Esikoistamme odotellaan, viikkoja kasassa 22 3. Kauhean innoissaan olemme molemmat, mutta välejä on viime aikoina hiertänyt miehen ylihuolehtiva asenne.
Jostain syystä se loukkaa minua. Minulla on sellainen olo, että en ole enää minä, vaan vauvankasvatuskone, jota mies kokee oikeudekseen säätää kun on tarvis. Mies saa minut tuntemaan itseni tyhmäksi, ihan kuin en osaisi itse itsestäni huolehtia, ihan kuin en itse ajattelisi lapsen parasta.
Mies holhoaa syömisiäni, juomisiani, liikkumisiani, stressaamistani, nukkumistani jne. Ja hermostuu, jos en noudata hänen ohjeitaan, kuten: "Otat yhteyttä sinne yliopistolle ja sanot, että sinun on voitava suorittaa se kurssi jollain muulla tapaa, että et tuossa tilassa kestä sitä stressiä." Ihan älyvapaa ohje; ohjeistaisivat jättämään opinnot jäihin, jos siltä tuntuu, ja jatkamaan sitten myöhemmin. Kun koetan ukkoselleni selittää, miksi hänen neuvonsa ontuvat, hän suuttuu.
Jokaista suupalaani myös tarkkaillaan:
mies: Otatko lisää salaattia?
hautomo alias minä: En kiitos.
mies: Paljonkos olet syönyt tänään kasviksia?
Niinikään vissypullojen pinnantasoa mittaillaan:
mies: Hei tää vissy on ollut avattuna jo kolmatta päivää, eikä tästä oo mennyt kuin puolet. Juotko sää näitä vissyjä?
Olen ollut väsynyt, minkä johdosta nukun päiväunia joskus kahdetkin. Jos en nuku, mies käskee pötköttelemään, vaikka minulla olisi jotain kesken. Ja taas hermostuu, jos kieltäydyn menemästä.
Kun meiltä tiedustellaan, kuinka raskaus on sujunut ja millainen vointini on, mies on suuna päänä enkä meinaa saada sanaa väliin. Sitten minä istun keskellä keskustelua hiljaa, kun ihmiset ympärilläni puhuvat tästä vauvakasvattamosta.
Olen myöskin tullut hirveän herkäksi oikeastaan vähän kaikelle, ja liikutun aika vähäisistä asioista, kuten jostain mainoksista. Senkin vuoksi miehen huolehtiminen ehkä ärsyttää, itku pääsee usein siitäkin: mieheni ei luota minun äidintaitoihini, minusta tulee huono äiti.
Olen yrittänyt selittää miehelle tuntemuksiani, mutta hänestä olen väärässä. Koska lapsihan on meidän yhteinen, on hänelläkin oikeus ja velvollisuus valvoa lapsen kasvua.
Onko muilla ollut samaa murhetta? Miten saitte miehenne tajuamaan? Väsyttää.
Jostain syystä se loukkaa minua. Minulla on sellainen olo, että en ole enää minä, vaan vauvankasvatuskone, jota mies kokee oikeudekseen säätää kun on tarvis. Mies saa minut tuntemaan itseni tyhmäksi, ihan kuin en osaisi itse itsestäni huolehtia, ihan kuin en itse ajattelisi lapsen parasta.
Mies holhoaa syömisiäni, juomisiani, liikkumisiani, stressaamistani, nukkumistani jne. Ja hermostuu, jos en noudata hänen ohjeitaan, kuten: "Otat yhteyttä sinne yliopistolle ja sanot, että sinun on voitava suorittaa se kurssi jollain muulla tapaa, että et tuossa tilassa kestä sitä stressiä." Ihan älyvapaa ohje; ohjeistaisivat jättämään opinnot jäihin, jos siltä tuntuu, ja jatkamaan sitten myöhemmin. Kun koetan ukkoselleni selittää, miksi hänen neuvonsa ontuvat, hän suuttuu.
Jokaista suupalaani myös tarkkaillaan:
mies: Otatko lisää salaattia?
hautomo alias minä: En kiitos.
mies: Paljonkos olet syönyt tänään kasviksia?
Niinikään vissypullojen pinnantasoa mittaillaan:
mies: Hei tää vissy on ollut avattuna jo kolmatta päivää, eikä tästä oo mennyt kuin puolet. Juotko sää näitä vissyjä?
Olen ollut väsynyt, minkä johdosta nukun päiväunia joskus kahdetkin. Jos en nuku, mies käskee pötköttelemään, vaikka minulla olisi jotain kesken. Ja taas hermostuu, jos kieltäydyn menemästä.
Kun meiltä tiedustellaan, kuinka raskaus on sujunut ja millainen vointini on, mies on suuna päänä enkä meinaa saada sanaa väliin. Sitten minä istun keskellä keskustelua hiljaa, kun ihmiset ympärilläni puhuvat tästä vauvakasvattamosta.
Olen myöskin tullut hirveän herkäksi oikeastaan vähän kaikelle, ja liikutun aika vähäisistä asioista, kuten jostain mainoksista. Senkin vuoksi miehen huolehtiminen ehkä ärsyttää, itku pääsee usein siitäkin: mieheni ei luota minun äidintaitoihini, minusta tulee huono äiti.
Olen yrittänyt selittää miehelle tuntemuksiani, mutta hänestä olen väärässä. Koska lapsihan on meidän yhteinen, on hänelläkin oikeus ja velvollisuus valvoa lapsen kasvua.
Onko muilla ollut samaa murhetta? Miten saitte miehenne tajuamaan? Väsyttää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Enpä ole kuullut muilla samanlaista ongelmaa. Sinänsä hienoa että miehesi on noin mukana raskaudessa ja huolehtii sinusta ja vauvasta mutta pikkasen kyllä menee överiksi. Oletko sanonut todella napakasti asiasta, eikä hän silti ymmärrä? Pitäisikö sinun puhua neuvolan tädille asiasta ja jos hän ottaisi tämän puheeksi miehesi kanssa? Miehesi varmaan on ainakin joskus mukanasi neuvolassa? Jos hän on aina niin joko otat asian esille neuvolassa tai sitten vaihtoehtoisesti soitat neuvolaan "salaa" että seuraavalla kerralla neuvolan täti ottaa asian esille. Tai sitten viet miehesi jonnekin muulle ammatti-ihmiselle kanssasi puhumaan tilanteesta. Tuohan se pistää eniten stressaamaan kun miehesi käyttäytyy noin ylihuolehtivasti. Pitäisihän hänen tajuta että sinulla on omatkin aivot ja sinä kyllä itse tunnet omat tarpeesi ja tunteuksesi. Vaikea antaa muuta neuvoa kun en tunne sinua tai miestäsi. Kinkkinen tilanne. Yleensä naisia ahdistaa enemmän raskausaikana se kun mies ei ole yhtään mukana odotuksessa, ei ymmärrä mitään, ei ole kiinnostunut, liituaa vaan kavereiden kanssa...jne
noh itsellä ei kyllä ole ollut samaa murhetta. Täällä menossa nyt rv 37 5 ja koko raskauden ajan olen saanut olla tehdä niinkuin itsestä hyvältä tuntuu...
Ainoa asia missä mies on vähän huolehinut on se kun ulkona ollut kauhean liukasta... Uhkasi ostaa mulle piikit kenkiin, mutta onneksi ei ostanut. Ja pystyssä olen pysynyt... Nyt kuitenkin niin loppu metreillä jo ollaan että mies on alkanut "säästämään" mun voimia ulkoiluttamalla enemmän koiraa ja viemällä roskia sun muuta pientä.
Pääasiassa kuitenkin antanut tehdä niinkuin itse haluan ja auttanut sitten pyydettäessä...
Eipä ole oikeen muuta neuvoa antaa, kuin että koita vielä puhua miehesi kanssa. Ja jos haluat, että neuvolassa asiasta keskusteltaisiin, niin kannattaa minun mielestä sanoa siitä etukäteen miehelle. Eli yritätte ensin puhua kahden, ja sanot sitten miehelle, että haluat ottaa asian esille neuvolassa, jos ette löydä ratkaisua. Neuvola olisi sellanen diplimaattinen osapuoli.
Mun mies sitä vastoin ei ollut juurikaan kauhean kiinnostunut, kun olin raskaana. Nyt on kyllä aivan ihana isä. Sanoi ittekin, ettei oikeen raskausaikana päässyt "hommaan kiinni". Että ongelma voi olla näinkin päin.
Siksi meisä joistain ehkä tuntuu melkeen paremmalta tuo sinun tilanne, vaikka meneehän tuo kyllä ihan yli.
Tsemppiä!
Meillä menossa rv 24 5 ja alussa oli hiukan samankaltaista ongelmaa. Nyt tilanne jo hiukan rauhottunut.
Syömisessä ainoo sanominen oli sokeri josta mies jaksaa edelleenkin kyllä nipottaa. Murustakaan sokeria ei saisi pistää suuhun. Joka kerta tulee narinaa. Ja siis en ole kovin ylipainoinen, sokeriarvot on hyvät ja painoo ei oo tullu ku hiukkasen lisää. Normaalisti mies ei ole sanonut mitään syömisistäni.
Mutta mun tekemiset ja nostelut kyllä jakso alussa kiinnostaa hirveesti. En saanu edes kauppakassia kantaa kotiin tai autolle. Mitään paperia painavampaa ei saanu nostaa tai mitään raskasta ei saanu tehä.
Loppujen lopuksi sain hoettua miehen päähän sen että luottaa muhun, mä tunnen sen koska raja tulee vastaan ja tajuan kyllä lopettaa. Mua otti ainakin ihan sikana päähän juurikin se etten olis saanu tehä enää yhtikäs mitään mutta onneks puhuminen autto :)
Toivottavasti teilläkin auttaisi. :)
Meillä ihan samaa vaivaa täällä! Mies tutkailee jo ilmeitänikin koko ajan. "Sattuuks sua johonkin? Miks sulla on tommonen ilme?"( viikkoja 31 2) tai just eilen kun jäin ruokapöydässä haaveilemaan niin "Mitä? Mitä sää tunnet?". Nää kyllä toisaalta välillä ihan naurattaakin. ;)
Mutta tunnistan kyllä noi kuvaamasi tunteet, ihan samoja juttuja miehen kanssa puitu. On se vähän rauhoittunut, kun sanoin aika lailla kiertelemättä, että tuo ottaa nyt kyllä pattiin! :) Lopettanut siis lähestulkoon huomauttelun tuollaisista pienemmistä asioista, kuten syömisistä, vaikka näenkin sen naamasta välillä, miten sen tekisi mieli jotain sanoa...
Puhukaa! Kyllähän tuo omakin mies ensin itseensä otti, ja väitti aluks että työnnän häntä syrjään ja on muutenkin niin ulkopuolella. Vähän sulateltuaan tajus kuitenkin, että mistä se kenkä oikeasti puristikaan.
Toivottavasti saat kultasi kuriin! Jos et, tule tänne päästeleen höyryjä. ;) Myö ymmärretään!
Meillä ei onneksi ole tuollaista ongelmaa ollut. Huolehdinkin kyllä itse hyvin syömisistäni, liikunnasta jne.
Ainoa asia, mistä mies alussa hätäili, oli seksi. Vaikka toitotin, että seksistä ei ole mitään haittaa lapselle, mies ei pariin kuukauteen koskenutkaan minuun. Piti sitten itse tehdä aloite, koska en todellakaan aio olla yli puolta vuotta ilman seksiä! :) Nyt onneksi on tainnut mennä jakeluun, että seksiä voi harrastaa, koska sitä on harrastettu jopa paljon useammin kuin ennen raskautta.Näköjään jossain vaiheessa ne hormonit alkaa vaikuttaa näin. :)
Heh. Meillä oli samaa. Kyllä se sitten loppui kun lapsi tuli ulos. Mutta kannattaa kyllä puhua asiasta. Puhua, ei huutaa. :) Mies tarkoittaa varmaan hyvää. Kerrot miltä tuntuu jos ei toimit, ota sielä neuvolassa asia puheeksi ja hyvä idea tosiaan kertoa miehelle jos näin teet.
Ja olet varmaan sanonut jo, mutta muistuta, että vauvallahan on kaikki hyvin, pyydä koskemaan jos vauva potkii jne. Ja että enemmän stressiä saat tuosta holhoamisesta.