Kirkon viidennen herätysliikkeen väkeä näytti kokoontuvan Lahteen viikonloppuna Kirkkokansan Raamattupäiville. Sanoma ja huoli näyttivät olevan aika lailla samansuuntaisia vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen kanssa. Kirkon maallistuminen vakavoittaa. Olisin kiinnostunut kuulemaan miten veljet ja sisaret lestadiolaisessa liikkeessä kokevat yhteistyön mahdollisuudet muiden herätysliikkeiden kanssa. Koetteko hengen yhteyttä vai vastakkainasettelua?
Yhteistyön mahdollisuus?
jooas-veli
18191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei ole ollut tapana vetää iestä väärähenkisten kansa, sorry.
Viidesläiset pääsevät mukaan yhteistyöhön parannuksen kautta.
Hei. Kiitos vastauksista. Kaipaisin tosin hieman perusteellisempaa argumentaatiota, mutta kertoohan tämäkin jostain. Nämä 'väärähenkiset' vain taisivat kirkolliskokouksessa äänestää ns. oikein äskettäisessä isossa valinnassa ja 'oikeahenkiset' väärin. Sittemmin parannuksen armoa on pyydelty ja saatukin. Joku arvo se kai pitäisi antaa hedelmille ja käytännön valinnoille. Jos tämän palstan yleistä kitkerää ilmapiiriä ja keskusteluteemoitusta katsoo, niin saattaahan sitä lukija päätyä sellaiseenkin lopputulokseen, että parannukseen on syytä aika monin paikoin. Ajattelisin, että ripaus nöyryyttä itse kunkin oman herätysliikkeen tilasta voisi olla aina paikallaan. Ehkä se suurin vastustaja ei löydy toisista herätysllikeistä, vaan ultraliberaalista maailmasta ja sen henkeä kuuntelevista kirkollisista toimijoista. Jeesuksen veren suojiin - iloon, rauhaan ja vapauteen asrti!
Näet muissa ihmisissä paljon parannuksen paekkoo
Tällä palstalla kirjoittelee hyvin vähän oikeita vl:ia.
"Viidesläiset pääsevät mukaan yhteistyöhön parannuksen kautta."
Parannusta mistä?
"Ehkä se suurin vastustaja ei löydy toisista herätysllikeistä, vaan ultraliberaalista maailmasta ja sen henkeä kuuntelevista kirkollisista toimijoista. "
Ehkä kuitenkin omista sairaista fundamentalistisista rajoitteistanne se pahin vastustaja löytyy. Ja siltähän se näyttääkin. Mutta hedelmistäänhän tällaisetkin puut tunnetaan...
Opilliselta kannalta lähinnä on varmaankin Rauhan sana, jonka sisällä on hieman varioaatioita.
Viidesläisyys on ajatukseltaan jo toisenlaista. Ihminen tekee uskon ratkaisun tietoisena pyrkimyksenä ja lisäksi on vähän sellaista ajattelua kuin oli aikoinaan uusheräyksessä. Vanhoillislestaiolaisuus on Lutherin opissa, jonka mukaan usko on kokonaan Jumalan työ, eili, jos Jumala ei kutsu, ei tule parannusta pelkällä argumentoinnilla. Pelkästään naispappeuskysymys tai suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ei vielä tuo samaa opillista sisältöä.
Mitä olisi kaipaamasi yhtestyö luonteeltaan?
Hei. Kiitos asiallisesta pohdinnasta. En tiedä mihin perustuu hahmotus siitä, että esim. viidesläisyydessä ajateltaisiin uskon olevan jotain muuta kuin Jumalan työ. Itse olen ollut useissa sekä rauhanyhdistyksen että viidesläisten liikkeiden tilaisuuksisssa ja viesti parannuksesta on ollut erittäin samansuuntainen: Jokaisen on tehtävä parannus, kaikki ovat syntisiä, omat teot eivät vie perille, armo on tarjolla katuvalle. Jumala antoi ainoa poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Yhteistyön edellytys esim. kirkon suunnasta kamppaillessa olisi kai siinä, että herätysliikkeet kokisivat enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia.
>>Viidesläiset pääsevät mukaan yhteistyöhön parannuksen kautta.
"Viidesläisyys on ajatukseltaan jo toisenlaista. Ihminen tekee uskon ratkaisun tietoisena pyrkimyksenä ja lisäksi on vähän sellaista ajattelua kuin oli aikoinaan uusheräyksessä."
Kuinka sitten ihminen, joka ei synny liikkeeseen, voi vaikkakin Jumalan kutsun saatuaan ilman omaa tietoista pyrkimystä liittyä seurakuntaan? Sehän myös ratkaisua. Eli ulkopuolelta ei voi liittyä seurakuntaan tekemättä jotakin ratkaisua ja jos ei hyväksytä tällaista ratkaisukristillisyyttä, niin vanhoillislestadiolaisuus kasvaa vain sisältäpäin.
Eron kuulee puheiden sisällössä ja tavassa kun käyt kuuntelemassa. on myös opin kuvauksia, mutta sitä en nyt tässä ala käymään. Kysyjhän kysyi vain yhteistyötä. Ja minä kysyin millaista halutaan kun oppi ei kuitenkaan ole sama.
Hei vielä. Se on totta, että eri herätysliikkeissä on hieman erilaisia tapoja ja puheen painotuksia. Niinhän niitä on saman liikkeen sisälläkin ainakin jos vertailemme vuosikymmeniä toisiinsa. Tavat ja painotukset eivät kai kuitenkaan voi olla ratkaisevia tekijöitä. Toisaalta - pitääkö opin olla joka pykälässä täsmälleen sama, jotta voi kokea yhteyttä ja löytää yhteistyön mahdollisuuksia?
Gal. 5:15
Olen käynyt kuuntelemassa viidesläisten sekä Kansan Raamattuseuran että Kansanlähetyksen tilaisuuksissa ja olen saanut sen vaikutelman, että ovat ihan oikealla luterilaisella pohjalla.
Kun en ole itse herätysliikkeiden sisällä kasvanut, olen alunperin tarkastellut niitä kirkon aiemmin yleisen nyt vanhakantaisemman tulkinnan näkökulmasta (vielä 1980-luvun alkupuolella yleisen pelastus-opillisen näkemyksen) . Olen viidesläisen herätysliikkeen hedelmät kohdannut liiankin läheltä ja sen mukaista saarnaa ja opetustunteja seurannut. Eroa on lestadiolaiseen sanaan verrattuna julistuksessa ja siinä miten ihmisen parannuksen katsotaan syntyvän.
K.Rainerma kirjoittaa viidesläisestä liikeestä http://www.sley.fi/gladiolus/html/fi/1266270909461136059.html:
On toisaalta odotettu pelastuksen "henkilökohtaista vastaanottamista" ja "uskoon tulemisen" kokemusta. Samalla on toisaalta korostettu, ettei usko lepää ratkaisujemme, tunteiden ja kokemustemme varassa - ne tulevat, vaihtelevat ja menevät - vaan Jumalan sanan lupausten varassa. "
Käytännössä viidesläinen saarnatoiminta tuntuu olevan korotetusti alkoholismin, sairauden ja ateistismin ja kristinopin argumentoinnin (häviät väitelyn > tee ratkaisu) varassa ja perustuvan pitkälti yksittäisten ihmisten uskoontulon kertomuksiin "eräänlaisiin alttaritunnustuksiin". Julistuksen henki on ollut argressiivista. Näissä "uskoontulon kertomus" tilaisuuksissa tulee ainakin minulle mieleen Lutherin sidotun ratkaisuvallan teksti: " Niin kauan kuin ihminen on siinä vakaumuksessa, että hän pelastuksensa kykenee johonkin, vaikka kuinka vähäiseen, hän pysyy luottamuksessa omaan itseensä, kokonaan olematta epätoivoinen itsestään; hän ei siis tule alennetuksi Jumalan edessä, vaan valikoi jonkin paikan, ajan tai teon tai ainakin odottaa ja toivoo jotakin sellaista, jonka turvin pääsisi pelastukseen. Esim. viimeksi seuraamassani tilaisuudessa esitetty uskoontulon video ihmeparanemisesta selkeästi kuvaa tällaista ehdollistettua vakaumusta. Se, että viidesläisen liikeen papitkaan eivät tätä eroa näe, on minua kummastuttanut.
Ero lestadiolaiseen saarnaperinteeseen vanhoillislestadiolaisuudessa ja rauhansanassa on selvä, silloin kun sitä kuuntelee ulkopuolisen korvin. Lutherin opin mukaan usko on kokonaan Jumalan teko. Niinhän se on viidesläisyydessäkin periaatteessa sanottu olevan, mutta ero on siinä, että lestadiolaisessa sananjulistuksessa sanan itsessään katsotaan sisältävän lain ja evankeliumin puheen. Siitä puuttuu sellainen ratkaisuun painostamisen sävy, mikä on viidesläisessä saarnassa ja opetuksessa selvästi näkyvissä. Lestadiolaiseen ( mielestäni molemmissa em. suuntauksissa) liikkeeseen kuuluvien pappien opetus parannuksesta on mielestäni oikein luterialisen tunnustuksen pohjalta. Heidän näkemyksensä opista vastaa omaa kokemustani siitä, että Jumalle ei voi asettaa ehtoja, uskon, jos tapahtuu sitä tai tätä - tyyliin tai kun uskon tapahtuu sitä tai tätä (maallisen elämän muutosta). Parannukseen johtava sana ei kuitenkaan ole sitä sanomaa, että kuulumalla tähän joukkoon (tai noudattamalla seurakunnan neuvoja) pelastut, vaan syntyy siitä toisesta seurapuheen sisällöstä, missä Kristus tai vanhan liiton pyhien usko lupaukseen on selkeästi läsnä. Se toinen puheen laji on kohdistettu seurakuntaan jo kuuluville "opiksi ja ojennukseksi". Itse koen saaneeni ja saavani oikean vanhoillislestadilaisesta seurapuheesta. ( Tosin näin ulkopuolella kasvaneena sanon, että ihan kaikissa seurapuheissa näin ei ole vaan ulkoisten tapojen noudattaminen tai johonkin kuuluminen on noussut pääasian yläpuolelle).
Selität niin "keskeltä" vl-saarnan kuin olla ja voi, myös tuo lopun huomio on osuva!
Kyllä minun mielestäni vl-opissa on voimakkana ratkaisuun painostamisen sävy. Siinähän ratkaisun hetki on hyvinkin yksiselitteinen. Muutut hetkessä kadotukseen menijästä taivaaseen menijäksi. Ja sillä hetkellä on myös julkinen, toisten ihmisten todistus, toisen vl:n saarnaama parannuksen hetki. Ja koska ilman tätä olet ulkopuolella, hetki on ratkaiseva (taivaaseen/kadotukseen) ja siihen myös painostetaan. .
" Siitä puuttuu sellainen ratkaisuun painostamisen sävy, mikä on viidesläisessä saarnassa ja opetuksessa selvästi näkyvissä. " - ei pitä paikkansa.
"Tosin näin ulkopuolella kasvaneena sanon, että ihan kaikissa seurapuheissa näin ei ole vaan ulkoisten tapojen noudattaminen tai johonkin kuuluminen on noussut pääasian yläpuolelle"
Ulkoisten tapojen noudattaminen ja joukkoon kuuluminen on vl-liikkeessä aivan ratkaisevassa asemassa, ja on ollut aina.
"Samalla on toisaalta korostettu, ettei usko lepää ratkaisujemme, tunteiden ja kokemustemme varassa - ne tulevat, vaihtelevat ja menevät - vaan Jumalan sanan lupausten varassa. "
Olen tuosta eri mieltä. Vl-usko perustuu enemmän kuin moni muu tunne-elämyksen varaan.
Uskon sisältö on pääasiassa tunne-elämys puhdistumisesta syntien anteeksipyytämisen kautta joka liitetään myös kuuliaisuuden tunteeseen seurakunnalle (oikea puhtaus) ja oikea "henki" eli yksityinen tunne-elämys on uskon sisältö...
Pysyvyyttä edustaa uskollisuus seurakuntaa kohtaan. Jumalan sanan lupaukset ovat tässä sitten mukana jos muu "toimii" oikealla tavalla...
Suhteen luominen Jumalan pyhyyteen, yksityinen hiljentyminen ja meditaatio ei kuulu asiaan, mikä on mielestäni puute. Se on varmaan luokiteltu ihmisen teoksi ja siten arvottomaksi... Mutta tässä mennään pieleen. Se on tarpeellista ja arvokasta.
Kristinuskossa se on ollut väistyneenä sivurooliin, mutta onneksi tänä päivänä palaamassa.
Kyselemme aina, että kelpaammeko Jumalalle tällaisin teoin tai tällaisin anteeksianeluin ja tuntein tai tällaisilla uskomuksilla ja opeilla ja tavoilla. Tällaisella kuuliaisuudella tms...Ovatko ne Jumalalle kelpaavia?
Entä miksi tuon toisen ihmisen "usko" ja armon pyytämiset eivät ole kelpaavia?
Mutta voisiko näkökulma olla hieman toinen. Löydämmekö itse kukin henkilökohtaisesti Jumalan näin; pääsemmekö lähemmäs Jumalaa näin, tällaisella nöyryydellä, tällaisilla teoilla, tällaisilla uskomuksilla, tällaisilla tavoilla ja opeilla?
"Etsikää, niin teille avataan, kolkuttakaa, niin te löydätte."
Kirjoitat huomiointeja:
"Kyllä minun mielestäni vl-opissa on voimakkana ratkaisuun painostamisen sävy. Siinähän ratkaisun hetki on hyvinkin yksiselitteinen. Muutut hetkessä kadotukseen menijästä taivaaseen menijäksi. Ja sillä hetkellä on myös julkinen, toisten ihmisten todistus, toisen vl:n saarnaama parannuksen hetki. Ja koska ilman tätä olet ulkopuolella, hetki on ratkaiseva (taivaaseen/kadotukseen) ja siihen myös painostetaan. . "
Tämä kuvaamasi asetelma ei ulkopuolisesta ole oikeastaan painostusta vaan loukkaavaksi koettua. Epäuskottavalle tuntuvaa ja siksi jopa kuuntelemisen estekin monelle. Mutta niistä puheista tästä joukosta ei olekaan parannukseen johtavia sanoja ( vaan ohjeita vl:lle itselleen). Niissä toisissa kohdissa on toisenlainen sanoma läsnä olevan Kristuksen puheena (näinhän yleisesti luterilainen oppi kristuksen äänestä on). Ei parannusta tehdä seurakuntaan vaan omista synneistä Kristukselle (jonka ääni evankeliumissa kuuluu). (uskosta uskoon). Seurakunta on olemassa toisessa kontekstissa kuulijan mielessä, eikä "läsnä" siinä hetkessä.
Minä olen ulkopulisen kuuntelijan kuunnellut vain sitä luettua Raamatun sanaa ja siitä pidettyä puhetta. Ei minua kukaan ole painostanut mihinkään, ei ulkopuolista yleensä edes puhutella. Ulkopuolinen saa ihan rauhassa uskoa yleisestä saarnasta jos on uskoakseen. En ole kokenut sitä yleistä lausetta "sinäkin saat uskoa" mitenkään painostavaksi. Itse asiassa sellaista ei ihan kaikissa yhteyksissä ole edes esillä, ei ainakaan siinä puheessa mikä minulle on ollut merkittävin. Sattui vain oikeat sanat sekä Raamatun tekstiksi että puhujalle.
Tilanne voi olla toinen vanhoillislestadiolaiseen perheeseen kuuluvalle, joka haluaa erota.
Mitä viideläiseen liikkeeseen tulee on sillä ollut alusta asti omat maallikkosaarnaajansa, joiden "suunjälki" ja ajattelutapa on näkyvissä myös vähemmän hyvinä hedelminä. Tätä "suunjälkeä" on mielestäni myös niissä kuulemissani nykysaarnoissa painotuksina.
Lause jota lainasit edellä sisältyi viideläisen papin tekstiin, josta pitänee lukea molemmat lauseet.