"Lestadiolaisten ahdinko lisääntynyt"

Asiaa puidaan tänään Keskisuomalaisen Sunnuntaisuomalaisessa, josta alla prologi.

"Vanhoillislestadiolaisten yhteydenotot Uskontojen uhrien tuki ry:hyn ovat lisääntyneet merkittävästi. Yhteydenoton syynä on usein vaikeus erota ryhmästä tai noudattaa ryhmän normeja.

Vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvät normit - kuten ehkäisyn, television katselemisen ja maallisen musiikin kuuntelun kiellot - hankaloittavat monen ryhmään kuuluvan elämää.

- En uskonut, että tällaisten normien noudattamatta jättäminen vie helvettiin. Erosin ryhmästä perheeni ja suvun järkytykseksi, mutta nyt olen vapaa, Sari, 32, kertoo. "

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/lestadiolaisten-ahdinko-lisääntynyt/654431

Kun ongelma on lisääntymään päin, niin sehän tarkoittaa että vanhoillislestadiolaisuus on liikkeenä yhä enemmän sulkeutunut omiin tapoihinsa.
17503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Vanhoollislestadiolaisuus kulkee kohti hajaannusta ja lopullista häviämistään. Paineet ovat kovat ja kun ne alkavat purkautua, tapahtuu joukkoeroaminen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Vanhoillislestadiolaisten johto on vuosikymmeniä ollut jo salaseura.
    Jäsenistö tietää vain pari johtohenkilöä.

    Rauhanyhdistysten ja SRK:n päättäjien nimet ei ole julkisia kuten muissa seurakunnissa, eikä heidän valintaperusteitakaan tiedetä.
    Taustalla on myös Suomen mittakaavassa suuri taloudellinen ja poliittinen salainen valta.

    100000 lestadiolaista ei tiedä, ketkä heidän elämästään päättävät.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    vallan saimme kokea 70-luvulla, kun uskonto valjastettiin "isänmaallisen" politikoinnin rengiksi ja kenttäväki pakkokepulaistettiin. P.Sillanpää, yhtenä monista, yritti noihin aikoihin urhoollisesti potkia tutkainta vastaan, mutta miten kävi? SRK:n koneisto jyräsi papin, heitti helvettiin ja ilkkui lopulta hienon saaranamiehen ja totuudentorven kuolemaa.

    Kekkonen pelasi omaa peliään ja sai ystävikseen SRK:n johtoa kanssaan saunan lauteille. Ja tavallisella" typerällä" seuraväellä ei harmainta aavistustakaan, miten "isänmaallisesti" jotkut yrittivät Suomea pelastaa.

    Ja mopo lähti karkuun , kun nämä "kansallissankarit" kaahailivat! Sieltä sitä rallia lähdettiin ajelemaan ja tähän on nyt sitten tultu. Matkan varrella on väärähenkiset "epäisänmaalliset" ajettu kumoon tai muuten vaan kuoliaiksi.

    Ja vauhti näyttää entisestään kiihtyvän, ellei virkavaltaa saada apuun ja nopeasti!

    Heh,

    "100000 lestadiolaista ei tiedä, ketkä heidän elämästään päättävät. "

    :-)

    Mistähän ne tosiaan mahtaa päättää - ei ainakaan minun elämästä!

    Ja se että me emme edes oikeen muista SRK:n vastuunkantajien nimiä, kertoo vaan siitä että usko on omakohtainen asia, ei se ole sama kuin että ollaan jossain organisaatiossa.

    Minä en ainakaan koe olevani missään "organisaatiossa" kun olen uskovainen.

    Äänestä

  • Tuon poliittisen kirjoitti:

    vallan saimme kokea 70-luvulla, kun uskonto valjastettiin "isänmaallisen" politikoinnin rengiksi ja kenttäväki pakkokepulaistettiin. P.Sillanpää, yhtenä monista, yritti noihin aikoihin urhoollisesti potkia tutkainta vastaan, mutta miten kävi? SRK:n koneisto jyräsi papin, heitti helvettiin ja ilkkui lopulta hienon saaranamiehen ja totuudentorven kuolemaa.

    Kekkonen pelasi omaa peliään ja sai ystävikseen SRK:n johtoa kanssaan saunan lauteille. Ja tavallisella" typerällä" seuraväellä ei harmainta aavistustakaan, miten "isänmaallisesti" jotkut yrittivät Suomea pelastaa.

    Ja mopo lähti karkuun , kun nämä "kansallissankarit" kaahailivat! Sieltä sitä rallia lähdettiin ajelemaan ja tähän on nyt sitten tultu. Matkan varrella on väärähenkiset "epäisänmaalliset" ajettu kumoon tai muuten vaan kuoliaiksi.

    Ja vauhti näyttää entisestään kiihtyvän, ellei virkavaltaa saada apuun ja nopeasti!

    Vauhti näyttää tosiaan vain kiihtyvän. Nyt kun vl-veli M. Pentikäinen on HS:n päätoimittajana niin lähes joka numerossa on ylistävä kirjoitus Mari Kiviniemestä. Mitään kritiikkiä hallitusta kohtaan ei ole ko. lehdessä esiintynyt nykyisen päätoimittajan aikana.
    Muuten mitähän tekemista vl:n taivasosalla ja puoluepolitiikalla on keskenään ?

    Äänestä

  • Parappas kirjoitti:

    keskustan kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa. Näin se menee vieläkin, vaikka SYT:in rahavirtaa ei enää olekaan, tai mistä sen tietää, mikä virtaa?

    Äänestä

Kun ihmiset puristetaan SAIRAASEEN YHTEISMUOTTIIN seuranaan Raamatun vastaiset VALHEOPIT, mielipuolinen kuvitelma, että ollaan mukamas ainoita oikeita uskovaisia, yhteiskunnasta eristäytyminen, sekopäiset käskyt ja kiellot sekä NORTTIKARTONKI...

Niin onko ihme, että ihmisten ahdistus lisääntyy?

Äänestä
  • Aloittaja

    SRK on jo hylännyt myös Lars Levi Laestadiuksen, vaikka kantaa hänen nimeään.

    Tämä vuosi on Laestadiuksen 150-Juhlavuosi.

    SRK ei halua osallistua Laestadiuksen juhlavuoteen eikä tilaisuuksien järjestämiseen?
    YLE:n televisioima Laestadiuksen juhla-vuoden päätapahtuma oli Torniossa 21.2, jonka järjestämiseen tai osanottoon ei lestadiolaiset ryhmänä tai muukaan johto osallistuneet..

    Omia synttäreitään SRK kyllä juhlii innokkaasti kuin pikkupoika!

    Mutta herätysliikkeen perustaja on unohdettu. Niin se valta pullistaa...

    Äänestä

Enpä ihmettele ollenkaan tuota uutista. Varmasti lisääntyy merkittävästi samanlaiset "henkiin heräämiset".
Älykkäät ihmiset eivät roiku vl-liikkeessä kiinni.

Äänestä

Seurapuheissa Uskontojen uhrien tuki Ry saarnataan alimpaan helvettiin.

Ihmettelin aina tätä raivoisaa demonisointia kuunnellessani seuroissa, etteihän uskovaisilla pitäisi olla mitään pelättävää jos kaikki asiat ovat kunnossa...

Mutta eiväthän ne ole olleet enää pitkään aikaan!

Äänestä

Ettekö te hyvät ihmiset ymmärrä, että he ovat rikollisia ja henkisen väkivallan harrastajia..saavat mukaan juoppoja ei -uskoviakin kiusaamaan. Tätä tapahtuu varsinkin pikkupaikkakunnilla, kuten Keski- Suomalainen kuvasi asioita.
He auttavat juomaköyhiä, mut ei syömäköyhiä.
Nyt pitäisi jo puuttua lainkouran asioiden hoitoon ja saada nämä lestat kadotukseen maanpäältä. Keskustapolitiikka ja lestauskonto on mahdikas yhdistelmä.
Esim. tää pedofiili-isän vaimo pakolla hoitoon (Seppo Tervo) ja lapset normaaleiden ihmisten perheisiin kasvamaan!!!!!

Äänestä

Kun rauhanyhdistys-yhteisö ei salli sananvapautta ja rankaisee kritiikkiä esittäneitä, mitä muuta voi seurata kuin ahdistunut painajainen.

Kuinka se matsaa yhteen liikkeen johdon ja ja sen linjalla olevien avoimuuspuheisiin että jatkuvasti kuulee erilaisesta "hoitamisesta" hyllyttämisestä ja muusta painostamisesta.

Johdon puheissa ja teoissa on RISTIRIITA.

Äänestä

Suurin osa länsimaisen mielen ongelmista on seurausta kristinuskon synti- ja syyllisyyskäsitteistä. Se painottaa lähes poikkeuksetta syntiiin ja syyllisyyteen littyvää katumusta ja kärsimystä.

Esimerkiksi Itämaissa asia on toinen. Buddhan luokse tuli nuori poika, jolta Buddha kysyi: oletko koskaan varastanut. Poika vastasi: en. No, sitten mene ja varasta. Ja opittuasi tämän, palaa luokseni, sanoi Buuddha.

Evankeliumit esittävät syntikäsitteen väärinymmärryksen yhä uudelleen.

Äänestä
  • Siis, tuhlaajapojan tavoin: ei vältellen vaan kokemusten kautta kypsyen . Välttely on farisealaista hapatusta eli ulkokultaisuutta, Jeesuksen mukaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eräs viisas onkin sanonut että kristinusko leimaa syntiseksi, jotta voi kaupata parannusta.

    Sama kuin viiltelis toista puukolla, jotta saisi myytyä siteitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuulolla10 kirjoitti:

Asiaa puidaan tänään Keskisuomalaisen Sunnuntaisuomalaisessa, josta alla prologi.

"Vanhoillislestadiolaisten yhteydenotot Uskontojen uhrien tuki ry:hyn ovat lisääntyneet merkittävästi. Yhteydenoton syynä on usein vaikeus erota ryhmästä tai noudattaa ryhmän normeja.

Vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvät normit - kuten ehkäisyn, television katselemisen ja maallisen musiikin kuuntelun kiellot - hankaloittavat monen ryhmään kuuluvan elämää.

- En uskonut, että tällaisten normien noudattamatta jättäminen vie helvettiin. Erosin ryhmästä perheeni ja suvun järkytykseksi, mutta nyt olen vapaa, Sari, 32, kertoo. "

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/lestadiolaisten-ahdinko-lisääntynyt/654431

Kun ongelma on lisääntymään päin, niin sehän tarkoittaa että vanhoillislestadiolaisuus on liikkeenä yhä enemmän sulkeutunut omiin tapoihinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu