Ei koira karvojaan vaihtamalla pääse rodustaan eroon. Eikä maalaisliitto aatteestaan, nimeä vaihtamalla. Jos omaat paksun lompakon ja kaavoittettavaa maata, äänestä maalaisliittoa(nyk KePu(li) tai oikeammin SuoKusta. Lyhenne sanoista Suomen Keskusta. En misään olosuhtessa ymmärrä sitä kähmintää, piilo korruptiota, ja omanedun tavoittelua jota maalaisliitto ylläpitää. Missä tunkio siellä maalaisliitto. Tonkii ja saa sen haisemaan, mutta ei osaa muuta kuin pyytää valtiota apuun. Ministeri Kiviniemi tivaa oppositiolta kantaa asioihin, joihin ei ole edes itse valmis vastaamaan. Ikävä kyllä kouluavustaja sortui samaan kansan harhauttamiseen. Pistäkää kepulit omaneduntavoittelu lopullisesti narikkaaan ja ajakaa kansan etuja, valitkaa luottamustoimiin tysjärkisiä ihmisiä. Ei varhaisdementiaa sairastavia, kuten ent. pääministeri. Vai onko kepuleilla vallalla virus joka vie muistin parissa viikkossa. Epäilyttää äänestää huonomuististen puoluetta jos näin on.
Maalaisliitto
Kyllä kansa muistaaa
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.