Minulla on ikävä. Sinua, jota ei edes ole olemassa. Olen kyllästynyt odottamaan, etsimään ja pettymään. Koetin elää tätä elämää niin kuin muutkin. Minusta ei kuitenkaan ole tyytymään. Luovutan ja jatkan eteenpäin yksin. Näin oli ilmeisesti tarkoitus käydäkin.
Elämänkumpaanini
Nainen*
10380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen mies joka tuntee samoin.
Ongelma on se että tunnen asiasta jo nykyään suurta tyhjyyttä enkä oikein enää usko että löytyy ketään edes sinne päin sopivaa tai että suhde sitten lopulta kannattaisi.
Jostain syystä vain en tunne myötätuntoa itseä kohtaan tai osaa säälitellä itseäni vaan sitten kun luen jonkun toisen kirjoittamana saman asian niin tunnen myötätuntoa tuota ihmistä kohtaan ja tekisi mieli kannustaa häntä.
Itseäni en osaa kannustaa tai itselleni uskoa luoda, muille kyllä. Joku luonnevika sekin ettei osaa moista. En tunne toisaalta itsesääliäkään.
Omalla kohdallakin on ollut oikeastaan aina tuntemus että niin on tarkoitus käydäkin ja joskus jos näyttää toisenlaiselta niin ihmettelen syvästi asiaa kunnes tietysti lopulta asia palaa tähän samaan lähtökohtaan eli yksin ollaan.
Nyt en enää sitten osaa oikein ajatella asiasta suuntaan tai toiseen. Hengitän ja elän vain.
Voimia sulle jatkoon.
Täytyy lisätä että ehkä meillä molemmilla on joku unelma jostain jota ei ole olemassa.
Että joku ymmärtäisi ja jonka kanssa ollessa ei olisi tyhjä olla.
Ehkä sellaista ihmistä meille ei ole vain luotu tässä sattumien maailmassa.
Ei siitä itseään muuten kannata ehkä syyttää paitsi omaa tyhmää päätään ja sydäntään joka kehittelee tuollaisia fantasioita.
Niinpä. Ketään muuta ei voi syyttää kuin itseään. Usko on mennyt ja toivoakaan ei juuri ole. Niin paljon sattunut ja tapahtunut itselle sekä läheisille, ettei oikein jaksa usko et kaikella on tarkoituksensa. Mitäs jos ei ole? Sanotaan, ettei ihmiselle anneta enempää kuin se kestää. Miksi sitten toisille sitä p***** annetaan vaan kokoajan joka suunnasta?
Sori, tuli aika negatiivista pohdintaa.
En ole enää pitkään aikaan uskonut että kaikella on tarkoituksensa. Helpottaa asioita kun tajuaa että niillä on tarkoituksensa ja merkityksensä jotka me niille annamme.
"Sanotaan, ettei ihmiselle anneta enempää kuin se kestää. "
No se on typerästi sanottu.
"Miksi sitten toisille sitä p***** annetaan vaan kokoajan joka suunnasta?"
Koska maailma ei ole reilu. Jollakin meni ensin hyvin tai huonosti ja sitten tuli tsunami huuhtoen elämän viemäristä alas.
Joskus maailmassa sattuu asioita ja toisaalta joskus ne aiheuttaa toisten ihmisten tietoiset valinnat ja teot. Sen takia maailma onkin julma kun kohdellaan toisia huonosti tai tehdään valintoja jotka satuttaa toisia eikä niinkään asiat jotka muuten sattuu elämässä kuten onnettomuudet.
Syyttämisellä itsellä tarkoitinhan lähinnä että on tietyt odotusarvot. Tietysti sille paskalle mitä niskaan tulee niin siitä ei pidä syyllisyyttä tuntea ellei se ole erityisesti itse aiheutettua.
Kyllähän minäkin mm. rakkaudesta joskus haaveilin, mutta se tuntuu niin lapselliselta kun kattelee näitä parisuhteita ja ihmissuhteita ylipäätään että on parempi karistaa ne illuusiot omasta päästä pois että sellainen sattuisi omalle kohdalle.
Yleensä niissä käy paskasti, mutta sitä ei tietysti pidä ottaa itseensä ja ajatella olevansa huonompi kuin muut jos niin käy.
Kovin olet kyyninen ihminen... ei käy kateeksi.
Ehkä kuitenkin voisi ajatella positiivisemmin ja mitä kirjoitit rakkaudesta, niin ei kannata päätellä muiden parisuhteista yhtään mitään. Itse voi niin paljon vaikuttaa asiaan.
ettei onnista rakkaudessa, itsehän näytät olevan se kaikkein suurin este. Oletko antanut toiselle ihmiselle edes oikeaa mahdollisuutta koskaan ?
Rakkaus ei ole koskaan lapsellista eikä sitä mitata muiden parisuhteilla, niillä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi, ne ovat muiden elämää, ei sinun.
Sinun kirjoituksesi suorastaan kirkuu pelkoa kaikkea kohtaan, pessimistisyyttä
kaikkea kohtaan ja haluttomuutta kaikkea kohtaan.
Ihminen itse rakentaa kaiken omalla suhtautumisellaan ja jos mistään kohtaa ei pilkahda yhtään valoa eikä positiivisuutta käy juuri kuten sinulle. Et anna mahdollisuutta millekkään, ajat ihmiset pois luotasi tuolla kaiken kattavalla
synkkyydellä ja kyynisyydellä. Surullista luettavaa oli viestisi eikä pitänyt edes paikkaansa.
Pelko. Se on sinun sana.
Pelkoko? Hah.
Olen antanut mahdollisuuden. Kukaan vain ei ole antanut mahdollisuutta minulle.
Luitte aivan väärin viestini. Yritin kertoa juuri siitä että kaikki lähtee itsestä, mutta ei loputtomasti voi uskoa että jossakin tuolla joku odottaa minua. Se on ihan täyttä valhetta. Jos se teidän mielestä on kyynisyyttä niin minä kutsun sitä ihan puhtaaksi realismiksi.
tulos on nähtävissä.
Mikä ihmeen "tulos"?
Tarkoitatko ettei ole elämäkumppania vai?
Rakkausfantasiat ovat lapsellisia jos niihin ei ole todellista pohjaa eikä useinkaan niihin ole vaikka joku elämänkumppani olisikin.
Mieluummin sitä on yksin vaikkapa kyynistyneenä kuin yrittää jonkun kanssa joka on aivan toista maata.
Olen kyllä sitä mieltä, ettei nykyään arvosteta muuta kuin sitä omaan napaan katsomista. Itsekkyydestä on tullut hyväksyttyä jopa jollain tasolla ihailtua.
Itse en tätä ole koskaan ymmärtänyt. Minut on kasvatettu ottamaan muut huomioon. Siksi monesti saankin pettyä ihmisten itsekkyyteen, kun en toimi samoin. Enkä pelaa pelejä vaan olen rehellinen ja uskallan olla oma itseni myös näyttää tunteeni.
Totuus kuitenkin on ettei juuri keneltäkään saa eikä voi odottaa mitään. Jokainen on pohjimmiltaan kiinnostunut vain itsestään.