Noloa Mari

Etkö muista, että olet vielä jonkun aikaa pääministeri.

Onko se epäisänmaallista, jos jotkut puolueet yrittävät pitää Suomen kansalaisten rahoista huolta, ettei niitä huikennella pitkin eurooppaa.

Miten kepussa voidaan ajatella näin, missä on maalaisjärki, vai olenko minä seonnut ?
1373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

minkki-marilla on" minkki "vähän sekaisin

Äänestä

Mitä se Mari höpötti että Suomi itse päättää asioista, kyllä se siltä näyttää että Suomi tekee niinkuin EU- ssa sanotaan ja sitten esitetään kansalaisille että päätös oli oma.

Äänestä

Katohan Heinäluomakin on tullut ihan henkilökohtaisesti Keskusta-palstalle.
No nyt on kyllä jo SAK/demareilla tosi hätä, kun pitää silkkkipuvussakin tulla keskusta-saitilta apulantaa hakemaan.

Kyllä sinä olet seonnut jo silloin, kun sinusta tuli SAK/demari.

Äänestä
  • No nythän mä tunnen jo ylemmyyttä, kun oikein Heinäluomaks luullaan.

    Ei pistetä nyt kepulaiset päätä pensaaaseen ja luulla olevamme muita parempia.

    Vaalien jälkeen on nöyryys kunniassa.

    Äänestä

Kyllä meidän Mari pitää huolen suomesta EU:ssa siitä voitte olla varma. Mutta siitä olen huolissani kerkesikö hän kiireidensä ohella opastaa tuota stasi Tarjaa mitä puhutaan USA:n vara presidentille, kun Tarja usein möläyttelee sopimattomia, ja muut saavat niitä oikoa, että suhteet säilyy edes sellaisina että kutsu viimeinkin tulisi kylään sinne.

Äänestä

Demareiden mielestä Suomen neuvottelutavoitteet olisi kerrotta julkisesti. Miten joku voi olla noin pösilö?

Äänestä

Punikit ovat epäisänmaallisia, jo 1918 he punakainallaan yrittivät vallankumousta....

Äänestä
  • Onks ne punikkeja, jotka Libyassa yrittää kumota valtaa.
    Taitaa olla Obama ja Algaida nyt aseveljiä, vai miten se oli ?

    Äänestä

  • Isänmaa on meidän 3 kirjoitti:

    Onks ne punikkeja, jotka Libyassa yrittää kumota valtaa.
    Taitaa olla Obama ja Algaida nyt aseveljiä, vai miten se oli ?

    olisi jos te punikit polttaisitte sotilaspassien asemesta ne ryssän punaliput ja lopettaisitte sen wensheremoksen hokemisen!

    Äänestä

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) syytti Euroopan talousvakauspaketin käsittelyn yhteydessä Suomen opposition toimintaa epäisänmaalliseksi. Oppositio hermostui pääministerin väitteestä. Koko oppositio kokoontuu iltapäivän aikana miettimään, mihin toimiin he ryhtyvät pääministerin väitteiden takia.

Kiviniemi sanoi, ettei eduskunnan suuressa salissa voi puhua Suomen yksityiskohtaisista tavoitteista, vaan niitä pitää käsitellä esimerkiksi eduskunnan suuressa valiokunnassa suljettujen ovien takana.

- Pidän kyllä tätä opposition käytöstä erittäin valitettavana ja epäisänmaallisena, kun meidän neuvotteluasetelmaa vaikeutetaan tällä tavalla, hän sanoi.

”Eduskunnan suuren valiokunnan kokous päättyi perjantaina sekavaan hämmennykseen. SDP epäili, että hallitus haki valtuuksia kahdeksan miljardin euron uusiin takauksiin Euroopan talouden vakauspakettia varten. Hallituspuolueiden valiokuntaryhmät marssivat kokouksesta ulos, jolloin kokous ei ollut enää päätösvaltainen.
Ennen ulosmarssia opposition edustajat olivat SDP:n johdolla yrittäneet käyttää hyväkseen tilapäisesti valiokunnassa saamaansa enemmistöasemaa ja kirjata valiokunnan kannaksi kriittisen lausuman ehdotuksesta Euroopan uudeksi vakausjärjestelmäksi ja nykyisen vakauspaketin laajentamiseksi. Alun perin SDP:n tarkoitus oli jättää asiasta vastalause, jonka valiokuntakäytännön mukaisesti tekevät vähemmistöön jääneiden edustajat.
Lopputulos oli, että suuri valiokunta ei lausunut mitään evästystä valtiovarainministerille ensi viikon ministerien talouskokouksiin.
SDP:n edustajat epäilivät, että suuren valiokunnan mielipiteen turvin hallitus voisi käydä alustavia neuvotteluja Euroopan talouden pysyvistä vakausmekanismeista ja vakausrahaston Suomen vastuiden mahdollisesta kaksinkertaistamisesta 16:een miljardiin euroon”

. - Euroopan unionissa valmistellaan isoja asioita täysin normaalien päätöksentekovalmistelujen ulkopuolella (Tuomioja) Se ei ole oikea tie.
Valiokunnassa oli myös kiistaa, koska vakausjärjestelmää pitäisi käsitellä eduskunnan suuressa salissa koko eduskunnan kesken.

Tämähän on kaikkien kepulaisten linja...eikös niin?

Äänestä
  • Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa.

    Kyllä kansa tietää, sano jo Veikko Vennamo aikanaan.

    Äänestä

Miinaan astunut pääministeri:
"Kiviniemi sanoi, ettei eduskunnan suuressa salissa voi puhua Suomen yksityiskohtaisista tavoitteista, vaan niitä pitää käsitellä esimerkiksi eduskunnan suuressa valiokunnassa suljettujen ovien takana."

Jo Kekkosen aikana kepulaiset tyytyivät päätöksiin, jotka heidän puolestaan tehtiin. Olkoon johtaja kuka tahansa ja millainen tahansa, kunhan on kepulainen, kyllä kelpaa...Ensin vastustettiin hampaat irvessä EU:ta ja nyt halutaan hinnalla millä hyvänsä edistää eurooppalaisten villiä rahankäyttöä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isänmaa on meidän kirjoitti:

Etkö muista, että olet vielä jonkun aikaa pääministeri.

Onko se epäisänmaallista, jos jotkut puolueet yrittävät pitää Suomen kansalaisten rahoista huolta, ettei niitä huikennella pitkin eurooppaa.

Miten kepussa voidaan ajatella näin, missä on maalaisjärki, vai olenko minä seonnut ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu