Professori Pekka Kauppi Helsingin yliopistosta esittää uuden väitteen tunteita kuohuttavasta E10-bensasta.
Kauppi väittää Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan, että toisin kuin yleisesti väitetään, etanolibensaa ei otettu käyttöön vain ilmastosyistä.
Kaupin mukaan E10-polttoaineen alku ja juuri löytyy vuosituhannen vaihteesta ja Yhdysvalloista. Päätökset etanolin puolesta tehtiin Kaupin mukaan ensin Yhdysvalloissa, sitten EU:ssa, ja näin E10 löysi tien Suomen huoltoasemille.
– Maissista oli Yhdysvalloissa ylituotantoa, sillä satotaso hehtaaria kohden lähes kaksinkertaistui 1970-luvulta lähtien. Maissin hinta kehittyi huonosti.
Ylituotannolle tehtiin kysyntää, ja maataloustuotteiden hinta saatiin nousuun, kun maissia suunnattiin etanolin raaka-aineeksi ja alettiin käyttää bensiinin jatkeena, Kauppi selvittää tekstissään.
Kauppi huomauttaa, että Irakin sodan aikaan etanolin käyttö liikenteessä vähensi öljymaiden ylivaltaa.
Vastaavin perustein Eurooppa omaksui Kaupin mielestä etanoliratkaisun.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Pekka Kauppi ei esittänyt mitään uutta. Vanhasta tuitusta ja julkisesta asiasta on kysymys. USA:ssa voimakas korvaavien polttoaineiden kehittäminen alkoi jo 70-luvun öljykriisin aikana.
Ainoastaan salaliittoteoreetikot väittävät asiaa salaiseksi, koska sekin on yksi tuottava tapa tehdä rahaa.
Maailmassa on vain runsas 500'000'000 autoa ja niistä valtaosa USA:ssa ja länsieuroopassa. Tälle automäärälle nykyinen raakaöljyntuotanto juuri ja juuri riittää.
Jo yksinomaam Kiinan autoistuminen eurooppalaiselle tasolle moninkertaistaa koko maailman autokannan lähivuosikymmeninä. Onkin ennustettu että että maailman fossiilisiin raaka-aineisiin perustuva öljyntuotanto ei pysty tuottamaan alkuunkaan riittävästi polttoainetta nopeasti moninkertaistuvalle autokannalle.
Itaeurooppakin on vasta autoistumisen alussa ja Intia seuraa myös nopeasti Kiinan jälkeen.