Saarijärven Ahvenlammen myynti osa 2

Nytpä Keskusrikospoliisin päällikkö Rauno Ranta kertoi asian selkokielellä, niin että tyhmempikin sen ymmärtää. KSML:n puolen sivun artikkelista 9.3.2001 sivulla 9 voi päätellä, että asiasta on tietoakin.

Asia muistuttaa paljon myös Saarijärven kaupungin "busineksiä" Denis Fokinin kanssa.

Kannattis varmaan tehdä taustatutkimus Silta Solutions Oy:stä ja Lempilampi Oy:stä ja Fokinin Suomessa omistamista 2500 € yhtiöistä. Jos vaikka sattuisi löytyisi kulissifirmojakin?


Savon Sanomat:

SADAT PEITEFIRMAT HUIJAAVAT VIRKAMIEHIÄ

9.3.2011 05:21 (Päivitetty 9.3.2011 08:16)


Suomessa on satoja kulissifirmoja, joiden kanssa virkamiehet erehtyvät solmimaan sopimuksia.
STT

Peitefirmat aiheuttavat vaikeuksia julkisyhteisölle. Keskusrikospoliisin päällikkö Rauno Ranta arvioi Savon Sanomissa, että Suomessa on satoja kulissifirmoja, joiden kanssa virkamiehet erehtyvät solmimaan sopimuksia.

Rannan mukaan yritykset ovat levinneet joka puolelle Suomea.

Suomessa toimii reilut 40 järjestäytyneen rikollisuuden ryhmää, jotka täyttävät EU-kriteerit. Osa niistä on poliisin rikolliseksi määrittelemiä moottoripyöräjengejä.

Ryhmillä on muun muassa rakennus- ja kuljetusalan kulissifirmoja, joihin ne sotkevat laittomasti hankittua rahaa.

Julkisyhteisöt ovat arkoja selvittämään ongelmiaan peitefirmojen kanssa uhkailun vuoksi.

Ranta vaatii Savon Sanomissa pidentämään rikollisiksi epäiltyjen varojen jäädyttämisaikaa huomattavasti.


http://www.ksml.fi/uutiset/talous/savon-sanomat-sadat-peitefirmat-huijaavat-virkamiehiä/653207

http://suomenkuvalehti.fi/kuvat/2009/03/20/hotelli-lempilampi

http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/fokin-veti-salin-täyteen-saarijärvellä/392750
9266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuolla "tarkkaanotolla" ei mitenkään voi sumuttaa Keskisuomalaisen ja Savon Sanomien tarkkaan samaa omistusta ja päätösvaltaa.

"Viestintäkonserni Keskisuomalainen Oyj (j= julkisoikeudelllinen ) on viestintäkonserni, johon kuuluvat mm. TÄYSIN OMISTETUT tytäryhtiöt Sanomalehti Keskisuomalainen Oy, Savon Sanomat Oy"

Mutta mitä tekemistä tällä lehtie omistuspohjalla on KRP:n Rauno Rannan hyvin merkittävään rikollisuuteen liittyvään julkistukseen.

Onko asia niin kuuma Saarijärvellä ja Keski-Suomessa, että keskkustelukin yritetään juoksuttaa väärän jäniksen perään.

Äänestä
  • Ei harmainta aavistusta, mistä sinä puhut ( jänis..?)
    Keskisuomalaisen tuntevana ja siellä työskentelevänä laitoin kommentin.
    Enkä tiedä Saarijärven asioista juurikaan, olen muualta kotoisin.

    Hyvää päivänjatkoa sinullekin!

    Äänestä

  • Aholaitaa kirjoitti:

    Ei harmainta aavistusta, mistä sinä puhut ( jänis..?)
    Keskisuomalaisen tuntevana ja siellä työskentelevänä laitoin kommentin.
    Enkä tiedä Saarijärven asioista juurikaan, olen muualta kotoisin.

    Hyvää päivänjatkoa sinullekin!

    No luulis KSML lehtitalon henkilön tuntevan viimeisimmät valtakunnan tason ja myös paikallisen tason uutiset.

    Eikös se uutisointi ole lehtien päätehtävä jai mikä lie KSML:n

    Äänestä

Savon Sanomien pääkirjoitus 10.3.2011

Teksti puhuu selkeästi puolestaan. Kansalaiset ja äänestäjät haluavat varmasti vähintään tämän tasoista asioiden kertomista ministereiltä, kansanedustajilta ja virkamiehiltä ja erityisesti oikeusministeriltä muuloinkin kuin vaalien alla.


"Nyt uhkaillaan jo virkamiesten perheitä

10.3.2011 00:00


Liivijengiläiset ovat olleet myös oikeudessa vastaamassa heitä kohtaan esitettyihin syytteisiin.

Keskusrikospoliisin (KRP) päällikkö, poliisineuvos Rauno Ranta viestitti vakavaa asiaa Savon Sanomissa 8.3. Hänen mukaansa järjestäytynyt rikollisuus on pureutunut yhteiskuntamme rakenteisiin ja levittää lonkerojaan koko ajan. Suuntaus on hälyttävä.

Ilmiö ilmenee esimerkiksi rikollisten omistamien kulissifirmojen muodossa. Suomessa on yli 40 järjestäytynyttä, EU-kriteerit täyttävää rikollisryhmää ja jokaisella on laillisesti toimivia peiteyrityksiä. Niiden hallituksissa ei välttämättä ole rikostaustaisia henkilöitä.

Kulissifirmat toimivat samalla tavalla kuin mikä tahansa rehellinen yritys. Lakeja ja pykäliä noudatetaan. Ero on siinä, että kulissifirmojen toiminnasta ja strategiasta määräävät todellisuudessa rikollisryhmien johtajat.

Peitefirmojen tarkoituksena on soluttautua yhteiskunnan rattaisiin. Yhteistyötä tehdään kuntien ja valtion virastojen sekä laitosten kanssa. Yhteydenpidossa ja neuvotteluissa hankitaan strategista tietoa esimerkiksi rakennushankkeista, turvallisuusalasta, hankinnoista, kuljetuksista ja pankkitoiminnasta.

Jotta tiedon hankinta onnistuisi, rikollisryhmät pyrkivät istuttamaan omat edustajansa julkisiin virkoihin tai merkittäviin tehtäviin yksityisellä toimialalla. Tiedolla voidaan vaikuttaa esimerkiksi urakkatarjouksiin tai julkisen alan hankintoihin.

Suomessa vaikuttavat organisoidut rikollisryhmät ovat erittäin vaarallisia. Silmiinpistävää on, että ne ovat olleet pikku kahnauksia lukuunottamatta hyvin hiljaa. Kulissien takana tapahtuu sitäkin enemmän. Rikollisten eliitti päätti jo viime vuonna muutamien ryhmien fuusioista, joilla tehostettiin jengien toimintaa. Esimerkkiä otettiin yritysmaailmasta.

Pahamaineisimmat rikollisryhmät ovat sotkeutuneet leimallisesti huumausainebisnekseen. Yhä useammin rikolliset hakeutuvat kuitenkin tavalliseen liiketoimintaan. Se voi olla varaosakauppaa tai tavarankuljetusta. Hinnat poljetaan alas rikollisin keinoin hankituilla varoilla. Näin rehellisesti toimiva kilpailija joutuu antamaan periksi.

Poliisineuvos Rannan sanomassa vakavaa on myös se, että rikolliset ovat ryhtyneet uhkailemaan ihmisiä - esimerkiksi julkisen alan virkamiehiä, jotka pyrkivät puuttumaan rikollisten omistamien yritysten sopimusrikkomuksiin. Härskin toiminnan kohteina ovat olleet myös virkamiesten perheet. Tällaiselle toiminnalle on pantava piste.

Nyt istuvat hallitus ja eduskunta eivät saa korkeita arvosanoja ammattimaisen, järjestäytyneen rikollisuuden torjumisesta. Moraalisesti tuomittavaa on esimerkiksi se, että entisen ministerin ja nykyisen kansanedustajan 60-vuotisjuhlilla kävi onnittelukäynnillä liivijengiläisiä - tosin kutsumatta.

Sisäministeriö ja oikeusministeriö ovat antaneet kansalaisille silotellun kuvan kovan rikollisuuden rantautumisesta Suomeen. Yhteiskuntamme perusrakenteet ovat nyt kovalla koetuksella ja hyökkäyksen kohteena."


http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/ny...kamiesten-perheitä/653419

Äänestä

Meillä on kotona yksi D-kuppikokoa oleva liivijengiläinen, onkohan se vaarallinen..?

Äänestä
  • Tökkää sormella niihin liivien patteihin, niin äkkiä se selviää.

    Äänestä

Tässä Saarijärven kaupungin luotettava liikekumppani Ahvenlampi busineksessä.
Ei ainakaan Suomen yhtiöllä ole ollut "rekisteröityä" rahaa 2003 -2009. Persnettoa joka vuosi.

Onko ollut sitten jotakin "rekisteröimätöntä rahaa?", mene ja tiedä.

Silta Solutions Oy Ltd

Leikosaarentie 27, 00990 HELSINKI

* 09 586 5719
* [email protected]
* http://www.silta.info


Tunnuslukutiivistelmä
Silta Solutions Oy Ltd

Yhtiön toiminta vuosi (a) 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008, 2009
liikevaihto (1000 EUR) 24, 295, 307, 178, ??, ??, ??

kauden tulos (1000 EUR) -7, 10, -11, 5, ??; -9, -154

Yrityksen henkilömäärä 1, 6, 6, 17, ??,
Lähde: Suomen Asiakastieto

http://www.finder.fi/Televiestintälaitteita ja palveluja/Silta Solutions Oy Ltd/HELSINKI/taloustiedot/842265

http://www.yritystele.fi/i/1764182

Äänestä

Krp: Suomesta värvätään sähköpostitse "muuleja" rahanpesuun

25.3.2011 10:40 | Kommentit
A A

Helsingin Sanomat

Suomesta värvätään järjestelmällisesti ihmisiä järjestäytyneen rikollisuuden apureiksi välittämään ulkomailta tulleita rahalähetyksiä eteenpäin. Keskusrikospoliisin mukaan värväykset ovat vuosien varrella lisääntyneet, ja nykyisin niitä tulee poliisin tietoon viikoittain.

Krp on selvittänyt poliisin tietoon tulleita rahanpesutapauksia vuosilta 2007–2010. Tutkimuksissa niin sanottu muuli-ilmiö nousi selvästi esiin, sillä tapauksia tuli ilmi kaikkiaan 159.

Muulilla tarkoitetaan henkilöä, joka ottaa vastaan rikoksella hankittua omaisuutta ja toimittaa sen eteenpäin ketjussa, jonka tarkoituksena on peittää rikoksen jälkiä. Muulina toimiminen on rangaistava teko.

Värväys alkaa krp:n mukaan usein massajakeluina lähetettävistä sähköpostiviesteistä. Niissä tarjotaan vastaanottajalle työpaikkaa, jonka edellytyksenä on henkilön oman tai hänen avaamansa pankkitilin käyttö varojen siirtoon. Palkaksi apurille tarjotaan tiettyä osuutta tilille tulleista ja edelleen siirretyistä varoista.

Siirrettävät varat on hankittu rikollisesti urkkimalla pankkitilien verkkopankkitunnuksia ja salasanoja. Uhrin tililtä siirretään rahaa toisessa maassa toimivan muulin pankkitilille. Muulille ilmoitetaan tilille saapuneesta rahasta ja häntä kehotetaan nostamaan varat mahdollisimman nopeasti. Samalla hänelle annetaan ohjeet siitä, kenelle, mihin maahan ja millaisina summina nostetut rahat tulee lähettää edelleen.

Muulien tileille siirretyt summat ovat tyypillisesti noin 3 000–15 000 euroa, krp kertoo. Viime vuoden aikana Suomessa toimivien muulien tileille siirrettiin yhteensä lähes 600 000 euroa.

Noin puolessa tapauksista varojen siirto pystyttiin estämään. Lopuissa varojen kohdemaina oli krp:n mukaan useimmiten Ukraina tai Venäjä.

Poliisi käynnistää tietoonsa tulleissa tapauksissa esitutkinnan, jossa muulina toiminutta henkilöä epäillään joko rahanpesusta tai törkeästä rahanpesusta.

Keskusrikospoliisi kehottaa suhtautumaan varoen sellaisiin sähköpostin kautta tuleviin tai verkkosivuilla oleviin työtarjouksiin, joissa pääasiallisena tehtävänä on varojen vastaanottaminen ja välittäminen edelleen.

Äänestä
  • Niinhän siellä oli wincapitassakin mm. poliiseja mukana...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kalle Kustaa Gorki kirjoitti:

Nytpä Keskusrikospoliisin päällikkö Rauno Ranta kertoi asian selkokielellä, niin että tyhmempikin sen ymmärtää. KSML:n puolen sivun artikkelista 9.3.2001 sivulla 9 voi päätellä, että asiasta on tietoakin.

Asia muistuttaa paljon myös Saarijärven kaupungin "busineksiä" Denis Fokinin kanssa.

Kannattis varmaan tehdä taustatutkimus Silta Solutions Oy:stä ja Lempilampi Oy:stä ja Fokinin Suomessa omistamista 2500 € yhtiöistä. Jos vaikka sattuisi löytyisi kulissifirmojakin?


Savon Sanomat:

SADAT PEITEFIRMAT HUIJAAVAT VIRKAMIEHIÄ

9.3.2011 05:21 (Päivitetty 9.3.2011 08:16)


Suomessa on satoja kulissifirmoja, joiden kanssa virkamiehet erehtyvät solmimaan sopimuksia.
STT

Peitefirmat aiheuttavat vaikeuksia julkisyhteisölle. Keskusrikospoliisin päällikkö Rauno Ranta arvioi Savon Sanomissa, että Suomessa on satoja kulissifirmoja, joiden kanssa virkamiehet erehtyvät solmimaan sopimuksia.

Rannan mukaan yritykset ovat levinneet joka puolelle Suomea.

Suomessa toimii reilut 40 järjestäytyneen rikollisuuden ryhmää, jotka täyttävät EU-kriteerit. Osa niistä on poliisin rikolliseksi määrittelemiä moottoripyöräjengejä.

Ryhmillä on muun muassa rakennus- ja kuljetusalan kulissifirmoja, joihin ne sotkevat laittomasti hankittua rahaa.

Julkisyhteisöt ovat arkoja selvittämään ongelmiaan peitefirmojen kanssa uhkailun vuoksi.

Ranta vaatii Savon Sanomissa pidentämään rikollisiksi epäiltyjen varojen jäädyttämisaikaa huomattavasti.


http://www.ksml.fi/uutiset/talous/savon-sanomat-sadat-peitefirmat-huijaavat-virkamiehiä/653207

http://suomenkuvalehti.fi/kuvat/2009/03/20/hotelli-lempilampi

http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/fokin-veti-salin-täyteen-saarijärvellä/392750

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu