Takausasiasta on kertonut myös ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) kirjassaan, joka julkaistiin päivää ennen SDP:n asiasta lähettämää tiedotetta. Oppositiossa istuva SDP otti eilen Väyrysen kirjan esille eduskunnan kyselytunnilla, jossa syntyi kiivas väittely vuotoasiasta.
Kyse on hallituksen epäilystä, jonka mukaan joku on vuotanut suurelle valiokunnalle tarkoitettuja luottamuksellisia tietoja Suomen neuvottelutavoitteista liittyen EU:n kriisipakettiin.
Yle Uutiset kertoi 14. tammikuuta viitaten kahteen eri hallituslähteeseen, että ” Suomen on varauduttava jopa 16 miljardin takauksiin nykyisen 8 miljardin sijaan”. Ministerivaliokunta oli pidetty samana päivänä. Paavo Väyrynen kertoo kirjassaan, että juuri kyseisessä kokouksessa keskusteltiin takausten mahdollisesta tuplaamisesta. Väyrynen vastusti tuplausta.
Väyrynen käsitteli asiaa myös seuraavan viikon torstaina eli 20. tammikuuta nauhoitetussa Lapin radion pakinassaan. Uusi Suomi ei ole toistaiseksi tavoittanut Latinalaisessa Amerikassa matkustavaa Väyrystä kommentoimaan asiaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
.
jo Soinin riveissä??????????
.