja oikeustieteelliseen tarvitaan, kun eivät nekään riitä. Ai niin, juristithan menevät yksityiisin toimistoihin ja alemman väen (suomenkielisten )tulee olla valmiina palvelemaan tuomioistuimissa. OPH asettaa vielä tällä hallituskaudella eli viikon aikana, uuden työryhmän aikastamaan ruotsinkielen opetusta! Perussuomalaiset eivät voi muuta kuin kiittää taas Virkkusta.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Perustuslaki on jo palasina kielipykälän kohdalta.

Kansanäänestys on ensimmäinen tehtävä..

Äänestä

Pakkoruotsittajilla on hirveä kiire aikaistaa ruotsin opetus, koska tuleva eduskunta ja hallitus ei varmasti sitä tee. Päinvastoin se tulee poistamaan pakkoruotsin, ainakin osittain.

Keskusta tekee arvokasta suomalaisuuden puolustustyötä jarruttaessaan svekojen touhuja. Kielipoliittisesti Keskusta on yhtä hyvä valinta vaaleissa kuin PS.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kylmäkyyti kirjoitti:

Hallituspuolueet riitelevät ruotsinkielen opetuksesta ja syyttävät kepua, kun sitä ei ole saatu tällä hallituskaudella kuntoon! Äsken radiouutisissa Virkkunen piipitti taas yrittäneensä opetuksen aikaistamista jo syksyllä, mutta kepu esti. Perustelut ovat sitä samaa soopaa kuina aina: tuomioistuimessa ei saa palveluja ruotsinkielellä eli rikotaan perustuslakia.
Mihin niitä kiintiöpaikkoja oikeustieteelliseen tarvitaan, kun eivät nekään riitä. Ai niin, juristithan menevät yksityiisin toimistoihin ja alemman väen (suomenkielisten )tulee olla valmiina palvelemaan tuomioistuimissa. OPH asettaa vielä tällä hallituskaudella eli viikon aikana, uuden työryhmän aikastamaan ruotsinkielen opetusta! Perussuomalaiset eivät voi muuta kuin kiittää taas Virkkusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu