Tuttavilleni valmistui Muurametalot tässä hetki sitten. Heille oli mainostettu, että suomalaisten tekemä talo. Kuitenkin takantekijöinä ja sisustajina oli virolaisia joiden kanssa kommunikointi ei onnistunut suomenkielellä juuri ollenkaan. Olivat kertoneet myös että lisää virolaisia on tulossa.
Muurametalot virolaisten voimin
olen suomalainen
6454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No mitenkäs työ sujui? Tuliko hyvää jälkeä, osasivatko hommansa?
Noin muuutenhan raksoilla on iso osa porukasta ulkomaalaisia. Siellä kuulee eestiä ja jotain venäjältä kuullostavia kieliä, mitä lie.
Työt sujuivat huonosti, jälki heikkoa ja aikataulu ei oikein toiminut. Kuulemma virolaiset rakentavat niille yli kymmenen taloa johonkin helsinkiin. Näin kertoi yksi sisustajista.
Suomalainen valmis koti.
Mitä sitten? He ovat todennäköisesti tehneet kaupan Muurametalojen kanssa joka ostaa alihankkijoita työt. Virallisesti se on Suomalaisten tekemä talo. He ovat tehneet Suomalaisen yhtiön kanssa kaupat.
Kummallinen asennevika Suomalaisialla ulkomaalaista työvoimaa kohtaan. Totuus on kuintekin se että varsinkin urakoitsijapuolella saa erittäin motivoitunutta ja ammattitaitoista porukkaa Virosta jos vain viitsii panostaa rekrytointiin.
Useat rakennusliikkeet toimivat vain työnvälittäjinä. Rakennusliikkeen vetäjä vetää isot rahat välistä ja maksaa näille Viron pojille rippeet. Haluatko maksaa tällaiselle urakoitsijalle enemmän? Eiko ole järkevämpää tehdä suoraan sopimukset Virolaisten kanssa ja homma toimii.
Talotehtaat ostavat asennustyöt pääasiassa aina ulkopuolisilta rakennusliikkeiltä.
virolaiset eivät ole päteviä mutta kumminkin käytän heitä koska muuten en saa enää töitä liian korkeiden kustannuksien takia
Puhut skeidaa. Eestiläiset rakentajat ovat vähintään yhtä hyviä kuin suomalaiset. Kustannussäästö tulee työn joutuisuudesta. Eestiläiset tietävät, että työaikana tehdään työtä.
Ottamatta kantaa Muurametaloihin tai heidän lupaksiinsa suomalaisesta työstä kertoisin, että itse olen tavannut jo aika paljon hyviä virolaisia rakennusmiehiä. Lopetin virolaisten "lähtökohtaisen epäilemisen" jo 2000-luvun alussa kun tapasin virolaisporukoita korjaamssa suomalaisten jälkiä - useammallakin työmaalla (eivät omia työmaitani, sillä toistaiseksi olen omilla työmaillani pitänyt töissä vain suomea äidinkielenään puhuvia raksamiehiä).