Mitä maataloustukien ylläpitäminen ja niiden lisäämisen vaatiminen merkitsee suomalaiselle veronmaksajalle ja kuluttajalle?
Se merkitsee lyhyesti seuraavaa: Kun Suomi on EU:ssa nettomaksajana, maksamme sitä enemmän muiden maiden hyväksi meneviä tukia mitä suurempi on maksuosuutemme. Siis mitä suurempi tuo maksuosuus on sen enemmän oman maamme tuen saajat eli lähinnä maanviljelijät saavat tukea ja samlla kertaa myös tukia maksetaan enemmän muiden maiden viljelijöille meidän pussistamme.
Jos siis maksuosuutemme on nyt esim. 100, saamme tästä takaisin 80 ja maksamme nettomaksajina EU:n muille jäsenmaille tukea 20. Jos maksuosuuttamme korotetaan kuten Keskusta haluaa, maksaisimme maksuosuustasolla 200 muille EU-jäsenille tukea 40 eli kaksi kertaa enemmän kuin nyt. Nettomaksuosuutemme on arvioitu nousevankin nykyiseltä 200 meuron tasolta 500-800 meuron tasolle eli jopa nelinkertaiseksi. Jos sen sijaan pyrkisimme vähentämään EU-tukia, maksuosuutemme tukitasolla 50 olisi enää 10 eli puolta pienempi muille jäsenmailla.
Ruotsi on tehnyt aloitteen maksuosuuskatosta. Suomi eli Vanhasen hallitus ei tue tällaista esitystä. Vanhanen iloitsee vain siitä, että saamme olla nettomaksajan roolissa.
Miksi Keskusta tukee sellaista EU-politiikkaa, jossa maksuosuutemme jatkuvasti uhkaa kasvaa eli toisin sanoen, miksi Keskusta haluaa suomalaisten maksavan koko ajan suurempia tukia muiden EU-maiden kansalaisille? Ehkä joku teistä Keskustaa kannattavista joku tietää tähän vastauksen. Itse voi kannattaa Keskustaa ennen kuin saan tyydyttävän vastauksen näin perustavaa laatua olevaan kysymykseen.
Toinen merkittävä kysymys koskee sitä, miksi Keskusta tukee sellaista Eu-politiikaa, joka rajoittaa kilpailua ja kasvattaa Suomen kansalaisten menoja sitä kautta, että maksamme ylisuuria hintoja sääntelyn kohteena olevista tuotteista?

Vastaukset 2
Vanhimmat
sinä eläkeläinen, liikaa joudut maksamaan?
Maataloustuotteista elikkä elintarvikkeista. Näitä kuluu sylivauvasta haudan partaalla olevaan vanhukseen. Kohtalaisen tarpeellisia siis. En elä edes pyhällä hengellä, pakana kun olen. Joudun maksamaan näistä veroina ja sitten joudun maksamaan myös yli maailmanmarkkinahintojen kuluttajana kuten lähes kaikki muutkin suomalaiset.
Jos näin kovia hintoja ei tarvitsisi maksaa, rahaa jäisi muuhunkin kuin ruokaan. Minulla sitä kyllä jää, en omasta puolestani valita, mutta ajattelen ihan keskivertosuomalaista, jolla kuluu tarpeettoman suuri osa tuloista järjettömyyksiin. Tai sanotaanko niin, että sellaiseen, josta tällainen kuluttaja ei voi tehdä vapaavalintaista päätöstä.