Osgood-Schlatter -> vaivaa aikuisena

OS

Hei!

Onko kokemuksia Osgood-Schlatterin taudista, tai erityisesti sen jälkiseuraamuksista?

Itselläni ollut moinen joskus nuorena, ei vaivannut silloin juurikaan joten diagnosoitu vasta nyt 25-vuotiaana. Kyhmy / patti polven alaosasta löytyy. Kaaduin polvilleni pari kuukautta sitten, jonka jälkeen polvi on vaivannut koko ajan. Ortopedille menen viikon päästä, röntgenkuvat otettu eikä niissä näy erityistä.

Onko kenellekään tullut patin / pattien kanssa ongelmia aikuisiässä? Omat vaivani eivät tietenkään välttämättä liity pattiin ja OS:iin, mutta epäilen kuitenkin että näillä yhteys on.

4

7793

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wahe

      Minulla todettiin myös lapsena OS. Tanssiessa alkoi kipuilemaan enkä päässyt mm. kyykystä ylös ilman tukea ymsyms.
      Lääkäri kehotti jättämään kaiken liikunnan tauolle, kun niin pahaksi oli päässyt (vitkuttelin lääkärille menoa..).
      Tanssin ja partion lääkäri sai pakotettua lopettamaan, mutta ei ratsastusta.
      Koululiikuntaankin tuli rajoituksia, melkein mitään en saanut tehdä, edes oman kivunsietokyvyn puitteissa.

      Jatkoin ratsastusta säännöllisesti väh. kerta viikoon. Polvi kipuili lähes päivittäin, käskivät syömään särkylääkkeitä.
      Parin vuoden päästä kun kivut eivät hellittäneet ja totuin jo siihen että päivääkään ei mene ettei sattuisi, aloin liikkumaan kivuista välittämättä.

      Nyt n. 10 vuotta siitä, polvi kipuilee edelleen päivittäin. pari vuotta sitten äityi niin pahaksi että menin lääkäriin. ottivat kuvat, ja polvesta löytyi epämääräisyyksiä vaikka kuinka ja paljon. Määräsivät sen sitten tähystettäväksi, että selviää paremmin mikä siellä on.

      Polvi leikattiin syksyllä 2008, ja mm. polvilumpio oli kasvun aikana noussut ja luutunut liian ylös, jolloin se ottaa reisiluuhun osumaa joka askeleella. tästä johtuen polvi oli täynnä nestettä jossa oli ns. "luumössöä". Lisäksi johonkin luukuppiin oli tullut pieni halkeama.
      Polvi tyhjennettiin ja tähystyksen lisäksi tehtiin pieni avoleikkaus jolla poistettiin pari irtopalaa mitkä löytyivät.

      Kivut helpottuivat n. vuodeksi puoleksitoista, tällä hetkellä on se tilanne että polvi kipuilee taas päivittäin, usein niinkin kovasti, että mikään kävelyä rasittavampi ei onnistu. eikä voi pitkään istua paikoillaan. (mm. unelmat ammattiautoilusta sai unohtaa kokonaan)

      Ratsastan kivuista huolimatta edelleen muutaman kerran viikossa. Polvituen ja buranan kanssa se onnistuu. Ja aina rasituksen jälkeen linimenttiä poistamaan pahimmat turvotukset.

      Lääkäri ei osannut sanoa johtuuko tämä OS:sta vai ei.
      Mutta edelleenkään en pysty olemaan kontallani patin takia, enkä kyykyssä pitkään.

    • Pattipolvi2

      Hei!
      Itselläni on aivan vastaava tilanne.. eli patti on polven alapuolella ollut teini-iästä asti, mutta se ei ole ikinä oireillut tai kipuillut. Nyt pari kuukautta sitten kuitenkin kaaduin jäisellä kalliolla polvilleni, ja kipu oli aivan järjetön!! Polvi onneksi melko pian rauhoittui kaatumisen jälkeen, ja ennätinkin ajatella selvinneeni säikähdyksellä.

      Eilen illalla siihen alkoi kuitenkin särkemään TODELLA KOVAA tavallisen treenin päätteeksi (juoksu kahvakuula). Aamulla kipu oli jopa niin kova, etten pystynyt varaamaan pattipolven jalalle lainkaan painoa saatikka kävelemään :(

    • Lopultakyhmytön

      Urheiilin nuorena paljon ja sitten etenki n vasen polveni kipeytyi ja se alle tuli kyhmy. Lopetin urkeilun ja pärjäsin jalan kanssa. Nyt sama polvi on hajonnut monta kertaa ja en koko aikuisiällä ole pystynyt olemaan polvillani edes sängyssä. Pari kertaa nivelkierukka on höylätty. Viimeksi polvi hajosi 2014 tammikuussa ja ortopedit löysivät polvesta leikattavaa. Vakuutusyhtiö ei. En yhtäön pystynyt jättämään jalkaa vartalon taakse kävellessä. Viimein julkinen terveyden huolto päätti leikata jalan Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Ennen leikkausta kävin montakertaa hierojalla poistaakseni kävelyn virheasennoista johtuvat juniutumat jaloissa ja selässä. Leikkauksen teki päiväkirurgiassa Alex Suhonen ja heti leikkauksen jälkeen pystyin kävelemään jalan yli. Illalla minun piti ottaa särkylääke, mutta nukahdin sohvalle josta suuntasin sänkyyn ilman särkylääkettä. Aamulla totesin kyynörsauvat ja lääkkeet turhiksi. Seuraavan päivänä vein sauvat pois ja kävin näyttämässä ihmettelevälle fysioterapeutille jalan täydet liikelaajuudet. Nyt pääsen ilman tukea kyykyyn ja ylös ja voin olla pehmeällä polvillani. Kirurgi kertoi poistaneensa polven sisältä ja polven alapuolelta suuria määriä arpikudosta. Polven alla on edelleen monttu sisäreunassa päin. Estin uuden arpeutumisen käymällä joka toinen päivä laserhoidossa hierojalla. Harmi, että odottelin näin pitkään. Yli kaksi vuotta kipeää polvea oli pahaksi yleiskunnolle.

    • Anonyymi

      Nyt 32 vuotiaana molempien polvien patit ollut teini-iästä asti. Armeijan lääkärintarkastuksessa lääkäri sanoi ettei ole vastaavia ennen nähnytkään ja mielellään hoitaisi mutta se on kallista kuulemma…
      Aina ne on kipeet olleet, eikä koskaan hävinneet vaikka yläasteen terkkari niin vakuutteli.
      Tänäpäivänä varsinkin vasemman polven os on yks perkale.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      753
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      750
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      712
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. 39
      455
    13. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      450
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    17. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    18. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      412
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe