Näinhän ne toisten automerkkien omistajat sanovat erästä tien kohtaa kylällämme. Minä olen aina sanonut että se on oikea paikka poliisien tarkkailla liikennettä. Siinä on sellainen myötä mäki ja pikkasen siitä sitten oikein hyvä piilo paikka poliiseille tehdä tuiki tarpeellista liikenteen valvomista. Mäen alta alkaa 60 nopeus rajoitus ja sitä ennen 80 tunnissa. Olen aina mäen päällä laittanut Ladani vapaalle ja siitä se on liukunut 60 alkuun pikkasen on pitänyt jarrutella muttei aina. Kuinka ollakkaan sattui tässä äskettäin että vauhtini oli kuin olikin liian kova ja eikös vain poliisi tullutkin esiin ja pysäytti ja antoi "mukavan" pikavoiton. Siinä sakkoa kirjoitellessa he kysyivät että miten se näin pääsi käymään, niin kerroin miten olen aina toiminut tällä paikalla ja on aina riittänyt kun antaa auton liukua vapaalla. Poliisit sanoivat että täytyy Ladassa olla liukkaat laakerit rattaissa kun noin lujaa vauhtia meni täällä asti. Ja lisäsivät että muut autot tulla pärräävät kaasu pohjassa tuon mäen ja ovat sittenkin tien tukkona muille tien käyttäjille. Muutenkin kehuivat Ladaani kovasti.
Meidän kylän sakkorysä.
20
134
Vastaukset
- huumekierre
Eikö sinulle tehty huumetestiä? Ladisteille se yleensä tehdään joka kerta. Oli sulla melko tuuri!
- logiikkaongelma
Apukoulupohjalta on vaikea Kantonkin saada aikaan hiukankaan järkeviä tarinoita. Tässä tarinassa esimerkiksi tämä.
"muut autot tulla pärräävät kaasu pohjassa tuon mäen..."
Auto tulee kaasu pohjassa mäen alas. Nykyään uudet perheluokan autot kulkevat noin kahta sataa. Alamäessä tietysti kovempaa. Oletetaan kuitenkin niillä olevan mäen alla vauhtia vain tuo 200km/h.
"... ja ovat sittenkin tien tukkona muille tien käyttäjille"
Keitä ovat nämä muut tien käyttäjät, jotka ajavat selvästi lujempaa kuin 200km/h? F1-autoja?
Ja sitten loppuun jälleen tämä vitsi, joka ei mitenkään liittynyt itse satuun:
"Muutenkin kehuivat Ladaani kovasti."
Miksi poliisit kehuisivat kenenkään ylinopeutta ajavan autoa? Etenkään koko päivän aikana näkemistään pahinta raatoa? Kehuivatko ne myös sinua, Kanto? "Sinullapa on hyvä perse!", tai jotain?- Kanto.
Uskotko tosiaan että niillä pääsee 200. No voi niillä päästäkkin on se niin suuri mäki. Mitä tarkoiti että auto tulee kaasu pohjassa mäen alas. Monikossa autot pitää kirjoittaa ja ne pärräävät kovalla äänellä. Näin hiihto lomien aikana siinä menee vaikka minkä laista autoa. Eihän se suuri ja kovaääninen pärinä vielä kerro sitä että se etenee 200, voi se auto madella ja päristä kovalla äänellä. Olet aivan oikeassa tuo poliisien Ladan kehuminen ei kuullukkaan satuun, vaan tähän tosi asiaan. Tuon viimeisen kappaleen olisit saanut jättää kirjoittamatta, paljastit itsesi sivistys tason. Tuolle huumekierteelle minua ei olla puhalletettu sen jälkeen kun meille ostettiin Lada. Aiemmin muilla autoilla ajaessa sai aina puhalella vaikka mihinkin pussiin (oksennus) ja pilliin.
- sivistys taso
Kanto. kirjoitti:

Ei tuostakaan sepustuksesta ota kukaan mitään selvää. Koita aamulla uudelleen jos pää alkaa edes hiukan selvenemään.
- ladamiäs
Kanto. kirjoitti:
Uskotko tosiaan että niillä pääsee 200. No voi niillä päästäkkin on se niin suuri mäki. Mitä tarkoiti että auto tulee kaasu pohjassa mäen alas. Monikossa autot pitää kirjoittaa ja ne pärräävät kovalla äänellä. Näin hiihto lomien aikana siinä menee vaikka minkä laista autoa. Eihän se suuri ja kovaääninen pärinä vielä kerro sitä että se etenee 200, voi se auto madella ja päristä kovalla äänellä. Olet aivan oikeassa tuo poliisien Ladan kehuminen ei kuullukkaan satuun, vaan tähän tosi asiaan. Tuon viimeisen kappaleen olisit saanut jättää kirjoittamatta, paljastit itsesi sivistys tason. Tuolle huumekierteelle minua ei olla puhalletettu sen jälkeen kun meille ostettiin Lada. Aiemmin muilla autoilla ajaessa sai aina puhalella vaikka mihinkin pussiin (oksennus) ja pilliin.
Pointti kai oli se, ettei poliisi ala kehua kenenkään tutkaan ajaneen autoa. 200 euron Lada olisi varmuudella se viimeinen auto, mitä kukaan normaali ihminen alkaisi kehua. Sinun keksimistäsi jutuista on aika helppo erottaa ne, joissa kännitila on yli yhden promillen. Tässä oltiin 2 ja 3 promillen välillä.
- Kanto.
ladamiäs kirjoitti:

Mikä ihme sua oikein vaivaa, mikään minun mielipide ei sinulle kelpaa. Mielestäni on oikein että poliisi valvoo ajonopeuksia. Sakot kuuluu sille joka ajaa väärin tai ylinopeutta. Kyseisellä tie osuudella ei ole jalankulkijoille eikä pyöräilijöille suojatietä joten varovainen pitää olla. Kauhistuin kun joku meinaili noinkin suuria nopeuksia kuin 200 km. tunnissa.Enpä osaa sanoa minkä laisia mielipiteitä kertoisin jos olisin yhden tai kahden promillen kännissä kun en ole nähnyt itseäni koskaan siinä kunnossa. Ladani hinta ei suinkaan ole 200 eurua, ehkäpä sitten joskus se saattaisi ollakkin sen hintainen. Minä ja Ladani olemme silloin hyvin vanhoja, mutta kumpikin vielä kovia "pelejä" muihin verrattuna.

En minä sinun mielipiteitäsi arvostellut. Totesin saman kuin joku muu jo aiemmin. Poliisi ei kehu tutkaan ajaneiden autoja. Jos kaipaat edes ripausta uskottavuutta, niin jätä kaikkein pahimmat valheet kirjoittamatta.
Oletko harkinnut alkolukon laittamista tietokoneeseesi? Sellaisilla monet Facebookissä töpänneet kuulopuheiden mukaan kontrolloivat humalassa kirjoittamisiaan. - Kanto.
ladamiäs kirjoitti:
En minä sinun mielipiteitäsi arvostellut. Totesin saman kuin joku muu jo aiemmin. Poliisi ei kehu tutkaan ajaneiden autoja. Jos kaipaat edes ripausta uskottavuutta, niin jätä kaikkein pahimmat valheet kirjoittamatta.
Oletko harkinnut alkolukon laittamista tietokoneeseesi? Sellaisilla monet Facebookissä töpänneet kuulopuheiden mukaan kontrolloivat humalassa kirjoittamisiaan.Ahaa ymmärsin sinut sitten väärin, kun väitit tietäväsi kirjoituksestani milloin olen yhden, kahden tai kolmen promillen humalassa. Olet siinä suurelta osin oikeassa ettei poliisi yleensä kehu pysäyttämiään autoja, nyt oli vain niin ettei autossani ollut mitään vikaa. Joskus olen tullut siihen tulokseen teistä että olet aika tosikko, mutta tuo alkolukko tietokoneeseen muutti vähän käsitystä teistä.
- ladamiäs
Kanto. kirjoitti:
Ahaa ymmärsin sinut sitten väärin, kun väitit tietäväsi kirjoituksestani milloin olen yhden, kahden tai kolmen promillen humalassa. Olet siinä suurelta osin oikeassa ettei poliisi yleensä kehu pysäyttämiään autoja, nyt oli vain niin ettei autossani ollut mitään vikaa. Joskus olen tullut siihen tulokseen teistä että olet aika tosikko, mutta tuo alkolukko tietokoneeseen muutti vähän käsitystä teistä.
Nyt minäkin ymmärrän. Onhan se aika poikkeuksellista, että Ladassa ei ole mitään suurempaa vikaa. Kyllä siitä ansaitsee pienet kehut jo antaakin. Normaaleille autoille ei kehuja tipu koska ne ovat normaalistikin aina moitteettomassa kunnossa.
- Kanto.
ladamiäs kirjoitti:
Nyt minäkin ymmärrän. Onhan se aika poikkeuksellista, että Ladassa ei ole mitään suurempaa vikaa. Kyllä siitä ansaitsee pienet kehut jo antaakin. Normaaleille autoille ei kehuja tipu koska ne ovat normaalistikin aina moitteettomassa kunnossa.
Ei niitä "normaaleja" autoja uskalla mennä kehumaan, kun ne saattavat siitä nöksähtää eivätkä aamulla lähde tallista ulos kuin väki pakolla vetämällä.
- ladamiäs
Kanto. kirjoitti:
Ei niitä "normaaleja" autoja uskalla mennä kehumaan, kun ne saattavat siitä nöksähtää eivätkä aamulla lähde tallista ulos kuin väki pakolla vetämällä.
Noin sitä pitää. Ei kannata millään tavalla edes yrittää peitellä oikeiden autojen kadehtimista.
- Aivot narikkaan
Kanto. kirjoitti:
Ei niitä "normaaleja" autoja uskalla mennä kehumaan, kun ne saattavat siitä nöksähtää eivätkä aamulla lähde tallista ulos kuin väki pakolla vetämällä.
Aivot onkin hyvä heittää narikkaan kun ostaa Ladan.
- narikassa on
Aivot narikkaan kirjoitti:
Aivot onkin hyvä heittää narikkaan kun ostaa Ladan.
Aivot pitää heittää narikkaan jo kauan ennen kuin Ladaa voi edes harkita. Näin minäkin tein.
- Kanto.
narikassa on kirjoitti:
Aivot pitää heittää narikkaan jo kauan ennen kuin Ladaa voi edes harkita. Näin minäkin tein.
Sen huomaa jo teidän kirjoituksista että aivot ovat teillä narikassa ja narikka lippu hukassa. Miten ihmeessä olette tehneet niin tyhmästi, minä en ole niin tehny ja sen huomaa näistä mielipiteistäkin joita olen tänne kirjoitellu. Ne ovat viisaita ajatuksia kaikki, harmi ettei ne tartu eivätkä pysy teidän tyhjissä päissä vaikka tilaa luulisi siellä olevan.
- narikka lippu

Sinulla taitaa olla koko narikka hukassa. Ilmankos olet Ladaan sekaantunut.
- Kanto.
narikka lippu kirjoitti:
Sinulla taitaa olla koko narikka hukassa. Ilmankos olet Ladaan sekaantunut.
Olipa taasen sakkorysässä poliiseilla komea saalis. Leveät olivat suksiboksit autonkatolla. Auton takaikkunasta ei varmaan kuski nähnyt mitää niin täyteen oli auto puskettu vaatteita ja muuta tavaraa. Kuski istui poliisi autossa ja odotteli tuomiota. Sellaista se tämä hiihtoloman loppu on.

Mutta onni on se, ettei Ladalla voi saada ylinopeussakkoja kuin alamäessä.
- Kanto.
ladamiäs kirjoitti:
Mutta onni on se, ettei Ladalla voi saada ylinopeussakkoja kuin alamäessä.
Pitää olla huolellinen ja ajaa liikenne sääntöjen mukaan niin ei saa silloinkaan. Eihän ne sakot autosta johdu vaan sen ajajasta.
- ladamiäs
Kanto. kirjoitti:
Pitää olla huolellinen ja ajaa liikenne sääntöjen mukaan niin ei saa silloinkaan. Eihän ne sakot autosta johdu vaan sen ajajasta.
Miksi sitten Lada-palstalla sakkoasiosta höpiset?
- Kanto.
ladamiäs kirjoitti:
Miksi sitten Lada-palstalla sakkoasiosta höpiset?
Kerroin vuosi siten että minulle sattui vaan niin että nopeutta oli liikaa ja sakot sain. Noh siinä paikassa on moni muu saanut ennen minua ja jälkeen sakkoja. Halusimpa vain kertoa siitä tietenkin tällä palstalla kun en Ladalle uskollisena muitten autojen sivuilla käy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12671Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511228Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491125- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206939Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13855- 72845
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297845- 39822