mitä isolle alueelle?

ladylady123

eli meillä on omakotitalon takapihalla "turha" alue, joka on nurmikon peitossa. alue on suuri, noin 5metriä talosta ja loppuu ojaan. pituus on koko talon mittainen eli tosi pitkä. takapihalla on siis nurmikkoa ja alla on paikka paikoin runsaasti kalliota/suuria kiviä. maa on epätasainen, joten nurmikon leikkaus kesäisin on vaivalloista ja tuntuu turhaltakin, kun takapihaa ei käytetä oleskelutilana. puita on paljon ympärillä (takana metsä) ja sanoisin paikan olevan puolivarjoinen? takapiha kuitenkin näkyy talon sisältä monesta ikkunasta hyvin, joten ei sitä haluaisi jättää vain leikkaamattakaan ja antaa rehottaa rumana, joten mitä tällaiseen alueeseen voisi tehdä??
mietin maanpeitekasveja, mutta koko alueen peittäminen on ehkä ruman näköistä, kun on niin suuri tila vai? mietin myöskin, että miten saan maan käännettyä ja kitkettyä rikkakasvit, kun on noin hankala epätasainen ja kivikkoinen alue ja ymmärtääkseni maanpeitekasvit vaativat kuitenkin rikkakasvittoman alustan? en tosiaankaan pihanlaitosta/suunnittelusta/kasveista ymmärrä pätkääkään. kovasti haluaisin oppia, kun pihallamme niin paljon mahdollisuuksia olisi. kiitän kovasti jos joku viitsii vastata!! :)

9

478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puutarhuri09

      Pystyisin sanomaan asioita tarkemmalla "kaavalla" jos saisin jonkinlaista kuvaa ja näkisin millaisesta alueesta on kyse ja millainen se nyt tällä hetkellä on. Tästä on hieman hankalaa sanoa oikein mitään isompaa.

      Alan ammattilaisena kuitenkin voisin tässä vaiheessa sanoa, ettei pelkillä maanpeitekasveilla kauhean kaunista lopputulosta saa tässä tapauksessa, koska on kyse isosta alueesta. Ja siinäkin on taas ajan kanssa melkoinen kitkemisurakka ja vaiva, koska myös maanpeitekasvit tarvitsevat rikkakasvittoman alustan.

      Jos haluat uuden ja peremman nurmikon, voisin ehdottaa, että käännätte maan "ylös alaisin" ja kylväisitte täysin uuden nurmikon. Tosiaan isot kivet ja maan epätasaisuus ovat iso haitta leikkaamisen kannalta. Eikä epätasainen ja kivinen nurmikko ole kaunista katsottavaa.

      Oletko tosiaan ajatellut, ettei aluetta käytetä millään keinoilla hyödyksi? Mainitsit, että alue kuitenkin näkyy talonnen sisältä useista ikkunoista, voisin miettiä tarkemmin, voisiko aluetta hyödyntää jollain hyötykasveilla, mitkä toisivat myös hieman väriä piha-alueelle?

    • pihapupu

      teepä iso istutus alue , ensin pintanurmi pois. Laadukasta multaa riittävästi paikalle. puutarhaliikkeeseen shoppailemaan. Oman mielen mukaisia pensaita ,puita ja perennoja istuttamaan .ensimmäisten vuosien aikana olevat aukkopaikat kylvökukilla tai kesäkukilla peität. sanon, että jo 3 v. kuluttua on kadehdittava kukka loisto pihallasi. perustamine n on raakaa työtä ja vaatii pari vuotta huolellista rikkatorjuntaa, mutta lopputulos on upea. Itselläni on useita satoja neliömetrejä suuri istutus, joka kukkii toukokuusta lokakuuhun kokoajan.Ön puita pensaita ja erilaisia kukkia ja muutama taideteos seassa. lisäksi en malta olla tekemättä näyttäviä amppeliistutuksia, joita roikkuu useissa puissa.

      • pihapupu

        jatkoa edelliseen....riippuu ilmansuunnasta ,valo/varjo olosuhteista millaisia kasveja kannattaa laittaa.Ja tietysti suuresti miten paljon aikaa haluat käyttää pihaasi. Minulle se on tärkein harrastus, kerran viikossa käyn pitkävartisella kuokalla rikat putsaamassa ja kastella pitää kuivana aikana. ja tietysti silloin kun on juuri istutettu, mutta muuten on yllättävän helppohoitoinen. aika moni kyselee, että miten ehdin ja jaksan tehdä noin suuren alueen kuntoon, mutta se pysyy itsestään kun saa kasvun hyvään vauhtiin. tuntuu varmaan isolta hommalta ensilukemalta, mutta ei sitä tarvi kerralla tehdä, laajentaa pikkuhiljaa jokavuosi niinse syntyy kuin itsestään, ja taito kasvaa mukana.


    • Pihallinen

      Hae kirjastosta puutarhakirjoja ja -lehtiä. Saat ideoita, miltä haluat pihasi näyttävän. Lue netistä blogeja ja keskustelupalstoja, saat myös neuvoja ja ideoita. Ja ehkä uusia ystäviä. Puutarhaharrastus vie mukanaan ja kesällä saat hyötyliikuntaa. Marjapensaista saat talven mehut ja hillot, vitamiineineen ja ilman torjunta-aineita. Pihaltasi löydät varmaan paikkoja hedelmäpuille, kevään kukinta on ihana ja syksyllä satoa suoraan pihasta. Siitä vaan suunnittelemaan, nyt on aikaa kun lumi vielä peittää maan.

    • -Jutte

      Minäkin kaipaisin muutamia vastauksia :) Tekaisin juuri blogin kodistani, sistuksesta ja puutarhasta. olen kuitenkin vasta aivan vasta aloittelija ja kyseessä on ensimmäinen koti... kurkatkaapa! ;)


      http://kaurapuuroajamansikkakiisselia.blogspot.com

    • Hellu M

      Käy katsomassa www.pihakivityo.fi
      Ehkä sinne voisi tehdä siistin, helppohoitoisen ja tyylikkään alueen kivestä.

    • KIVIPUPU

      kannattaa varoa kuitenkin sellaisia kivenasentajia joitten firma keväällä syntyy. ja takuut häviää ,kun perävalot portista lähtee. Sen jäjkeen ei puhelimeen vastata ja syksyllä ei koko firmaa enää ole. ON HUONOSTI TEHTYJÄ POHJIA JOTKA TALVEN JÄLKEEN NOTKAHTAA JA SAUMAT LEVIÄÄ MIHIN SATTUU.

    • Hellu M

      Senpä takia suosittelinkin yllämainittua kivifirmaa.
      Tekivät nimittäin omassa pihassani ihmeitä ja siistiä jälkeä.
      Työjälki oli laadukasta ja aikataulutkin pitivät paikkansa.
      Joten voin lämpimästi suositella; www.kivipihatyo.fi

      • Hellu M

        heh...ei kun siis www.pihakivityo.fi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      280
      3498
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      22
      1948
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      35
      1585
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1451
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      140
      1114
    6. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      72
      1069
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1044
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      91
      918
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      205
      788
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      737
    Aihe