To be or not to be?

Painin kanssa saman paradoksin parissa. Yksin kotona istuessa on masentunut olo. Toisaalta taas kanssa tekee yleensä vaan mieli lähteä kotiin silloin harvoin, kun joku on kutsunut viettämään aikaa. Olisi vain joko tai niin olisi elämä paljon helpompaa. Voi olla, että pelkkä parisuhde mutta ei ystäviä riittäisi minulle ihan hyvin.

Aika moni painii noiden ajatuksien parissa. Ei siihen auta muu kuin alkaa hakeutua sinne seuraan, koittaa eri paikoista tai sitten kysyy itseltään tarvitseeko ylipäätänsä mitään? Ehkä et tarvitse nyt ja viihdyt yksin, tunnet huonoa itsetuntoa sen takia, kun näet ympärilläsi muita, jotka tekevät juuri toisin mitä sinä. Tai sitten vaan kuvittelet niin.
Ehkä elät vain aikaa, jolloin asiat menee nyt niinkun ne menee. Aika tuo yllätyksiä tullessaan, ei koskaan tiedä mitä.

Itse elän parisuhteessa. Olen kolmekymppinen, ei ole lapsia. Kun nyt on yli 10 vuotta vierähtänyt naimisissa niin ainoa asia mitä joskus mietin, on se että miksi meillä ei koskaan käy ketään vieraita :)
Vaimolleni tämä asia on vielä enemmän kyseenalainen, hän nimittäin on siitä oikeasti huolissaan. Ikäänkuin meillä pitäisi olla jonkinlainen vieras aina joskus. Sukulaiset eivät nimittäin juurikaan käy meillä. Olemme kai niin tylsiä ihmisiä.

Kun teitä yksinäisiä ja kaikenmaailman ihmettelijöitä riittää, niin huvittuneena monesti mietin, että missä tekin majailette kun kukaan teistä ei tavoita toinen toistaan :) eihän se toisaalta ihmekään ole.
Kun sitä käy asioilla, niin siellä käydään ja sitten tullaan kotiin. Kukaan ei tapaa ketään.

ei tämä juurikaan ole ainakaan minulle edes ongelma, koska minulla on omat harrastukseni jossa tapaan porukkaa. Miksi sitä porukkaa pitäisi enää kotiin raahata.
Mutta jos koskaan ei ole mitään vaihtelua, niin käyhän se vähän vituttamaan. Otan yleensä parin viikon välein huikkaa mutta yksin tulee otettua. Monasti kun pienessä kännissä silloin olen, niin juuri silloin on tai olisi sen aika kun ylimääräistä seuraa sitä kaipaisi.
En ole koskaan halunnut minnekään baariin lähteä, vaimo ei tykkäisi enkä minäkään. Jos ryyppään, niin teen sen kotona tai vieraissa. Eli mun tapauksessa asia jää kotiin :)

"Aina kun olen kaverien tai jossain yleisessä paikassa viettämässä aikaa,"

Onhan sulla kaverit. Minä elin monta vuotta ilman mitään kaveria ennen naimisiin menoa. Minä kävin asioilla, kävin koulut ja tulin aina yksin kotiin. Ainoa kaveri oli TV.

Siis ongelma ei ole että olisin yksinäinen vaan onko elämässä mitään tarvetta seuralle, kavereille tai seurustelulle. miksi pitäisi olla sosiaalinen?. Mutta miten käy jos jatkaa tätä teemaa pitkään.

Kysyt paljon arvokysymyksiä joihin sinun pitäisi mielestäni itse vastata. Mitä iloa sinulle on jonkun muun arvojen mukaisista päätelmistä tai toimintatavoista? Kysyt onko tarvetta hankkia seuraa; minäpä kysyn: onko sinulla itselläsi tarvetta hankkia seuraa?

Ainoastaan tuo "mihin tämä johtaa" on objektiivinen kysymys, mutta lopputuloksia on olemassa yhtä monta kuin ihmisiäkin. Lopputuloksen näkee elämällä. Toki jos kyseessä on pikkusormen antaminen pedolle, kokeilun hinta voi olla katkera menetys, mutta mahdollisuuksiensa menettäminen tuollaisen pelon vuoksi voi varmasti olla vähintään yhtä katkeraa. Lopulta vain yksin sinä olet pätevä punnitsemaan vaihtoehtojasi.

Onko ongelma se, että et halua tulla mökkihöperöksi vaikka haluatkin olla omissa oloissasi? Miksi tämä on ongelma? Elämä ei ole mustavalkoista. Haluja ja preferenssejä on moneen suuntaan. Eikö yleisesti ottaen ole vain hyvä, että jos haluat paljon jotain, että on olemassa vastakkainen pienempi halu varoituskellona sen suuremman halun vaaroista? Voit tehdä valinnat päivä kerrallaan - en tahdo uskoa että juuri koskaan (ehkä nimenomaan ei koskaan) olisi tarvetta polttaa mitään siltaa lopullisesti vaikka välillä joutuukin jatkamaan pitkäjänteisesti yhdellä polulla.

Ensinnäkin on tosi hienoa, että pystyt olemaan yksin itsesi kanssa. Toiseksi, en usko, että sun tarvitsee huolestua. Jokainen ihminen on loppupeleissä yksin. Moni ei vain pysty sitä itselleen myöntämään. Silti kaikki ennemmin tai myöhemmin haluavat löytää jonkun, koska he eivät halua olla yksin. Joissain elämän vaiheissa yksinäisyys ja oma seura ovat todella tärkeitä ihmiselle ja silloin saattaa tuntua siltä, ettei varmaan koskaan enää tarvitse ketään. Mutta se kuuluu nuoruuteen ja menee myöhemmin pois.