Kokemuksia sijaisvanhemmuudesta?

Hei,

Kaipaisin asiallisia kokemuksia sijaisvanhemmuudesta. Olemme harkinneet jo pitkään sijaisvanhemmaksi ryhtymistä. Meillä on kaksi lasta: koululainen ja 5-vuotias. Vielä olisi sydämessä tilaa yhdelle lapselle ja lapsen ei tarttisi olla ns. biologisesti oma. Olemme lapsikeskeinen perhe, jossa lapsille annetaan paljon aikaa ja rakkautta. Olen itse myös työni puolesta tekemisissä lasten kanssa.

Kuitenkin sijaisvanhemmuuteen liittyy myös pelkoja, kuten kuinka pärjätä lapsen kanssa, joka on kokenut elämässään kovia ja jolla on mahdollisesti myös vaikeitakin erityistarpeita? Onko sijaisvanhemmuus ollut raskaampaa vai sellaista kuin kuvittelitte? Ovatko lapset kuinka pahasti traumatisoituneita yleensä? Ja saadaanko vakaalla perhe-elämällä ns ihmeitä aikaan? Kuinka yhteistyö vanhempien kanssa on sujunut vai onko heidän kanssaan ollut hankaluuksia? Kuinka usein he lapsiaan ovat tavanneet? En toki odottaisi mitään helppoa lasta ja realistisesti asiaa ajattelen. Meillä toinen lapsistamme erityistarpeinen, hänellä diabetes ym, joten erityislapsen vanhemmuus on minulle tuttua. Senkin puolesta mietin, ettei omat voimavarat riitä kovin pahasti traumatisoituneen lapsen hoitamiseen. Onko oman lapsen pitkäaikaissairaus este sijaisvanhemmaksi ryhtymiselle? Sydämessä toive sijaisvanhemmuudesta kuitenkin elää vahvasti.

Minkäikäisenä lainalapset ovat teille tulleet? Kauanko odotitte lasta? Pitääkö pienelläkin lapsella olla aina oma huone tarjota?

Varmasti sijoitukset ovat kaikki erilaisia ja lapset myös, mutta mielelläni kuulisin kaikenlaisia kokemuksianne.
0157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sijaisvanhemmaksiko? kirjoitti:

Hei,

Kaipaisin asiallisia kokemuksia sijaisvanhemmuudesta. Olemme harkinneet jo pitkään sijaisvanhemmaksi ryhtymistä. Meillä on kaksi lasta: koululainen ja 5-vuotias. Vielä olisi sydämessä tilaa yhdelle lapselle ja lapsen ei tarttisi olla ns. biologisesti oma. Olemme lapsikeskeinen perhe, jossa lapsille annetaan paljon aikaa ja rakkautta. Olen itse myös työni puolesta tekemisissä lasten kanssa.

Kuitenkin sijaisvanhemmuuteen liittyy myös pelkoja, kuten kuinka pärjätä lapsen kanssa, joka on kokenut elämässään kovia ja jolla on mahdollisesti myös vaikeitakin erityistarpeita? Onko sijaisvanhemmuus ollut raskaampaa vai sellaista kuin kuvittelitte? Ovatko lapset kuinka pahasti traumatisoituneita yleensä? Ja saadaanko vakaalla perhe-elämällä ns ihmeitä aikaan? Kuinka yhteistyö vanhempien kanssa on sujunut vai onko heidän kanssaan ollut hankaluuksia? Kuinka usein he lapsiaan ovat tavanneet? En toki odottaisi mitään helppoa lasta ja realistisesti asiaa ajattelen. Meillä toinen lapsistamme erityistarpeinen, hänellä diabetes ym, joten erityislapsen vanhemmuus on minulle tuttua. Senkin puolesta mietin, ettei omat voimavarat riitä kovin pahasti traumatisoituneen lapsen hoitamiseen. Onko oman lapsen pitkäaikaissairaus este sijaisvanhemmaksi ryhtymiselle? Sydämessä toive sijaisvanhemmuudesta kuitenkin elää vahvasti.

Minkäikäisenä lainalapset ovat teille tulleet? Kauanko odotitte lasta? Pitääkö pienelläkin lapsella olla aina oma huone tarjota?

Varmasti sijoitukset ovat kaikki erilaisia ja lapset myös, mutta mielelläni kuulisin kaikenlaisia kokemuksianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu