Pikku faktoja sims-perheistänne.

Tänne saa hehkuttaa omista sims-perheistä vaikka millä mitalla eikä edes tarvitse kiinnostaa- paitsi että minua kiinnostaa sekä teidän perheet, että omani (hah).

Aluksi loimme perheen: Äiti Alexandra Cyrus (joo, Miley Cyruksen mukaan, tosin sillon ei tiedetty siitä mitään, MeNaisten takaa löytyi, hhha), isä Daniel Cyrus, heidän teininsä Kirk ja Alesha, lapsi Rosalie ja taapero Kimberly. Tavoitteena oli, ettei enää tehtäisi lapsia, mutta sitten syntyi kuitenkin kolme lisää, nimittäin kaksoset Kitty ja Jonan sekä Kirkin ja Aleshan muutettua kotoa, syntyi kuopus, pikku Sean.
Daniel oli luonteeltaan hieman hullu, mutta lempeä isä. Hän ereni sotilasuransa huipulle, eli siis oli kenraali. Daniel on jo kuollut.
Alexandra oli kotiäiti, elegantti ja lempeä nainen. Alexandran kokkaustaitoja saa hakea (kaikki kokkauspisteet täynnä :D). Alexandrakin on jo kuollut.
Kirk oli- ja on vieläkin kaupungin pahin pelimies. Kirk on kihloissa Keiran kanssa, mutta hänellä on ollut monia naisia. Keiran kanssa Kirk sai Luken ja Sarahin, Charlotten kanssa hän sai Liamin ja Charlien, ketkä on pikkurikollisia ja asuvat tyttöystäviensä kanssa hienostoalueella. Amyn (nro.1) kanssa hän sai Effyn ja Amyn (nro.2) hän sai Ludachrisin, mutta Luda on siitä poikkeuksellinen, että hän asuu isänsä kanssa. Luke yrittää saada äidilleen ja pikkusiskolleen hyvän elämän ja työskentelee siksi lakiuralla. Ikäjärjestys on tämä: Luke, Liam, Charlie, Effy, Ludachris ja Sarah.
Alesha oli hieman pinnallinen nuorena. Hänestä kasvoi kuitenkin uraa uurtava horoskooppien kirjoittaja, ja hän on kaupungin joku rakkausjuttu. Hän meni naimisiin Russelin kanssa ja sai kolme lasta, Georginan, Joeyn ja Annabethin. Georgina on siivousneuroottinen ongelmanuori, jonka todistuksen arvosana on 4. Joey ja Annabeth melko tavallisia.
Rosalie on aina ollut tunnollinen ja tarkka ja hän on lääkäri. Hän meni naimisiin Jasperin kanssa (joo, tvailaittiii) ja he adoptoivat tytön, tumman Rosen. Pian sen jälkeen heille syntyi tyttö, Julia. Iltatähtinä syntyivät kaksoset Alec ja Castor.
Kimberly on taiteellinen ja hän on maalannut kaikista sisaruksistaan kuvat. Hän meni naimisiin Steve Condrad IV Hemingwayn kanssa. Kim maalaa työkseen ja Steve on tiedeuralla. Heillä ei ole televisiota eikä mitään muuta viihdykettä, paitsi maalausvälineet, lelut, pianot yms. Heillä on 6 lasta: Mercedes, Enceladus, Heroine Alexandra, Cassiopeia, Casablanca ja Triton. Kaikki lapset ovat friikkejä.
Kitty oli pitkään linjalla: Ei lapsia. Hän kuitenkin tapasi hurmaavan Pasin ja meni naimisiin ja he päättivät hankkia yhden lapsen, ihan vaan sen takia, ettei taloon mahdu sen enempää. Mutta, ylläripylläri, tulikin kaksoset, tyttö Alex ja poika Nico. Kitty ja Pasi kasvattavat koiria, heillä on kaksi koiraa ja koirilla on kaksi pentua.
Jonanin lapsuuden unia varjostivat lemmikkimamsteri Fluffy. Jonanin elämä kuitenkin muuttui. Hän meni naimisiin jumalaisen Taran kanssa, sai lupaavan alun musiikkiuralla ja pienen kauniin tytön, Sidneyn. Kaikki oli täydellistä, mutta sitten Jonan sai potkut ja alkoi pettämään Taraa naapurin Stefanin kanssa. Jonan sai tunnontuskia, mutta sitten hän yllätti Taran ja Stanin, Stefanin kämppiksen petipuuhista. Jonan otti eron Tarasta, otti Sidneyn, koska Tara sekosi ja muutti pois Stefanin kanssa. Hän sai Stefanin kanssa kaksi kaunista tyttöä, Maxinen ja Jolenen. Jonanin alamäki kuitenkin jatkui, sillä hän sai UUDESTAAN potkut musiikkiuraltaan. Jonan ei enää edes viitsinyt yrittää ja hän ja Stefani ovat molemmat työttömiä.
Sean panosti jo pienenä urheiluun ja kuntoon ja meni teininä urheilualalle töihin. Nykyään Sean on joukkueen valmentaja ja asuu hyväpalkkaisena vaimonsa Kristenin ja lapsiensa Billie Jeanin, Tysonin ja Ian Danielin kanssa kauniissa kodissaan. Sean kuitenkin odottaa lapsiltaan kovaa kuntoa ja hyvää koulumenestystä ja perheen lapset ovay yksityiskoulussa.

Tara meni naimisiin Stanin kanssa ja heillä on kaksi poikaa, Denzil ja James ja tyttö on tulossa. Stanilla on aikasemmasta suhteesta kaksi tyttöä, Sierra ja Sinead, Sineadilla on todella huono maine ja hän seurustelee ja asuu Charlien kanssa. Sierra seurustelee Liamin kanssa.

Charlottesta tuli vampyyri ja hän erosi Robinista (olivat lesbosuhteessa). Hän jätti lapsensa Liamin ja Charlien (ei heistä koskaan välittänytkään). Robinille jäi heidät adoptoimansa lapsi, Chlo. Robin meni Ivanin kanssa naimisiin ja heillä on Chlon lisäksi lapset Donte ja Coco. Charlotte asuu Amy nro.2 kanssa ja Amykin on vampyyri.

Amy nro.1 kuoli, mutta ehti kasvattaa Effystä tasapainoisen nuoren. Effyllä on isäpuoli ja pikkusisko Olivia. Effyllä on hyvät välit Kirkiin.

Keira on yrittänyt kasvattaa lapsistaan onnellisia ja siinä hän on onnistunut vaikkei rahaa ole juuri ollutkaan.
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

nooh? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu