Niin, tässä viimeisten kahden vuoden aikana olen tuntenut itseni masentuneeksi, stressaantuneeksi sekä ahdistukseneeksi. Nämä oireet pahentuvat vain koko ajan, ja esitän silti vain "vahvaa" tai että olen kunnossa. En kuitenkaan tunne näin. Olen myös huomannut myös jonkinlaista pakko-oireista toimintaa(?)
ESIM.
-Yllytykset, jotka hulluudesta riippumatta pitää toteuttaa
-asioiden tekeminen niin, että se "tuntuu oikealta".
-ym. Muuta järjestelmällisyyttä, joka ei ulotu huoneen kunnossa pitoon. kaappeja kiinni tms.
Sitten on vielä tämä "kaupnki pelko" tai toinen tilanne jossa tarvitsee esim. kävellä ihmisten edessä-ja muut yleiset paikat, joskus jopa oma pihani.
Olen myös koko ajan laihduttamassa, mutta masentuneisuuden myötä varsinkin syön vain koko ajan, ja herkkuja kahmin. Normaalipainoinen tässä vielä lääkäreiden mukaan ollaan, mutta tiedä häntä. Ei tunnnu siltä.--
Ja kun minulta kysytään onko kaikki OK, minä tunnen itseni pieneksi ja ettei mikään vaivaa ja sanon "on". Todella turhauttavaa, ja kun vielä se on harvinaista että pystyisin kenellekään puhumaan. Olen yrittänyt mutta tyrin sen kun aloin vähättelemään... taas kerran.
Tuntuu etten jaksa enää. Tämä on vain tuskaa.
Enkä halua kuulla mitään kuinka vaikeaa murrosikä on, sekun ei auta hevonpaskaakaan, ja minä tiedän jo miltä se tuntuu.
olen 15-vuotias tyttö. Ja sanon että tämän maailman epäoikeudenmukaisuudesta olen tarpeekseni jo saanut kokea.
En jaksa enää räpistellä eteenpäin.
Olen rikki ja luovutan.
Hyvistä päivistä huolimatta nämä tunteet eivät hellitä.
Vaikka tänään oli suht hyvä päivä...nauroin, ihan oikeasti vaihteeksi-silti, se ei peitä tätä alleen.
en tiedä mitä tässä enää muka voi :(
ESIM.
-Yllytykset, jotka hulluudesta riippumatta pitää toteuttaa
-asioiden tekeminen niin, että se "tuntuu oikealta".
-ym. Muuta järjestelmällisyyttä, joka ei ulotu huoneen kunnossa pitoon. kaappeja kiinni tms.
Sitten on vielä tämä "kaupnki pelko" tai toinen tilanne jossa tarvitsee esim. kävellä ihmisten edessä-ja muut yleiset paikat, joskus jopa oma pihani.
Olen myös koko ajan laihduttamassa, mutta masentuneisuuden myötä varsinkin syön vain koko ajan, ja herkkuja kahmin. Normaalipainoinen tässä vielä lääkäreiden mukaan ollaan, mutta tiedä häntä. Ei tunnnu siltä.--
Ja kun minulta kysytään onko kaikki OK, minä tunnen itseni pieneksi ja ettei mikään vaivaa ja sanon "on". Todella turhauttavaa, ja kun vielä se on harvinaista että pystyisin kenellekään puhumaan. Olen yrittänyt mutta tyrin sen kun aloin vähättelemään... taas kerran.
Tuntuu etten jaksa enää. Tämä on vain tuskaa.
Enkä halua kuulla mitään kuinka vaikeaa murrosikä on, sekun ei auta hevonpaskaakaan, ja minä tiedän jo miltä se tuntuu.
olen 15-vuotias tyttö. Ja sanon että tämän maailman epäoikeudenmukaisuudesta olen tarpeekseni jo saanut kokea.
En jaksa enää räpistellä eteenpäin.
Olen rikki ja luovutan.
Hyvistä päivistä huolimatta nämä tunteet eivät hellitä.
Vaikka tänään oli suht hyvä päivä...nauroin, ihan oikeasti vaihteeksi-silti, se ei peitä tätä alleen.
en tiedä mitä tässä enää muka voi :(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei sinulla mitään ongelmaa ole, ihan normaali olet. Ehkäpä tuollaiset jutut vaan liittyy sinun persoonallisuuteesi. Mutta jos todella rupeaa ahdistamaan ota yhteyttä koluterveydenhoitajaan ja sitä kautta psykologille.
persoona? Naurettavaa, ihan kuin persoonani muuttuisi yhtäkkiä kuin taikasauivan heilautuksella,niin että vanhemmatkin kysyy mikä on...ei, sitä en usko >__>
Oletko taas yksi niistä huomionkipeistä teini-tytöistä jotka itkee täällä palstoilla?
Taidat olla.
YOU. Kiitti kommentistasi arvostan sitä yhtä paljon kun läjää haisevaa lämmintä keltaista lehmän paskaa tyynylläni aamutuimaanPISTE
Onko vanhemmat tukenasi?
itse olen 17v poika joka kärsii vaikeasta masennuksesta ja unettomuudesta ja ainoa syy minkä takia olen vielä elossa on vanhempani, en voisi tehdä sitä heille, koska tiedän etteivät he kestäisi sitä ja silti heidän pitäisi huolehtia 2 pikkuveljestäni.... elämä on yhtä helvettiä minulle kans ja toivon kuolemaa koko ajan, mutta en vaan pysty tekemään sitä perheeni takia... olen luuseri..
ole minunkaan tukena koska olen pelkuri enkä voi pettää heitä niin. Kertmalla. Minäkään en voi tappaa itseäni perheeni takia. Heille jäisi 3 lasta ja he surisivat kyllä sitä tiedän sen, vaikkei siltä nyt varsinaisesti tunnukaan :/
...olen idiootti.