SDP ruotsittaa

Urpilaisen kanta oli tiedossa jo silloin kun SDP johtoa valittiin myös Jungerin valinta vahvisti RUOTSITUSTA puolueessa...no ei se mitään persuilla lappaa ääniä joka on hyvä asia.Veikkaan SDP kannatuksen putoavan 15-17 %.

Kentällä ollaan vahvasti ruotsitusta vastaa mutta valitsijamiehissä vastustus on hiukan vähäisempää viekkaan kuitenkin että 80-85 % vastustaa ruotsitusta.

Ilmeisesti on niin että RKP-läiset ovat olleet asialla kun valintoja ollaan valmisteltu....eihän muuten tuo voi olla mahdollista.

Vasemmistoliitossa on sama tilanne kuin SDP:ssä eli soluttautujat ovat asialla.

Keskustassa saattaisi olla itsenäistä ajattelua paitsi näyttää siltä että Kiviniemikin on ostettu eli soluttautuja.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lapualaisen demarin erinomainen analyysi Perussuomalaisista.

"Perussuomalaisten suosion kasvun aikana heidän poliittisen aatemaailmansa sisältö on jäänyt pimentoon. Menestys on perustunut Timo Soinin taitavaan retoriikkaan, jossa on käytetty hyväksi kansalaisten epävarmaan tulevaisuuteen liittyvää ahdistusta.Vaaliohjelman myötä on kuitenkin paljastumassa se, kuinka äärinationalistisesta liikkeestä on kysymys. Vielä sitäkin jyrkempi on perussuomalaisten nuorten periaateohjelma, jota analysoin hieman tarkemmin.

Heti ohjelman alussa on järkyttävä eettis-moraalinen ristiriita. Populismi samaistetaan yhteisöllisyyteen. Ohjelman mukaan demokratia onkin populismiin ja yhtenäiskulttuuriin perustuvaa enemmistövaltaa. Todellisuudessa populismi on aina vallantavoittelua, jossa käytetään hyväksi jotakin pinnalle noussutta ilmiötä ja siihen liittyvää tunnetilaa äärimmäisyyksiin yksinkertaistettuna ja ilman minkäänlaista yhteiskunnallista analyysiä.

Kun tähän vielä liitetään ohjelmassa esitetty oikeus rangaista ns. samanmielisyydestä poikkeavia kansalaisia, demokratia vääntyy irvikuvakseen, totalitarismia ja poliittista hegemoniaa suosivaksi liikkeeksi. Siitä on aito yhteisöllisyys kaukana.
http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=570461

Kuten on nyt jo nähty samanmielisyydestä poikkeavaa kansanedustajaehdokasta on rangaistu puolueesta erottamisella naurettavan ja lapsellisen syyn vuoksi.
Jos tämä persulainen inkvisitio pääsisi valtaan, niin paha pääsisi valloilleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


juupas joopas kirjoitti:

Urpilaisen kanta oli tiedossa jo silloin kun SDP johtoa valittiin myös Jungerin valinta vahvisti RUOTSITUSTA puolueessa...no ei se mitään persuilla lappaa ääniä joka on hyvä asia.Veikkaan SDP kannatuksen putoavan 15-17 %.

Kentällä ollaan vahvasti ruotsitusta vastaa mutta valitsijamiehissä vastustus on hiukan vähäisempää viekkaan kuitenkin että 80-85 % vastustaa ruotsitusta.

Ilmeisesti on niin että RKP-läiset ovat olleet asialla kun valintoja ollaan valmisteltu....eihän muuten tuo voi olla mahdollista.

Vasemmistoliitossa on sama tilanne kuin SDP:ssä eli soluttautujat ovat asialla.

Keskustassa saattaisi olla itsenäistä ajattelua paitsi näyttää siltä että Kiviniemikin on ostettu eli soluttautuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu