Pojan pissavaikeudet!??

Lorilori

Pian 4-vuotias poika on alkanut oirehtia seuraavasti: viimeisen viikon aikana on tehnyt kahdesti pissit housuun autoillessa, vaikka olen sanonut että pian ollaan kotona, odota sen aikaa että pääset vessaan...eipä ole odottanut vaan tehnyt suoraan housuun. Sitten, tehnyt kahtena yönä peräkkäin pissit sänkyyn vaikka ollut yö-ja päiväkuiva jo 2 vuotta. Sen lisäksi että hän tekee pissit sänkyyn, hän käy vielä omin päin vessassa keskellä yötä, mitä se ei ole ikinä milloinkaan ennen tehnyt!! Päivällä ravaa vesassa jatkuvasti vaikka olen rajoittanut juomisia. Olen kysynyt koskeeko johonkin, ei koske, pissaaminen ei satu, ei mitään.
Nyt mietin, onko tämä tosiaan pissatulehdusta vaiko reagoiko poika nyt siihen kun isänsä on poissa parisen viikkoa matkoilla.......Syythän voi olla monet mutta eihän tuon lapsen kanssa pääse enää mihinkään kun jatkuvasti housut märät. Miltäs kuulostaa??

5

585

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mams

      Tämä on vain oma mielipiteeni, mutta veikkaisin, että enempi psykologista kuin, että olisi varsinaisesti mitään sairautta. Toki kannattaa lääkärillä käydä, jos jatkuu..

      Meillä on kans 4v poika ja on joskus reagoinut tälläin, jos jotain "mullistavaa" tapahtunut...ekan kerran silloin kun meille syntyi vauva ja pari kertaa juuri silloin kun iskä on joutunu oleen pidempiä pätkiä poissa.

      Kunhan vain muistat, ettet hermostu asiasta ja tuomitse lasta.. :)

      Lapsistahan huomaa hyvin, esim jos innostuu kovasti jostain asiasta, niin varsinkin pojat alkaa herkästi piteleen jalkoväliään ja teputtaa kun iskee kova pisuhätä. eli psykologista sekin :)

    • Sama juttu

      Meillä myös juuri 4 vuotta täyttänyt poika, joka viim. viikon ravannut wc:ssä aika usein. Ei juo mitenkään reilusti, pikemminkin liian vähän. Ei satu pissatessa ja välillä jos ollaan esim. ulkona voi olla pitkänkin ajan menemättä vessaan. Mutta kun ollaan sisällä, alkaa ravaaminen. Olen huomannut, että usein "räplää" pippeliä eli sekin varmaan tekee pissan tunteen. Tutkin myös pippelin, mutta ei mitenkään punoita eli ei näytä tulehtuneelta. Seuraillaan.....

    • mimmuka

      Meillä sama homma. Diagnoosi: yliaktiivinen rakko. Tulee esim kylmästä tms.. Saatiin yksityiseltä Cystrin niminen lääke joka tehosi 2 päivässä. Terkkarissa asialle ei tehty mitään, muuta kuin pissaviljely joka negatiivinen.

    • öä

      janottaako lasta
      kutiaako kämmenet

      se vanhan ajan sokeritauti pissitää ja janottaa

    • Libero XL+

      Libero XL on aika hyvä apu tähän. Auton istuimet on kalliita kunnon vaippaan verrattuna.
      Joku hörhö kirjoittaa nyt että ei lapsi sellaiseen suostu.
      Hmm ei sitä lapselta kysytäkään vaan vaippa laitetaan ja sillä siisti jos ei tottele niin ensin kunnolla vitsaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      157
      1460
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      129
      1170
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      869
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      782
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      60
      685
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      665
    7. 51
      652
    8. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    9. 74
      566
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      558
    Aihe