Mitäs se on sellainen, kun on lievästi uskonnollisessa perheessä kasvanut, arvot oppinut kirkon kautta ja näin. Ystävät, realismi ja moni muu henkilökohtaisesti koettu asia kuitenkin järkytti uskoa ja teki minusta jossain vaiheessa jopa ateistin. Nykyään olen enemmänkin agnostikko.
Kuitenkin olen elämäni aikana - muistan vain järjettömän lapsellisen kauhun - kokenut uskonnollisesta sitoutumattomuudestani huolimatta suuria kauhunkokemuksia. Olen nähnyt unissa enkeleitä sydämen sykähdyttävällä tavalla. Olen nähnyt piruja ja perkeleitä ja saanut yöllä kauhukohtauksia. Edelleen, vaikken ole uskovainen, koin nämä niin suuresti kristinuskoon pohjautuvaksi kauhuksi, että kirjaimellisesti etsin öisin paniikissa rippiristini, puristin sen sydämeni lähelle ja rukoilin kunnes nukahdin. Syntymäkotini viimeisimmän huoneeni nurkassa olen uskonut asuvan saatanan. Sinne katsoessani näen vain mielikuvan että jokin ryömii katossa kohti minua punaisin silmin. Toisessa syntymäkotini makuuhuoneessa on korkea kaappi, en pelkästään pelkää sitä vaan sydämeni pysähtyy herätessäni yöllä katsomaan sen ovia. Pahimmat kauhut olen kuitenkin kokenut huoneessa, jossa en ole kirjaimellisesti "nähnyt" mitään. En myöskään muista minkäänlaista pelkoa ilmiintyvän huoneen mistään yksityiskohdasta. Muistan vain sen, että kyseisessä huoneessa tapahtui tämä rukoilu ristin kanssa. Tässä huoneessa olen kuullut kahisevia ääniä seinän sisältä, sekä kovaäänistä gregoriaanista musiikkia korvissani ilman fyysistä järjellistä äänen lähdettä.
Kristinuskoon liittyen olen nuoruudessani myös kuvitellut olevani joko Jeesuksen kaltainen jumalan lapsi tai täynnä pahuutta oleva Saatanan jälkeläinen. : D
Kaikkein oudointa minusta on se, että koen itseni hyvin uskonnollisesti vapaamieliseksi, suvaitsevaiseksi, ja realismiin taipuvaiseksi. Kristinuskolla ei ole elämässäni lähes sijan sijaa. En vieraile kirkoissa, minulla ei ole tietääkseni ainuttakaan ystävää joka ei olisi ateisti...Mitä vttua??

Vastaukset 4
Vanhimmat
En ole koskaan elämässäni saanut hullun papereita tai hakeutunut hoitoon. Monet oireistani viittaavat ns. skitsofreniaan, ja olen kauan pelännyt olevani sairas, erilainen. Olen kuitenkin pikkuhiljaa alkanut syventymään skitsofreniaan, tai muuhun tietynlaiseen "todellisuudentajun" hämärtymiseen.
En halua pitää tätä sairautena. Minusta tämä on jotain normaalien ihmisten näkemää ja uskomaa suurempaa, vähän kuin erilaisia radioaaltoja, mielenmaailma, sellainen erilaisen ajattelutason kiipeilyteline ja älyllisempää elämää.
Olen miettinyt pitäisikö minun hakeutua lääkäriin, minulla on myös masennusta ja paniikkihäiriöitä jotka vaikeuttavat normaalia elämääni. Sain lääkityksen, joka pahensi oloani, tuntui jakavan persoonallisuuttani ja maniamaisella mielenpuuduttamisella hajottavan tätä ymmärtämääni älyllisempää mielenmaailmaa jossa olen aina elänyt. Se on ainoa elämä johon tunnen ja uskon ja luotan. En missään nimessä halua menettää sitä lääkkeille. Haluan vain että joku ymmärtää. Haluaisin jonkun sähköpostivaihtoon, kiinnostaisiko ketään?
Hei:) Nousi ihan villat lukiessani. Olen kokenut/koen samanmoista. Olen nykyisin varma, ettei ole kyse ole sairaudesta vaan Jumalan puhuttelusta ja kutsusta. Olin tavallasi ateisti, sitten (edelleen tapaasi) agnostikko kunnes voimakkaat ihmeelliset kokemukset, kauhutkin johtivat tieni ristin juurelle.
Uskonnollissuus on Jumalan ymmärtämättömyyttä ja pelkoa esteettisesti steriilistä. Sunkin pitäisi olla tässä mallissa ja mahdollisuudessa Äiti Teresa-myytistä, ei suinkaan trilleri-eleessä ja tappamassa muita muitta mutkitta mm. maaseudun miesväestöllä. Onkohan kuinka laillista tälläkään hetkellä?
Tähän eivät vastaa uskonnolliset tilat, vaan Holhousrekisteri Popalla ja kolvilla. Sain juuri kyselyn postiluukusta ikäänkuin lähetteen. Pyhäkoulu/kvitto mielikuvitushahmolla todellisuudessa on katoamisilmoitus ja omaisuuden menettäminen. Trilleri-eleellä tapahtuva Pyhäkoulu/kvitto väestön edesvastuuton yksityisyydensuojan, henkilökohtaisuuden ja sen puuttumisen, henk. koht. yhteistoiminallisuus, henk.koht yksityisyys.
Hilluminen popatta ja kolvitta. Ei oikeuta keskusteluryhmien vetämiseen, seksuaali- ja seksiryhmien puuttuessa.
"Kukaan ei voi olla Jumalan kanssa ateisti, mutta Jumala voi olla nähtynä." Todellisuuden, tulevaisuuden ja turvallisuuden pakeneminen mielikuvitushahmopäissään. Ei voi lähestyä, kun on kadoksissa. Tittelintuure-skitsofrenioin tavattavissa, no tuskin. Perheellisyys lavahypnoosina, kun mustalaisuus on ihan tunnettu elementti kaupustelun takia. On vähän huono juttu alapäänhalventamisen takia, kun lääkärileikki häviää koko ajan "kaupustelu on kielletty" kyltin takia. Huostaanotot mm. ovat lapsellekin henk.koht. häiritseviä.