Ei näe ketään muita tyttöjä kuin koulun tytöt. Ja nyt kun lukiolaiset lähti, niin ei ole ketään vakityttöjä, joita näkis, meinaa tässä lamellissa on vain kaikki jätkien ammatit ja yhteisten aineiden luokkalaiset vaihtuu päivittäin.
Kävin kouluterveydenhoitajalla varaamassa ajan lääkäriin, että saisin lääkkeet tähän naamaan. Kyseli jotakin juttuja ja sitten sanoin että ois kiva saada jokin muu kuin hyvän itsetunnon. Tarkoitin tietenkin tyttöystävää. Sanoi että kannattaa kattella sillä silmällä ruokalassa tyttöjä. En kehdannut sanoa, että en käy syömässä ollenkaan. Tuosta on vuosi. Iho on parantunut aika paljonkin, mutta ei se silti mikään puhdas ole. Itsetunto ei ole noussut ollenkaan. En ole vieläkään käynyt syömässä. Kukaan tyttö ei koskaan hymyile minulle, kukaan ei koskaan edes katsokkaan. En voi olla niin ruma. Rumimmillakin on tyttöystävät. Sitten minussa on jotakin erikoisvikaa. Eikö ne pidä nahkatakeista ja insinöörisilmälaseista? Tietääkö ne mitä alaa opiskelen ja ajattelee että ton täytyy olla aika nörtti. Ite en osaa sanoa minkänäköinen olen, eikä voi kysyä keneltäkään. Oma äitikään ei kehu.
Kavereita on, ne auttaa tarpeen vaatiessa eivätkä koskaan suutu minulle. Jos olen erikoinen? Jos se on kohtalo, että olen sinkku ja minulle ei saa suuttua, minua ei saa vihata. Jos minulla on jokin erikoispaikka tulevaisuudessa? Kohtalo muuttaa maailmaa, niin kuin Hitler,Stalin, Aleksanteri, Julius Caesar ja monet muut tekivät.
Meni vähän typeräksi, mutta totta tuo on.
Kävin kouluterveydenhoitajalla varaamassa ajan lääkäriin, että saisin lääkkeet tähän naamaan. Kyseli jotakin juttuja ja sitten sanoin että ois kiva saada jokin muu kuin hyvän itsetunnon. Tarkoitin tietenkin tyttöystävää. Sanoi että kannattaa kattella sillä silmällä ruokalassa tyttöjä. En kehdannut sanoa, että en käy syömässä ollenkaan. Tuosta on vuosi. Iho on parantunut aika paljonkin, mutta ei se silti mikään puhdas ole. Itsetunto ei ole noussut ollenkaan. En ole vieläkään käynyt syömässä. Kukaan tyttö ei koskaan hymyile minulle, kukaan ei koskaan edes katsokkaan. En voi olla niin ruma. Rumimmillakin on tyttöystävät. Sitten minussa on jotakin erikoisvikaa. Eikö ne pidä nahkatakeista ja insinöörisilmälaseista? Tietääkö ne mitä alaa opiskelen ja ajattelee että ton täytyy olla aika nörtti. Ite en osaa sanoa minkänäköinen olen, eikä voi kysyä keneltäkään. Oma äitikään ei kehu.
Kavereita on, ne auttaa tarpeen vaatiessa eivätkä koskaan suutu minulle. Jos olen erikoinen? Jos se on kohtalo, että olen sinkku ja minulle ei saa suuttua, minua ei saa vihata. Jos minulla on jokin erikoispaikka tulevaisuudessa? Kohtalo muuttaa maailmaa, niin kuin Hitler,Stalin, Aleksanteri, Julius Caesar ja monet muut tekivät.
Meni vähän typeräksi, mutta totta tuo on.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Siis kerropa missä opiskelet nyt, ammattikoulussako?
"Kukaan tyttö ei koskaan hymyile minulle, kukaan ei koskaan edes katsokkaan."
Ystävä hyvä, me asumme Suomessa. Voin kokemuksesta sanoa, että täällä vastaantuleville hymyillään paljon vähemmän kuin joissain muissa maissa. Kävellään vain ohi kuin zombit.
"En voi olla niin ruma."
En usko että oletkaan.
"Sitten minussa on jotakin erikoisvikaa. Eikö ne pidä nahkatakeista ja insinöörisilmälaseista?"
Nahkatakit ja insinöörilasit on ok! Me taidettiin keskustella tästä aiemminkin, onko näin? Kutsuin lasejasi graafikon laseiksi.
Minä suosittelen käymään syömässä ruokalassa. Vilkuile vähän ympärillesi olisiko siellä kivan oloisia tyttöjä. Voitte kavereittesi kanssa mennä jonnekin lähelle istumaan ja ehkä alussa yrittää hyvin varovaisesti avata keskustelua. Tai vain ohimennen hymyillä.
"Jos se on kohtalo, että olen sinkku ja minulle ei saa suuttua, minua ei saa vihata. Jos minulla on jokin erikoispaikka tulevaisuudessa? Kohtalo muuttaa maailmaa, niin kuin Hitler,Stalin, Aleksanteri, Julius Caesar ja monet muut tekivät."
Kuules nyt, olet niin nuori ettei sinun tarvitse pelätä mitään ikuista sinkkuutta! Älä yhtään höpsi! Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä (no ei kovin syvällä koska olen nainen) sanoa, että samoin kuin murrosiän alkaessa oma seksuaalisuus herää, niin siinä vähän alle parikymppisenä saattaa jo alkaa ns. pesänrakentamisvietti.
Itse olen huomannut saman, ja se oli vahvimmillaan itselläni joskus 18- vuotiaana. Nyt se on tasoittunut, koska ymmärrän, ettei seurusteluun kannata kiiruhtaa. Minulla on vielä paljon sellaista tekemistä, jota parisuhde vain haittaisi. Aloitan seurustelun sitten, kun unelmieni mies saapuu kohdalleni. Toivottavasti ei kovin pian.
Läheisyydenkaipuu voi pahimmillaan olla kamalan vaikea tunne, mutta kyllä se siitä! Sinulla on koko tulevaisuus aikaa seurustella;)
Ammattikoulussa opiskelen ja ollaan puhuttu aikaisemmin. Kiitos sulle hyvästä viestistä:-)