TOSIASIA

67 % nettikansasta ei pidä persujen vaaliohjelmasta
Ei suomalaiset ole ennenkään halunneet neukkulaa vaikka se kuorutettiin kermavaahdolla.
-------------------------
Yllä olevan viisaan tosiasian kopsasin tähän.


Törkeää on se kun persun pirut kopioi keulille aiemmat mainospuheensa ketjusta, samat leijat. ,illä luulee liitävän, liitäisi nyt samalla valkovenäjälle asti.
571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

33% Tykkää PS vaaliohjelmasta. Viimeisin kysely antaa 63% kannatuksen PS vaaliohjelmalle. Noiden galluppien väli oli muutamia päiviä, että voidaan perustellusti sanoa PERUSSUOMALAISTEN KANNATUKSEN NOUSUN OLEVAN RAKETTIMAISTA. Eduskuntavaalien historia kirjoitetaan uusiksi näiden vaalien jälkeen. Näin valtavaa kannatuksen nousua ei ole yksikään puolue saavuttanut Suomessa koskaan, ikinä:DD

Äänestä
  • koskaan aikaisemmin (edes SMP.n )aikana ole suomalainen puolue tullut niin kovaa ja korkealta alas kuin persut tulevat näiden vaalien jälkeen. persut jakaantuu jo kohta vaalitulosten julkaisujen jälkeen, sillä osa porukasta ei ole niinkään puolueohjelman takana kuin mitä Timo IL Soini odottaa. Se on tosin jo julkisuudessakin tuotu ilmi. mm. talouspolitiikkaa tulee jakamaan persut selkeästi, ainakin 2-3 leiriin.

    Ennekuin puoletkaan vaalikaudesta on ohi, niin persuista osa on jo joko loikannut oikeisiin puolueisiin, tai sitten muodostanut oman ryhmänsä. Soinin lähtölaskenta on kuitenkin jo alkanut, ja sen hän itsekkin on havainnut.

    Äänestä

Syy? Nykyvaltapuoueiden raskas tyriminen.

Äänestä

Niin,mutta muutosta nykymenoon ei tule,kahmitaan vain etuja itselle,josei porukkaa vaihdeta,tällä on hyvä kiristää hallituspuolueita ennen vaaleja.

Äänestä

Kenkää jaetaan urakalla tyrijöille. Uudet kehiin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hämmen jätkä kirjoitti:

67 % nettikansasta ei pidä persujen vaaliohjelmasta
Ei suomalaiset ole ennenkään halunneet neukkulaa vaikka se kuorutettiin kermavaahdolla.
-------------------------
Yllä olevan viisaan tosiasian kopsasin tähän.


Törkeää on se kun persun pirut kopioi keulille aiemmat mainospuheensa ketjusta, samat leijat. ,illä luulee liitävän, liitäisi nyt samalla valkovenäjälle asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu