Timo Soini "haastoi" valtapuoleet Ylen vaalitentissä?

Katsoin Ylen ensimmäisen vaali-ilta tentin.
Odotin Perussuomalaisten johtajan Timo Soinin räväkkää irtiottoa ja kovaa puhetta.

Kolmen ison puolueen alkaessa väitellä ainoa joka näkyi pystyvän ottamaan puheenvuoron toimittajien välistä oli Paavo Arhinmäki, joka haastoi hallitusta, niin ettei Katainen tai Kiviniemi pystyneet olla vastaamatta, eikä kekeyttämättä.

Mitä teki Soini?
Selvästi hermostuneena hikoili ja litki vettä, kuuntelematta muita ja oli koko ajan käsi pystyssä, kuin pissataukoa pyytävä ekaluokkalainen.
Soini siis hävisi mediapelin täysin: Jos lähtee haastamaan täytyy myös osata puhua "toimittajien yli".

Loppupuolella Soini antoi näytteensä puhui mieliaiheestaan Eu:sta ensin "kansankielellä" kuin raviradan makkaramyyjä.
Sitten puhetyyli muuttui. Soini Väitti Ruotsin, Norjan, Slovenian(!) ja Britannian hoitaneen talousasiansa paremmin kuin suomi.

Kyseessä oli EU-kriisilainat. Jutta Urpilainen ja Arhinmäki olivat jo arvostelleet kovin näistä takuista. Mutta mikä oli Soinin sanoma? Islannin malli? en ymmärtänyt.

Soinin on paras skarpata jos aikoo saada ääneni puoleeseensa.
Eduskunnassa voi toki puhua kuin torikahviloissa, mutta silloin vikistään ja viedään.
18261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Hesarihan kysyi eilisessä päivän kysymyksessä lukijoiltaan.
- Onko Timo Soinista pääministeriksi?
68 % kyselyyn vastanneista liki 17000 lukijasta oli sitä mieltä, että ei ole.
Eilisiltaisen esityksen perusteella tuo luku olisi todennäköisesti vieläkin suurempi.

Äänestä
  • Koville näyttää ottavan ?

    Äänestä

  • onko tämä siis tulkittava niin, että 32% kannattaa soinia pääministeriksi? sehän olisi jo aivan huippulukema, eikö kokoomuksen kannatus suurimpana puolueena ole tällä hetkellä jotain 20,5% soini olisi siis ponkaisemassa kirkkaasti kokoomuksen ohi

    Äänestä

Lytättin Iltalehden arvostelussa kaikkein heikoimmaksi. Soinikupla puhkeaa!

Äänestä

Soinin esiintyminen oli järkytys, en olisi uskonut, että tällaisessa nousukiidossa olevan puolueen puheenjohtaja on noin rähmällään ihan kaikkien luonnonvoimien edessä, hyvä että pysyi edes istumaan pallillaan. Mielessäni oli vain yksi kysymys, voiko noin sairas ja väsynyt mies johtaa koskaan mitään puoluetta vaalivoittoon? Minulle ei ollut kukaan kertonut, että hän voi noin huonosti. Onko hänellä alkoholiongelma vai mistä on kysymys? Tämä huomio vain yhden tärkeimmän vaalitentin jälkeen.

Äänestä
  • vast: väsynyt kovan vaalikiertueen jälkeen ja huonovointisena

    Äänestä

skarppaa kansaa vastaan viuhdo niin kuin saunassa.

Äänestä

Timo Soini "haastoi" valtapuolueet? Siis miten ilmeni ettäSoini haastoi ketään, kun Soini ei kyennyt edes kunnolla perustelemaan omiakaan näkemyksiään. Haastaminen vaatii yleisen käsityksen kautta jotain sellaista esitystä, jolla kyseenalaistetaan ne käsitykset tai ratkaisut joihin ko. haste suunnataan. Nythän näin ei todellakaan käynyt, eikä tule käymään näissä vaaleissa. Soini ja persut menee bluffilla eteenpäin, mutta se tulee ilmi kyllä äänestäjille. Valitettavasti vain vasta vaalien jälkeen.

Äänestä

Soini sekosi kun "teinityttörunoilija" kuittasi takaisin. :D

Äänestä

OLIT AIVAN OIKEASSA...SOINILLE JÄÄNYT VANHA LEVY PÄÄHÄN

OLISIKO TIMO VÄSÄHTÄNYT KOVAN VAALIKIERTUEEN VUOKSI ?


TIMON PITÄISI UUDISTAA TEESEJÄÄN...VANHAT FRAASIT EIVÄT ENÄÄ TOIMI

Äänestä
  • Fanhat fraasit eivät tosiaankaan enää toimi, pitäisi olla asiaa, ja asiakin pitäisi olla hallussa. Ei enää voi menestyä höpöhöpö-jutuilla tappuraisista ja kaikella sillä, minkä kuvitellaan naurattavan tyhmiä kannattajia. Vaaleissa pitäisi kunnioittaa ainakin omia äänestäjiä.
    En usko mihinkään uusdistumiseen, jos Soini on jo vaalikampanjan alussa noin väsynyt, hän ehtii vielä tehostetun hoidon osastolla ennen kampanjan puoliväliä. Ja sitä paitsi hänet pitäisi saada välillä katkaisuhoitoon, mutta hän vain pakenee mieluummin kopiokoneensa viereen Brysseliin, siellähän on kaikkein parhaimmat kapakatkin, eikä vaalikarja hengitä siellä niin paljon niskaan.

    Äänestä

Tehdään pääministeri. Ei kulje maalimalla massi auki, kuten Mari ja Jykä!

Iltalehtie kallupeista ei edes perseen pyyhintään! Niihin vastaa samat uunot, jotka tännekkin vain sönkkää..Aivottomat luuserit!

Äänestä

Oikeassa olet. Soini sulkee rahamassin suun ja estää pääomien virran Suomeen.

Soinin mielestä raha on parhaassa tallessa sukanvarressa tai patjan alla.

Äänestä

Soini ei tajua sitä että muilla puolueilla on nauhat hänen esiintymisistä ja ne opettaa niillä puheenjohtajille ja ehdokkaille Soinin kootut sutkautukset ja sen ettei Soini osaa väittelytekniikoita.

Sen lisäksi kun Soinin on levennyt Brysselissä niin että maha täyttää laajakuvatelkankin, niin ei sillä lyllertelyllä paljon lisäpisteitä irtoa telkassa.

Soinin tv-esiintymiset alkaa olemaan jo rasite perussuomalaisille, sorii.

Äänestä

Pakko myöntää näin vannoutuneena ps-kannattajanakin ettei Soinin esitys purrut eikä vakuuttanut, mies horisi jotain hedelmistä ja lippalakeista kun muut neljän suuren puolueen puheenjohtajat puhuivat Suomen, Isänmaan tulevaisuudesta. Parhaimman vaikutuksen tekivät kuitenkin kristillissdemokraatit, vihreät, vasemmistoliitto ja rkp joilla kaikilla oli jotain todellista sanottavaakin, neljän suuren lähinnä tyytyessä tuttuun tyyliinsä taputtelemaan toisiaan selkiin. Ääneni saattaa mennäkin Muutos 2011 tai Vapauspuolueelle joita neljä suurta ei ylimielisyyttään edes vaivautunut kutsumaan tuohonkaan vaalitenttiin.

Äänestä

No ei kai mies, joka kannattaa Natoa ja ydinvoimaa tosissaan voi haastaa eliittiä. Ero hallituksen ja Soinin välillä on lähinnä retoriikassa. Soinin tehtävä on hiukan samanlainen kuin Shirinovskilla oli taannoin Venäjällä. Puheet olivat kovia, mutta puolue äänesti aina hallituksen tukena.

Äänestä
  • Soini haluaa ainoastaan lihapatojen ääreen. Soinia ei pätkääkään kiinnosta suomalaisten hyvinvointi. Hän ainoastaan käyttää hölmöjä hyväkseen päästäkseen hyville palkkioille. Muistissa on vielä se, mitä Soini aiheutti Tony Halmeelle.

    Tony teki suuren virheen lähtiessään mukaan Soinin vedätykseen.

    Äänestä

  • Köyhän ääni kirjoitti:

    Soini haluaa ainoastaan lihapatojen ääreen. Soinia ei pätkääkään kiinnosta suomalaisten hyvinvointi. Hän ainoastaan käyttää hölmöjä hyväkseen päästäkseen hyville palkkioille. Muistissa on vielä se, mitä Soini aiheutti Tony Halmeelle.

    Tony teki suuren virheen lähtiessään mukaan Soinin vedätykseen.

    Soini ei käytännössä välitä köyhistä hevonpaskaa! Asia olisi helppo todistaa vaikka oikeudessa! Minkätakia nämä punikkitoimittajat hyysäävät Soinia, eikä esitä hänelle KOSKAAN ainoatakaan kriittistä kysymystä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pettynyt kannattaja kirjoitti:

Katsoin Ylen ensimmäisen vaali-ilta tentin.
Odotin Perussuomalaisten johtajan Timo Soinin räväkkää irtiottoa ja kovaa puhetta.

Kolmen ison puolueen alkaessa väitellä ainoa joka näkyi pystyvän ottamaan puheenvuoron toimittajien välistä oli Paavo Arhinmäki, joka haastoi hallitusta, niin ettei Katainen tai Kiviniemi pystyneet olla vastaamatta, eikä kekeyttämättä.

Mitä teki Soini?
Selvästi hermostuneena hikoili ja litki vettä, kuuntelematta muita ja oli koko ajan käsi pystyssä, kuin pissataukoa pyytävä ekaluokkalainen.
Soini siis hävisi mediapelin täysin: Jos lähtee haastamaan täytyy myös osata puhua "toimittajien yli".

Loppupuolella Soini antoi näytteensä puhui mieliaiheestaan Eu:sta ensin "kansankielellä" kuin raviradan makkaramyyjä.
Sitten puhetyyli muuttui. Soini Väitti Ruotsin, Norjan, Slovenian(!) ja Britannian hoitaneen talousasiansa paremmin kuin suomi.

Kyseessä oli EU-kriisilainat. Jutta Urpilainen ja Arhinmäki olivat jo arvostelleet kovin näistä takuista. Mutta mikä oli Soinin sanoma? Islannin malli? en ymmärtänyt.

Soinin on paras skarpata jos aikoo saada ääneni puoleeseensa.
Eduskunnassa voi toki puhua kuin torikahviloissa, mutta silloin vikistään ja viedään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu