Töitä tekeviä biboja?

Jaksoin aikoinaan vuosina 2001-2005 hyvin unelmieni ammatissa kunnes lopetin lääkkeiden syönnin ja jouduin maniaan.

Minäkin haluaisin tehdä edes vähän töitä jos joskus olisi ns. normaali vaihe, mutta kun on sitä masennusta enimmäkseen ja maniavaiheessa tein kyllä kaikkea muuta kuin varsinaisia töitä, työpaikalla siis olin, mutta varsinaiset tehtävät jäi hoitamatta vaikka juoksinkin milloin minkäkin asian perässä. edelleen toivon että joskus tulisi niitä normaalikausiakin jolloin voisi tehdä töitä. Ja eläkkeestä on tullut hylky, tosin nyt alkaa vasta selvittelyt työkykyisyydestä, sillä saattaa olla vaikutusta. Mania tulee mulle ainakin kovin helposti ihan pienestäkin vastoinkäymisestä tai "pomotuksesta"

Olen johtavassa asemassa ja työt sujuu ihan normaalisti. Luulin aikanani, että työura ohitse (n 1v saikkua) mutta siitä se sitten tokeni. Aika-ajoin tulee poissaoloja (ka n 2 kk). Tapauksessni on tärkeää, että esimies ja alaiseni tietävät missä mennään, jolloin se on ilmapiirin ja töiden järjestelyn kannalta helpompaa. Tiedostan, että vain litium pitää minut poissa sairaseläkkeeltä. Menestystä sinulle.

Olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja teen töitä joka toinen vk. Työskentelen päällikkötasolla. Välillä tulee saikkua.

Teen töitä n. 8h/pv, olen kertonut bipostani. En tee asiakaspalvelutyötä vaan istun toimistossa enimmäkseen yksikseni. Olen todella väsynyt aina, mutta työt olen pystynyt hoitamaan. Rakastan työtäni, se auttaa. Välillä on tullu parin päivän saikkuja, kun mieli on niin maassa ettei voi lähtee aamulla sängystä mihinkään. Vuosia on mennyt näin, sitä ennen vuosia kotiäitinä. Miehen kannustus on suurin apu.

Teen normaalia työpäivää, vaikka väsyttää ja masentaa aamuisin pirusti.

Itse teen kaupan alan hommia. työtehtäviin kuuluu esim. kassalla oloa sekä osastoilla oloa. Tällä hetkellä keikkatöitä. Bipon takia olin parikolme vuotta sairauslomalla ja kävin psykoterapiassa/ja sain vaivaani lääkehoidon. pieniä lipsahduksia tapahtui lääkkeiden oton kanssa siis jäi ottamat tropit niin huomas kyllä olossa vähitellen, siksi tuo sairausloma venyi niin pitkälle. Tuntui jossain vaiheessa että onko minusta enää opiskelemaan ja siitä töihin?

Kuntoiduin vähitellen suuri apu oli terapiasta ja lääkkeistä. Lääkkeitä menee edelleen seroquel prolong ja lamictal päivittäin. seroquel käytössä ainoastaan iltaisin ennen nukkumaan menoa. Nää psyykkiset sairaudet vaan vaatii pitemmän toipumisajan siis jopa vuosia.

mut kyl sitä tällä hetkellä osaa arvostaa enemmän elämää ku on suurimmat vaikeudet elämästä voitettu.


Sain opinnot päätökseen. ja sit pääsiin ihan näihin oikeisiin töihin. :)