LIKAINEN VAALIKAMPANJA ALKAMASSA

Julkaistu: 15.03.2011 20:39
Kommentteja ()

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini povaa vaalikamppailusta likaista.

Soinin mielestä perussuomalaisten taidelinjauksista noussut kohu kuvastaa sitä, miten tarkalla linssillä kovasssa nosteessa olevaa puoluetta nyt seurataan.

–Kyllä meitä kaivetaan ihan toisella tavalla kuin muita. Se näkyi esimerkiksi vaaliohjelman käsittelyssä.

Soini sanoo odottavansa vaalikamppailusta "likaista". Hän uskoo, että perussuomalaisten ehdokkaista nostetaan lähiviikkoina esiin monenlaista negatiivista.

Soini myöntää, että samaa on tehty vaalirahakohun liepeillä muillekin puolueille. Hänen mielestään perussuomalaisten kohdalla ajoitus on kuitenkin "mielenkiintoinen". Soinia ei tunnetusti innosta kommentoida paikallisia kiistoja tai paljastuksia ehdokkaista.

Muista puolueista ja mediasta on myös kyselty, haluaako Soini väistellä haastavia tilanteita, kun hän on jäänyt pois useammasta isosta vaalipaneelista. Soini vakuuttaa, ettei syynä ole vältteleminen, vaan aikatauluongelmat. Hän sanoo pyrkineensä olemaan kaikissa tilaisuuksissa silloin, kun on Suomessa ollut. Moitteet kun tulee helposti siitäkin, jos jää pois vaikkapa europarlamentin äänestyksestä.

Esiin on myös nostettu kysymys siitä, kestääkö Soinin terveys vaalikampanjointiin kuuluvan tiiviin kiertämisen. Soini ei suoraan myönnä, että kiinnostus hänen terveysasioihinsa olisi kiusallista, mutta antaa ymmärtää, että tässäkin kohtelu poikkeaa muista puoluejohtajista.

–Koskaan keltään muulta ei kysytä terveydentilasta. Minulta kysytään.

12

160

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihiuohiuhiuh

      No onkos Soinin sedällä sitten vaikka salattu diabetes tai joku sairaus? Julki vaan, kun kerran poliitikko on! Minulla ainakin on lähes syöpään rinnastettava sairaus ja minun tulee elää sen kanssa ja salaten se koko elämäni,enkä ole läski tai ruma tai ainakaan makkaransyönnillä - kaikki siunaus makkaransyöjille, sairautta aiheuttanut, enkä omaa tarttuvaa tautia. Minä olen kaunis ja hyvännäköinen, enkä kuolemassa, mutta syön sytostaattilääkitystä - ja ei sitten ole HIV kyseessä, jos joku hullu äityy sairaushoureissaan sekopäiseksi...

      Jos Soinin sedällä on joku sairaus, niin julki vaan! Poliitikko on julkista riistaa. Jos mä olisin poliitikko, saisi mun sairauspäivyrin tulostaa ja julkistaa!

      Ja persuista ei nosteta esille likaisia, jos ei ole likaisuuksia poliitikoilla: likaisuuksia ovat rikostuomiot ja sidonnaisuudet epämääräisiin ihmisiin tai rikollisiin.

      PS. Halveksut minua lukijaasi, kun et laita viitteitä vahvistukseksi.

    • khgkfk

      Soini sanoo odottavansa vaalikamppailusta "likaista". Hän uskoo, että perussuomalaisten ehdokkaista nostetaan lähiviikkoina esiin monenlaista negatiivista.

      Ei kuitenkaan edes vihjaa mitä salaisuuksia on tiedossa?

    • valheita...valheita

      valheita..lupauksia, valheita...toiveita, valheita...ahneutta, valheita...omaa etua,valheita...suuruuden hulluuksia, valheita...ilman suuntaa ja tietoa, loputtomiin....äärettömästi...
      valheita ilman pienintäkään tietoa levittää nykyhallituksen väki ja pääpuolueet. kukaan ei pysty em. kumoamaan,koska sattuvat olemaan faktaa.

      miksi kansalainen ei vaadi haluamaltaan edustajalta sitoutumista kirjallisesti haluamilleen asioille?
      valheelliset paskapuheet tiedetään.

    • Vakuuttavaa?

      Eikö perussuomalaisten politiikka ja politikoijat sitten kestä "tarkalla linssillä" tarkastelua, pitäisikö heidän huumoripuheet ottaa vain asiana ja todeta puolueen olevan höpöhöpö-linjalla.
      Voiko puoluetta ottaa vakavasti, jos sen puheenjohtaja juttelee vain tuppuraisista ja tappuraisista ja melonien ja omenoiden lippalakeista? Onko hän itse vakuuttavan oloinen, kun hän näyttää ensimmäisessä vaalipaneelissa turvonneelta läskiltä, joka mahdollisesti joutuu vielä vaalikampanjansa aikana turvautumaan lääkäriambulanssiin vakavien sydänoireidensa takia.

      • antiprop

        NYT KAIKKI NUKKUVAT ÄÄNESTÄMÄÄN !!!

        ÄÄNESTETÄÄN KYKYPUOLUE KOKKARIT OPPOSITIOON PARANTAMAAN KYKYJÄÄN !!!

        PALAUTETAAN SUOMI SUOMALAISILLE JA LOPETETAAN ULKOISTAMINENJA ULKOMAALAISTAMINEN !!!


      • Kyllä kansa muistaa

        Ainakaan soinin terveydestä täällä ei saa kysellä mitään, sillä se aihe on kokonaan kiellettyjen listalla. Äänestäjien pitää vain sokeasti luottaa, että Soini jaksaa ja kykenee hoitamaan tehtävänsä, vaikka hän sairaalloisen lihavan ja väsyneen näköinen, naama turvaoksissa ties mistä syystä. Ja täällä jo kerrottujen tautien kuten keukokuumeen ja sääressä olevan ruusun takia hän on kuulemma välillä ollut sairaalahoidossakin.
        Näihin terveysasioihin pitää kuitenkin suhtautua huumorilla, äänestäjien pitää vain nauraa hekotella ja olla tyytyväisiä antaessaan valtakirjan poliitikolle, joka todennäköisesti jättää kohta tehtävänsä ja siirtyy pitkälle ja kansan kustantamalle sairauslomalle.


    • Jorma of Finland

      Sitten bostikin höyryissä kurmotellaan pakolaisia.

    • Nenän muoto...

      Nenän muoto on erittäin tärkeä!

      • iurroygh

        "Nenän muoto on erittäin tärkeä!"

        Totta. Eugeniikka tulee Persujen myötä taas ajankohtaiseksi.


    • Täällä odotellaan!

      Missä Soinin lupaamat lokapaljastukset Persuista viipyy? Vai olivatko taas Soinin katteettomia lupauksia?

    • Hullun kyselyt

      Kyllä kaikki aikanaan niitä tuleepi pidetään vähän hulluja jännityksesssä . Kaikille vastataan mutta yksi hullu kysyy enemmä kun viisi viisasta kerkiää vastata . Niin typeriä oli tänkin palstan kirjoitukset että joo joo.

    • ghdfg76

      Perussuomalaisten ehdokas Heikki Tala jakaa luvattomia kopioita poliisin esitutkintapöytäkirjasta vieraskirjassaan. Esitutkintapöytäkirja sisältää mm. kuulusteltujen henkilöiden henkilötunnukset, osoitteet, ammatit jne. Kaiken huipuksi esitutkinnassa todettiin kuulustellut henkilöt syyttömiksi, mutta se ei ehdokas Heikki Talaa tunnu häiritsevän. Luottamuksellisia henkilötietoja on Heikki Talan toiminnan seurauksena levitelty ympäri Internetiä. Heikki Talan toiminnasta on tehty rikosilmoitus.

      http://www.simplesite.com/Tala/13312262

      Ehdokas Talalla ei näytä muutenkaan olevan kaikki kotona:

      http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=417209

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1630
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1091
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      970
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      327
      922
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      671
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      581
    Aihe