Tunnen itseni jotenkin kummajaiseksi, en hirveästi ole viittinyt avautua kenellekää tästä ongelmastani joka nyt tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä... Minulla todettiin siis lapsena kielenkehityksen erityisvaikeus eli dysfasia. Jos minulle annettiin monta ohjetta kerrallaan, jokin asia saattoi mennä totaalisesti ohitse. Minun täytyy siis kuulla yksinkertaisia ohjeita yksi kerrallaan, jotta pystyisin toimimaan oikeanlaisesti. Unohtelu korostuu etenkin stressaavassa ympäristössä, jossa paljon erilaisia häiriötekijöitä.
Lapsena minulla oli ihan omanlainen kieli. Puhuin paljon, muttei kukaan saanut siitä selvää. Päiväkodissa kun täti kertoi, että ota kengät pois jalasta, laita kynät laatikkoon, hae vesivärit sieltä laatikosta jne. saatoin toteuttaa vain yhden tai kaksi asiaa niistä kehotuksista. Silloin dysfasiani ongelma tuli paremmin selville myös vanhempieni tietoon.
Korvani ja aivoni eivät ole siis aina yhteistyössä keskenään, vaikka yrittäisinkin keskittyä johonkin asiaan. Saatan kuitenkin uppoutua johonkin minua kiinnostavaan asiaan ja silloin en ole tavoiteltavissa. Koulussa vahvuuteni olivat liikunta ja kuvataide, mutta matikka ja kielet olivat ongelmallisia. Olen aina ollut hyvin lahjakas visuaalisesti, rakastan piirtämistä yli kaiken.
Nyt kuitenkin aikuisiässä työelämään pääseminen olisi ajankohtainen, minulla vain ei ole mitään tietoa mihin mennä. Unohteluni takia en voi hakea töihin tuosta vain. Niin ole muutaman kerran tehnyt jota olen katunut, koska herätin ihmetystä käytökselläni ja minut suljettiin tavallaan työyhteisön ulkopuolelle. Se on ihan ymmärrettävää. En vain kehdannut kertoa, mikä minulla on. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät, etten ole tällainen piruuttani, enkä ole mitenkään ylimielinen tai tyhmä. Tämä on neurologinen ongelma, joka vaikuttaa melko paljon elämääni.
Olen hakenut kuntouttavaan työtoimintaan, mutta harmikseni se alkaa vasta kesäkuussa. Työelämään on siis pitkä aika. En jaksaisi odottaa niin kauan... eikä oloani helpota se, että kaikki kyselevät että miksen mene töihin ja että missä olet töissä jne. kyllä menisin jos minulla ei olisi tätä "sairautta". Työmotivaationi on korkea, haluaisin oikesti tehdä pitkästä aikaa töitä. Sen hakeminen on vain niin vaikeaa. Olen monet kerrat itkenyt ja murehtinut että miksi minun piti syntyä tällaiseksi... minulla on ollut myös masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia, koska en kerta kaikkiaan ole kestänyt itseäni. Nyt olen saanut taas ihan uutta intoa, mutta tuntuu kuin muuri olisi taas edessäni.
Lueskelen kateellisena Mol:n sivuja, että kuinka hienoja työpaikkoja olisi taas tarjolla. Kiusaus olisi pistää hakemus, mutta pelkään taas pettymistä ja ongelmia työn saralla. Kertokaa pliis, mitä oikein voin tehdä??
Lapsena minulla oli ihan omanlainen kieli. Puhuin paljon, muttei kukaan saanut siitä selvää. Päiväkodissa kun täti kertoi, että ota kengät pois jalasta, laita kynät laatikkoon, hae vesivärit sieltä laatikosta jne. saatoin toteuttaa vain yhden tai kaksi asiaa niistä kehotuksista. Silloin dysfasiani ongelma tuli paremmin selville myös vanhempieni tietoon.
Korvani ja aivoni eivät ole siis aina yhteistyössä keskenään, vaikka yrittäisinkin keskittyä johonkin asiaan. Saatan kuitenkin uppoutua johonkin minua kiinnostavaan asiaan ja silloin en ole tavoiteltavissa. Koulussa vahvuuteni olivat liikunta ja kuvataide, mutta matikka ja kielet olivat ongelmallisia. Olen aina ollut hyvin lahjakas visuaalisesti, rakastan piirtämistä yli kaiken.
Nyt kuitenkin aikuisiässä työelämään pääseminen olisi ajankohtainen, minulla vain ei ole mitään tietoa mihin mennä. Unohteluni takia en voi hakea töihin tuosta vain. Niin ole muutaman kerran tehnyt jota olen katunut, koska herätin ihmetystä käytökselläni ja minut suljettiin tavallaan työyhteisön ulkopuolelle. Se on ihan ymmärrettävää. En vain kehdannut kertoa, mikä minulla on. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät, etten ole tällainen piruuttani, enkä ole mitenkään ylimielinen tai tyhmä. Tämä on neurologinen ongelma, joka vaikuttaa melko paljon elämääni.
Olen hakenut kuntouttavaan työtoimintaan, mutta harmikseni se alkaa vasta kesäkuussa. Työelämään on siis pitkä aika. En jaksaisi odottaa niin kauan... eikä oloani helpota se, että kaikki kyselevät että miksen mene töihin ja että missä olet töissä jne. kyllä menisin jos minulla ei olisi tätä "sairautta". Työmotivaationi on korkea, haluaisin oikesti tehdä pitkästä aikaa töitä. Sen hakeminen on vain niin vaikeaa. Olen monet kerrat itkenyt ja murehtinut että miksi minun piti syntyä tällaiseksi... minulla on ollut myös masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia, koska en kerta kaikkiaan ole kestänyt itseäni. Nyt olen saanut taas ihan uutta intoa, mutta tuntuu kuin muuri olisi taas edessäni.
Lueskelen kateellisena Mol:n sivuja, että kuinka hienoja työpaikkoja olisi taas tarjolla. Kiusaus olisi pistää hakemus, mutta pelkään taas pettymistä ja ongelmia työn saralla. Kertokaa pliis, mitä oikein voin tehdä??
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Yritän auttaa sinua =).
Kerroit, että tykkäät piirtämisestä (ja olet visuaalisessa ilmaisussa hyväkin) - löytyisikö sillä saralla sinulle ura? Jos hakeutuisit jatkokoulutukseen ensin, ja opintoaikana aloittaisit omien töidesi ja visuaalisen linjasi hiomisen, ja aloittaisit myymään omia töitäsi?
Yrittäjyydessä on nimittäin aina se hyvä puoli, ettei sinun tarvitse puolustella tai todistella "olemassaoloasi" kenellekään, eikä kukaan (pomot tai työkaverit) hengitä niskaasi tai vaadi sinulta tietynlaista suoritusta.
Ylipäätään työ, jossa saisit omaa vapautta ja rauhaa - ja saisit keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, olisi sinulle se ihanteellisin vaihtoehto.
Toivon, että löydät paikkasi maailmassa - ja uskon, että ihan varmasti sen löydätkin, kunhan vain annat itsellesi aikaa ja armoa. Teet asioita omaan tahtiisi ja omalla tyylilläsi. Tuo vaihe nuoruudesta (kun miettii, mikä minusta tulee "isona") on rankka kenelle tahansa, saati sitten, kun kohtaa joitakin rajoituksia esimerkiksi juuri terveydentilaan liittyen. Tsemppiä sinulle! Ja kaikkea hyvää jatkossa!! =)
Kiitos kannustavasta vastauksesta! Tulipa hyvä mieli viestistäsi :) juu tuo yrittäjyys on ollut pidemmän aikaa mielessäni, mutta en ole oikein tiennyt mistä oikein aloittaa ja sitten on se tietty varovaisuus aina päällä. Jatkokoulutukseen voisin hakea, jos nyt ylipäätän sinne pääsen... toivotaan parasta!
Minulle on jäänyt sellainen ajatus päälle, ettei taiteellisella alalla työllisty, ellei sitten tosiaan halua perustaa oman yrityksen. Mutta se olisi kyllä todellinen unelma! Yritän elää päivä kerrallaan, vaikkakin joskus olen hieman kärsimätön, enkä pidä odottamisesta :). Onneksi kuitenkin on mukava ystäväjoukko, joka jaksaa aina tsempata.