Diagnoosi on ollut masennus, vuosi sitten vielä vakavana, sitten meni paljon paremmin, löysin rakkauden ja olin onnellinen, kunnes romahdin ja mies jätti minut. Olin kyllä mielestäni kertonut miehelle rehellisesti asiasta ja että syön myös edelleen lääkkeitä. Kun voin hyvin niin vaikutan todella iloiselta ja sosiaaliselta ja vahvalta naiselta. Mies vakuutteli, ettei säikähdä vähästä ja kertoi itsekin vastaavanlaisista kokemuksistaan. Todellisuus oli kuitenkin lopulta eri..
Myös edellinen monen vuoden suhde päättyi samoihin ongelmiin, ja siitä olen jo päässyt yli, mies ei rakastanut minua omana itsenäni hyvinäkään aikoina.
Nyt kuitenkin mietityttää voinko löytää koskaan kestävää suhdetta? Sen olen hyväksynyt, että masennus on osa elämääni loppuun asti. Olen käynyt psykologeilla ja syönyt lääkkeitä mutta tämä vain on osa minua. Ensin pitäisi tutustua ja rakastua ja kasvattaa luottamusta ehkä jopa useampi vuosi, että sitten jos ja kun se huonompi hetki tulee, mieskin haluaa taistella ja auttaa ja jäädä. Tällä hetkellähän olo on, etten voi koskaan löytää tarpeeksi hyvää ihmistä rinnalleni kulkemaan, mutta en halua olla yksinkään. Tämä edellinenkin suhde oli kaikinpuolin todella hyvä ja onnellinen ja mies sanoi rakastavansa minua, mutta ei vaan sitten kestänyt tätä mun huonoa ja pimeää puolta. Sydän on pirstaleina ja tietenkin syytän vain itseäni asiasta.
Myös edellinen monen vuoden suhde päättyi samoihin ongelmiin, ja siitä olen jo päässyt yli, mies ei rakastanut minua omana itsenäni hyvinäkään aikoina.
Nyt kuitenkin mietityttää voinko löytää koskaan kestävää suhdetta? Sen olen hyväksynyt, että masennus on osa elämääni loppuun asti. Olen käynyt psykologeilla ja syönyt lääkkeitä mutta tämä vain on osa minua. Ensin pitäisi tutustua ja rakastua ja kasvattaa luottamusta ehkä jopa useampi vuosi, että sitten jos ja kun se huonompi hetki tulee, mieskin haluaa taistella ja auttaa ja jäädä. Tällä hetkellähän olo on, etten voi koskaan löytää tarpeeksi hyvää ihmistä rinnalleni kulkemaan, mutta en halua olla yksinkään. Tämä edellinenkin suhde oli kaikinpuolin todella hyvä ja onnellinen ja mies sanoi rakastavansa minua, mutta ei vaan sitten kestänyt tätä mun huonoa ja pimeää puolta. Sydän on pirstaleina ja tietenkin syytän vain itseäni asiasta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Empatiani on puolellasi. Sydämen särkyminen ja hylätyksi tuleminen ovat aivan kamalia asioita! Tuntuu, ettei niistä pääse yli ja ettei kelpaa enää kenellekään, mutta niin ei ole! Asioiden työstämisessä voi mennä aikaa kauankin, mutta hyvien ystävien ja muiden tärkeiden ihmissuhteiden avulla voit vähitellen alkaa uskoa, että olet rakastettava ihminen, joka löytää vielä ihmisen, joka hyväksyy ja kestää myös ne ankeammat ajat. Jos ei kestä, ei ole oikea ihminen sinulle! Toki läheisen ihmisen masennus ja huono vointi vaikuttaa negatiivisesti myös masentuneen lähellä oleviin, mutta jos ihminen tarpeeksi rakastaa, hän jää tukemaan ja auttamaan sinua pääsemään taas jaloillesi. Masennus on todella ikävä sairaus, joka puhkeaa kuin huomaamatta, mutta on erittäin hyvä, että yrität hoitaa vaivaasi!!
Itsekin olen varmaan koko elämäni enemmän ja vähemmän kärsinyt masennuksesta. Olen käynyt läpi erittäin vaikeitakin masennusaikoja, mutta elämäntahtoni on ollut niin kova, että olen päättänyt väkisinkin muuttaa elämäni positiivisempaan suuntaan ja voittaa sairauteni. Olen aina ollut hyvin heikoilla ihmissuhteissa - olen kokenut lapsesta asti pelkoa siitä, ettei minusta kukaan oikeasti välitä ja ettei kukaan jää pysyvästi elämääni (vaikka ihmiset ovatkin yrittäneet vakuuttaa minut rakkaudestaan). Olen kokenut useita romahduksia. Edelleen pelko vaivaa minua, mutta olen oppinut aika hyvin tulemaan toimeen sen kanssa. Siinä on auttanut tarpeeksi usein toistuvat positiiviset kokemukset ihmisten kanssa (ja psykoterapia).
Myös minulle kävi pari vuotta sitten niin, että kun vihdoin ja viimein erittäin suuren yrittämisen jälkeen aloin päästää miespuolista ihmistä elämääni ja niin lähelle kuin parisuhteessa ollaan ja luottaa häneen, hän ei kestänytkään kuulla rankkoja kokemuksiani.. Myös itse olin kyllä epävarma hänen suhteensa ja aloin suhteen loppuvaiheessa hieman etääntyä hänestä (kuitenkin välittäen suuresti).
Kävi sitten niin, että hän vaihtoi kertalennosta minut toiseen ja suhde oli sitten siinä. Mies ei ollut minulle oikea (niin sanoivat omat tunteeni ja ihmiset, jotka hänet olivat tavanneet),mutta eron myötä tajusin, kuinka paljon hänestä olin kuitenkin välittänyt ja kuinka rankalta hylkääminen tuntui, kun olit vihdoin uskaltanut alkaa päästää toista niin lähelle. Mietin kauan aikaa (ja yhä välillä vieläkin), olisiko suhde onnistunut, jos olisin itse toiminut toisin. Toimin silloin kuitenkin ihmisenä, joka silloin olin (en pystynyt parempaan ja hän oli ensimmäinen seurustelukumppanini), ja nyt uskon, että juttu olisi päättynyt joka tapauksessa. Omat mokani harmittavat, mutta niistä yritän ottaa opiksi. Mieleeni hän jäi lopulta hyvällä.
Vähitellen olen alkanut jälleen löytää oman arvoni ja tajuta, että kyllä minä olen rakastamisen arvoinen :) Pelkään itse omaa ailahtelevaisuuttani tunteideni kanssa, mutta yritän edelleen löytää ja saavuttaa sen positiivisen puolen!!
Vaikka nyt olet sydän murskana siellä, niin usko minua: kyllä sinä löydät vielä miehen, joka rakastaa sinua niin paljon, ettei pelästy masennustasi! Olet sen arvoinen!