Volvo 850 käynnistymis/akkuongelmia

volvomies63

Meillä on vuoden -96 Volvo 850, jossa on ilmennyt erinäisiä ongelmia viime viikkoina. Ajettu 250 tuhatta suunnilleen.

Ensimmäiseksi viime viikolla, oli tiistaina aamulla tooodella hankala saada moottori käymään. Starttasin aluksi muutaman minuutin 15sek pätkissä starttia säästäen. Kone pyöri kuin "tulpaton mopo" eikä luvannutkaan.

Sitten painoin kaasua puoliksi ja starttasin kertakaikkiaan niin kauan että moottori lähti käyntiin. En tiedä miten kauan startti kaikenkaikkiaan kesti, mutta varmaan minuutin-pari. Moottori lähti käymään hitaasti niin että sai saatella starttimoottorilla kauan sitä käyntiin.

No ei mitään, tämän jälkeen moottori toimi aika ongelmitta. Torstaina aamulla havaitsin ettei moottori lähde käyntiin. Kuului vain klonks-klonks ja epämääräistä jurinaa kun koitin startata. Tästä selvisin renkkaamalla avainta nopeasti starttiasennon ja normiasennon väliä, jolloin startti alkoi pyörittää moottoria ja moottori käynnistyi ongelmitta.

Sunnuntaina illalla ajaessa alkoi tapahtua sellaista, että lähes kaikki kojetaulun merkkivalot alkoivat vilahtelemaan ja aaltoilivat. Tuntui että valot voimistuvat koko ajan, ja samaan aikaan alkoi autosta katoilla sähköt. Syttyi ABS-valo, Lambda-valo, radio vaati koodin ym... Sitten kun moottorin kierrokset kävi tyhjäkäynnillä, sähköt palasi ja ainoastaan ABS ja Lambda-valo jäi palamaan.

Maanantai-aamuna jäi Lambda-valo palamaan. Jossain vaiheessa ABS.-valo syttyi ja taas sähköt olivat melkein poissa. Iltapäivällä starttaaminen oli todella hidas, mutta lähti käymään. Taas kaikki toimi normaaliti.

Tiistai-aamuna merkkivalot paloi kirkkaasti moottorin käynnistyttyä. Iltapäivällä sähköt häipyi käytännössä kokonaan ajon aikana.

Tänä aamuna lähti juuri ja juuri käymään, ja hyytyi tien poskeen. Akku oli aivan tyhjä. Ajattelin että akku paskana, uusi akku ja taas toimii auto. Mutta merkkivalot vaan palaa ja akku tyhjenee ajossa. Lisäksi moottori uhkaa ylikuumeta jatkuvasti lämpömittarin mukaan ja lämmitys ei toimi.

Onko autosta särkynyt laturi? Mistä löydän laturin, en sitä konepellin alta heti huomannut. Vai olisiko syytä ladata akku ja ajaa korjaamolle hetimiten?

8

4397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • volvo_puranen

      Kun auto ei käynnisty lue tämä.
      http://www.armbell.com/volvoclub/viewtopic.php?t=1482&mforum=volvoclub

      Laturi on nosta konepelti ylös ja oikellaa puolellaa on se moniurahihnaa siinä sijaitsee laturi ja sen tehon voit todetaa kun sinullaa on se volttimittari niin kone käy kierrokset yli 2000 ja kaikki sähköä kuluttavat laiteet pois päältä laturin pitäsi työtää 14.4 voltiin jännietettä.Muista ne mittaus punainen johto volttimittarista napaan musta- napaan.
      Ja tarkista se johtojen kunto ja maadoitus.
      Jos laturi sökö niin vaihda toimivaan ja se merkkivalojen palaminen johtuu siitä että akunjännite alhainen.
      Lämmöt nousee
      Onko jäähdytysnestettä järjetelmässä ja vaihdettu säännöllisesti uuteen muista 60tkm
      Termiostaatti kunnossa ja vesipumppu
      Syylärin takana oleva tuuletin toimii eli kun lämmöt nousee niin flefti alkaa pyörimään.
      Termotaatikotelossa olevaa lämpötilan anturi onko missä kunnossa.Näissä hommissa jos ei itse kykene korjaamaan autoa niin kyllä se korjaamo on paras vaihtoehto.Ilmoittelle kuinka kävi

    • voisiko olla

      Puranen tuntee Volvot ja antaa hyviä neuvoja. Kiitos siitä. Omana kokemuksena olen todennut, että kun 850, 2.5, seisoo kylmänä pihalla ja starttaan käyntiin, ajan samantien lämpimään talliin ja sammutan auton, niin seuraava käynnistys tallista onkin vaikea. Johtunee siitä, että kylmästartissa "ryyppy" menee päälle ja kun auto lähes välittömästi sammutetaan, niin imusarjassa ja sylintereissä on liikaa bensaa ja tulpat kastuvat. Ongelmaa ei ole, jos autoa käyttää pihalla pienen aikaa ennen lämpimään talliin ajoa. Oliko sinulla tällaista taustaa ennen sitä pitkää käynnistystä?

      • 850 volvoilija

        Onko sellanen tuttu termi kuin "liimaventtiili"?
        Elikkä kun tullaan ajosta ja sammutetaan auto ja käynnistetään uudelleen minuutin parin päästä vaikka siirtoa varten tai joku muu syy ja sammutus. Seuraavan kerran kun käynnistetään startti pyörittää konetta kuin ompelukonetta, eikä auto käynnisty.
        Pitkän starttauksen päästä alkaa putkuttaa sylinteri kerrallaan ja lupaa ja lupaa ja käynnistyy viimein kolmen neljän minuutin starttauksen jälkeen.

        Tapahtuu seuraavaa, venttiilinnostaja(t) on jumissa nokeisuuden johdosta joka tulee huonoista öljyistä ja lyhyestä ajomatkasta johtuen.
        Tämä on aika yleinen vika 850 volvossa, lyhyt ajo ja huonot ölyt vaikuttaa siihen, venttiilin nostajat nokeentuu ja nostajat jumiutuu.
        Vaihda ölyt, tulpat ja aja moottori kuumaksi (karstat pois).
        Jos ajaa paljon lyhyttä ajoa, niin öljyt kannattaa vaihtaa usein, itsellä vaihtuu 3000-5000 välein.

      • volvo_puranen
        850 volvoilija kirjoitti:

        Tuota liimaventtilistä eikös se ole tuolla sanottu ja jokainen Volvomies jo vuodesta 2000 sen tietää että Volvon täytyy käyttää jonkin verran että ei tule ongelmia itse en tähän ongelmaa viellä ole törmännyt
        "Tarkista käynnistettäessä että venttiilikoneisto ei ole liimautunut auki asentoon "liimaventtiili"
        Tullessa parkkiin käytä 1 minuuttia jälkikäyntiä jolloin ei ole tätä ongelmaa sekä 98 oktaanista tankissa sillä on parempi lämpöarvo kuin 95.
        Nykyajan bensoilla on näitä ongelmia kun ei enää käytetä lyijyä.
        Vika päällä auttaa vain pitkä starttaus jolloin venttiilit rupeavat liikkumaan normaalisti ja auto käynnistyy.
        Tai sitten otat ilmaputsarin auki suodatin pois ja ilmanottoaukoon suihkuta starttipilottia pullossa olevan ohjeen mukaan kun kaveri starttailee ,pitäisi auttaa että kone käynnistyy.
        Tunnistaa siitä kun startti pyörittää ja ei ole puristuksia koneessa on sellainen "tulpaton mopo" Volvon kone.".

      • volvoxit
        850 volvoilija kirjoitti:

        Onko sellanen tuttu termi kuin "liimaventtiili"?
        Elikkä kun tullaan ajosta ja sammutetaan auto ja käynnistetään uudelleen minuutin parin päästä vaikka siirtoa varten tai joku muu syy ja sammutus. Seuraavan kerran kun käynnistetään startti pyörittää konetta kuin ompelukonetta, eikä auto käynnisty.
        Pitkän starttauksen päästä alkaa putkuttaa sylinteri kerrallaan ja lupaa ja lupaa ja käynnistyy viimein kolmen neljän minuutin starttauksen jälkeen.

        Tapahtuu seuraavaa, venttiilinnostaja(t) on jumissa nokeisuuden johdosta joka tulee huonoista öljyistä ja lyhyestä ajomatkasta johtuen.
        Tämä on aika yleinen vika 850 volvossa, lyhyt ajo ja huonot ölyt vaikuttaa siihen, venttiilin nostajat nokeentuu ja nostajat jumiutuu.
        Vaihda ölyt, tulpat ja aja moottori kuumaksi (karstat pois).
        Jos ajaa paljon lyhyttä ajoa, niin öljyt kannattaa vaihtaa usein, itsellä vaihtuu 3000-5000 välein.

        Voi ol noinki, mut mulle kerrottiin että on jokku painenesteventtiilit (ei varmaa oikee termi) ja paine ei ehi tulla jos käytetää liaan vähä aikaa. Siks joutuu starttaa pitkää, et tulee se paine ja sit kyl lähtee.

    • volvo_puranen

      Volvomies63 kuinka on Volvon asiat joko laturi vaihdettu ja lähtee hyvin käyntiin,kysyy hän??

      • Volvomies63

        No niin, elikkäs jäi tuolloin kommentoimatta loppuratkaisu, mutta laitetaan nyt kun löysin tämän vielä.

        Laturi oli palanut, eli uusi laturi piti vaihtaa. Myös starttimoottori oli rikki. Lämpöongelma johtui siitä, että jäähdytystuulettimien sulake oli palanut ja lämmityksen toimimattomuus johtui liian heikosta latauksesta, jonka takia kuulemma myös tuulettimien sulake oli palanut.

        Vehje oli täynnä kaikkia vikakoodeja, ne silloin puhdistettiin.

        Paitsi nyt ilmeni seuraava vika; ilmastointi lakkasi kesken ajon toimimasta ja sen jälkeen ei ole toiminut. Mikähän mahtaa riivata? Auttaako siihen se täyttäminen, voiko se kesken ajon tyhjentyä noinvain?

      • volvo_puranen
        Volvomies63 kirjoitti:

        Lähteekö kompura käyntiin ja onko se mangeettikytkin kunnossa.Järjestelmässä on sitä aineitaa ja kyllä ne aineet voi karata huono tiiviste laudutin vuotaa tai putkessa syöpymää.Vieppä se huoltoon niin vika selviää varmaakin kun näitä täyttöjä tee-se-itse -mies ei voi tehdä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      182
      11356
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      57
      5402
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2657
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      40
      2355
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1831
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1765
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      38
      1413
    8. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      26
      1359
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1346
    10. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      37
      1339
    Aihe