Soini sanoo tuoreessa Iltalehdessä, ettei vastaa kysymykseen "miksei raiskattu tyttö saa tehdä aborttia?", syystä ettei "keneltäkään muultakaan poliitikolta kysytä tällaista!".
Siis jos Soini on sitä mieltä, että esim. hirvittävän insestisen, seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneen murrosikäisen tytön on synnytettävä lapsi kokemansa hirveyden päätteeksi, on hänen jukoliste myös perusteltava miksi ajattelee näin! Ja miksei muilta kysytä samoissa määrin tätä kysymystä? No, ehkäpä siksi ei, että noilla muilla ei ole tässä(kään) kohdin samanlaisia mielipiteitä kuin on Timo Soinilla..?
Sitä paitsi Soini valehtelee; muiltakin on kysytty. Kysymys abortista on kysymys, joka kuuluu vaalikoneiden kysymysten joukkoon.
Soini valittelee kys. artikkelissa, kuinka hänen painoaan on kritisoitu. No, yleisesti ottaen kenenkään yksityishenkilön paino ei kuulu muille. Mutta: Soinin kohdalla on kyse poliittisesta vaikuttajasta, esimerkistä. Jos fyysinen kunto aiheuttaa jo turhaa kuormitusta - kalliita sairaalahoitopäiviäkin - ja jos kanssapäättäjiltään itse "selkärankaa" penäävä päättäjä paisuu paisumistaan kuin pullataikina... sepä ei anna kovinkaan hyvää esimerkkiä henkilön itsekurista ja elämänarvostuksesta. Suomessa kun on niin paljon heitäkin, jotka ilman suyytään ovat leipäjonoihin ajautuneet. Soini löytäisi kyllä ylimääräisille pöperöilleen parempia osoitteita kuin oman ahneen suunsa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Meillä Perussuomalaisilla on uskonnon vapaus, tai saa olla vaikka kokonaan pakana, jokainen saa valita ihan itse. Jos sinut on raiskattu ja olet raskaana niin mene ihmeessä tekemään abortti, jos itse sitä haluat. Kukaan muu ei voi tehdä päätöstä tällaisesta asiasta puolestasi, sinun itsesi on tehtävä valinta.
Laittomat, ei lääkärin tekemät, abortit ovat aiheuttaneet historian aikana tuhottoman määrän naisten kuolemia maailmalla.
Persujen uskonnonvapaus ei oikeuta aborttien kieltämiseen lailla.
Kaikille se ei ole "oma asia"; Soinin tavoin ajattelevat päättäjät ovat aiheuttaneet tavatonta tuskaa tämän asian kohdalla kaikkialla, missä ovat päässeet ajattelemaan ihmisten puolesta, päättämään heidän puolestaan. Peräänkuulutin Soinin perusteita, syitä. Onhan Soini myös mainostanut olevansa "ei-väistävä kristitty". "Tähän en vastaa" on väistelevä vastaus (etenkin kun aborttikysymys on poliittinen kysymys ja muillekin poliitikoille usein esitetty, toisin kuin Soini tuossa esittää). Mutta kiitos vastauksestasi, "Oma asiasi" =)
Olen käsittänyt,että isänmaa ja USKONTO oli tärkeitä asioita Perussumalaisille?
Isänmaa on persuille yhtä kuin fasismi ja uskonto yhtä kuin fasismi.
Voidaan vain miettiä, miten loukkaavana todella köyhät kansalaiset pitävät puolueherraa, joka mässää ruoalla enemmän kuin hänellä olisi koskaan ollut mitään tarvetta ja syö itsensä melkein sairaalakuntoon. Tavallisella köyhällä ei ole varaa ylensyöntiin, mutta hänen pitää vielä sietää köyhien asialla ratsastava poliitikko, jolla ei ole ollut minkäänlaista itsekuria ja ryhtiä pitää itsensä kunnossa. Köyhien äänet kuitenkin kelpaavat vaaleissa.
SAK:n edellisvaalien hyllytetty mainos voitaisiin ottaa uusiokäyttöön: "Ne hölmöthän äänestävät minua".
Lohtanderin Oiva tosin ei ole yhtä ruma ja lihava kun Soinin Timppa, mutta kuitenkin.
Soinin täydellisestä itsekurin puutteesta ja sairaalloisesta juoma- ja syömishäiriöstä ei saisi tälläkään palstalla puhua mitään, heti sensuuri iskee. Miksi tavallisille kansalaisille toitotetaan jatkuvasti terveellisen elämän merkitystä ja heitä rangaistaan kaikenlaisilla kielloilla ja hinnankorotuksilla "vääristä valinnoista", mutta Soinia kohdellaan kuin kaiken arvostelun yläpuolella olevaa pyhimystä?
Ja soinin vaaliohjelmassahan ei puhuta tasa-arvosta sanaakaan!
On hyvin todennäköistä, että Suomeen luodoaan vielä ilmiantojärjestelmä, jolla puolueen keskuskomitealle voidaan ilmoittaa kaikki Soinia tai yleensä puoluetta arvostelleet yhteiskunnan ja perussuomalaisten viholliset, jotka joutuvat tietenkin monen vuoden ajaksi tutkintavankeuteen. Näin mahdollisesti sitten, jos persut menestyvät vähän enemmän ja pääsevät "valtaan". Muistkaa äänestää oikein.
On olemassa riski, että persuilla kihahtaa menestys nuppiin ja kun eivät kykene 20% kannatuksella demokratiassa mitään muuttamaan, niin turvautuvat raukat terroriin.
Soinissa paistaa läpi Hitlerin haamu.
No, Soinihan ilmoitti lehdessä, ettei ole "feministi" ;-) Ei tartte puolueohjelmassa tasa-arvokysymyksiä pyöritellä...?