Minulla siis 100l. akvaario ollut jonkin aikaa ja nyt ostin käytettynä 60l. lastenhuoneeseen.
Akvaarion huuhdoin kunnolla, suodattimet tms. tekniikka on uudet, vedet pääosin tuosta isommasta vedenvaihdon yhteydessä loput hanasta.
Kivet altaaseen kerätty pihalta, kraniittia, jotka vedellä pesty ja vielä keitetty.
kaikki arvot: NO3, NO2, GH, KH, pH, CL2 kunnossa.
Siirsin eilen altaaseen isommasta kaardinaali- ja musta-aavetetroja marmoriravun. Tänään kaardinaalit alkoivat kuolla, kaikki kalat kääntyvät pyrstö ylöspäin tai pää ylöspäin.. ihan kuin suuntavaisto hukassa. Lisäksi aaveilla kidukset punottaa tavallista enemmän. kaardinaalit painuvat pohjaan, kääntyvät ylösalaisin ja hetken päästä on kuolleena.
aaveista ei vielä yksikään ole kuollut, kaardinaaleista 4kpl.
Rapukin oli jo vähän väsähtänyt ja yhdessä vaiheessa luolassaan kylkiasennossa liikkumatta, mutta häiritessä virkosi.
Ongelma, kaloja kuolee
2
182
Vastaukset
- kongo81
Mitä käytit uudessa altaassa ymppinä? Toisen altaan hiekkaa? Vedessähän ei mitään bakteereja ole. Mitä NO2 näyttää? Sen ei luulisi nousevan vielä noin nopeasti, joten todennäköisesti jostain siirtoshokista voisi kuvitella olevan kyse.
Tosiaan, pelkkä vesi ei riitä bakteeritoiminnan käynnistämiseen, joten todennäköisesti kalat ovat kuolleet myrkytykseen.
Kalat veks ja suodatin sinne vanhaan akvaan pörisemään vähäksi aikaa, siitä saa jonkinlaisen bakteeristartin.
Suodattimen takaisin siirron jälkeen mittaat arvoja, kunnes nitriitti (NO2) on käynyt ylhäällä ja laskenut itekseen nollille. Sillon akvaario on kypsä.
Ja jatkossa kannattaa neuvoa hakea tuolta: http://www.aqua-web.fi/forum/index.php
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5511569Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla958769Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.94202Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka203921Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti43809Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j73616- 893550
Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle133409Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.343202Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.452365