Demarit on Suomen puolueista ihan ylivoimainen: löytyy viisautta, ymmärrystä, vastuunkantokykyä, diplomatia-taitoja, hienotunteisuutta, kokemusta, hyvyyttä, solidaarisuutta, kristillisten arvojen kunnioittamista. Siis sosialidemokratia = lähimmäisen rakkautta käytännössä. Minunlaisiani, maan hiljaisia, mutta omia aivojaan tiuhaan käyttäviä on vielä maassamme paljonkin. Me ehkä ratkaisemme lopulta nämä tulevat vaalit. Katsomme menneiden vuosien ja vuosikymmenten tekoja ja punnitsemme sitten miten äänestämme. Puhumalla syntyy puhetta ja tekemällä tekoja. Kuplat puhkeavat ja totuudet tulevat julki. Puhutaan vanhoista puolueista, vanhoista ihmisistä jne sävyyn että vanha on jotain pahaa. Ikä ja kokemus - niin ihmisellä kuin puolueella - on kunnioitettava ja luottamusta herättävä saavutus.
Olen palkansaaja. Kunnioitan itseäni ja muita omalla työllään itsensä ja perheensä elättäviä ihmisiä. Hyvä me! Menestystä meidän palkansaajien asioita ajavalle puolueelle, demareille!
Olen palkansaaja. Kunnioitan itseäni ja muita omalla työllään itsensä ja perheensä elättäviä ihmisiä. Hyvä me! Menestystä meidän palkansaajien asioita ajavalle puolueelle, demareille!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hyviltä tuntuvat demareiden teesit: TYÖ ja OIKEUDENMUKAISUUS. Ei ole toista ilman toista. Minusta kuitenkin näiden järjestys on 1) oikeudenmukaisuus ja 2) työ. Työ on tärkeää monella tavalla, mutta kun sitä ei ole jostakin syystä, ihminen on kuitenkin aivan yhtä arvokas ja häntä on kohdeltava yhteiskunnassa tasa-arvoisesti, oikeudenmukaisesti.
Minustakin on hassua vertailla puolueita iän tai koon mukaan. Politiikan arvot ja sisältö ovat tärkeintä.
Olen kanssasi niin samaa mieltä, että ihmistä ei saa arvottaa sen mukaan onko hän työtön vai työllinen. Sama on arvo molemmilla, tasan. Ja tämän päivän työtön voi olla huomispäivän työllinen ja päinvastoin. Pidetään oikeudenmukaisuutta johtotähtenämme!
Menestystä toivon minä myls, Ei maa ole vielä niin valmis että demareita ei tarvittaisi, Päinvastoin.
jos on asiat jo niin hyvin kuin nykyisin on niindemariaate häviää, kunnes on pois otettu se hyvin vointi, sitten on taas aika puolustaa työväen asiaa. Tällä hetkellä väki 'porvarillistuu' kun menee niin hyvin. Palkan saaja kin pystyy hankkimaan mitä haluaa, niin siinä se syy.
Demarit tunnetusti konnia,joka tasolla sopimassa omia etujaan muiden kustannuksella.Onneksi häviämässä sitä mukaa kuin väki vanhenee,nuoriso ymmärtää kiertää sossuöykkärit kaukaa.
eikös ne nuoret juuri ole niitä sossuöykkäreitä ole. kaikki mulle vaan heti ,jos ei muuten ,niinSOSSUSTA, demarit on suurin osa itsensä omalla työllään elättänyt, kyllä ne on ihan muita jotka sieltä SOSSUSTA rahat hakee.Nuorison pitäisi ymmärtää kiertää kaukaa se sossu ja mennä TÖIHIN.
Demarit ovat kurjistaneet työelämän kaiken maailman turhanpäiväisillä ja kalliilla holhouspykälillä ,siitä syystä ei nuorille ole työpaikkoja myllyssä(mol).Nuoret saavat kyllä työtä ja hyvää palkkaa,pitää vaan olla aktiivinen ja hakea töitä suoraan potentiaalisista kohteista.
mikä on mylly /mol kysyy ikänsä töitä tehnyt. Onko jotain myllyjä perustettu, ennenvanhaan jauhot mylläri myllyssä jauhoi, mutta epäilen että samasta olisi kysymys....
Vaaleissa sinetti töppödemulle!