Koskaan ennen en ole tuntenut itseäni yhtä kiusaantuneeksi telvisiota katsoessani, kuin tänään.
Timo Soinin esiintyminen Uutisvuodossa oli todella kömpelöä. Timo Soini taisi luulla, että toiset nauroivat hänen kanssaan, kun he nauroivat hänelle.
Kaikkein nolointa oli kun, Soini piti melooniomena vertaustaan huisin nokkelana.
Vaalitentin epäonnistuminen ei ollut mitään verrattuna Uutisvuodossa esiintymiseen.
Nyt olisi ollut tilaisuus olla nokkela, mutta ei. Syynä on ehkä se, ettei Soini saanut kirjoittaa käsikirjoitusta eikä vakiofraaseille ollut nyt tilausta.
Timo Soinin esiintyminen Uutisvuodossa oli todella kömpelöä. Timo Soini taisi luulla, että toiset nauroivat hänen kanssaan, kun he nauroivat hänelle.
Kaikkein nolointa oli kun, Soini piti melooniomena vertaustaan huisin nokkelana.
Vaalitentin epäonnistuminen ei ollut mitään verrattuna Uutisvuodossa esiintymiseen.
Nyt olisi ollut tilaisuus olla nokkela, mutta ei. Syynä on ehkä se, ettei Soini saanut kirjoittaa käsikirjoitusta eikä vakiofraaseille ollut nyt tilausta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Soini ei ole "ehtinyt" ammattiliittojen, veronmaksajien jne. vaalitentteihin, koska asiasta on ilmoitettu Soinin mukaan "vain" kaksi kuukautta aikaisemmin.
Korkojen kera, Uutisvuotoon, Stillerin hömppään yms. yms. hän ehtii lyhelläkin varoitusajalla, koska niissä ei joudu vastailemaan ikäviin kysymyksiin.
Perseeennuoletaohjelmissa Sopini viihtyy ja niihin löytyy aikaa, mutta asiapitoisiin vaalipaneeleihin hän ei "kerkeä". -Siellähän joutuisi vastailemaan ikäviin kysymyksiin.
Mulkkumainen kusettaja koko Soini, näin kauniisti sanottuna.
Taitaa Timo Soini kokea Elisabeth Rehnin kohtalon. Viihdeohjelma paljasti Rehnin ylimielisyyden ja samoin kävi Soinille. Suomen kansa ei tykkää itseään täynnä olevista ihmisistä.
Soini rakastaa yli kaiken itseään. Hänen uskonnollinen teeskentelynsä ei ole mitään muuta, kuin äärimmilleen vietyä vittuilua.
Eikös ohjelma tule uusintana maanantaisin klo 18.30?
Minulla oli telkkari auki, mutta en kylläkään katsonut tuota ohjelmaa, kun puklailin tämän foorumin provokaattoreiden juttuja lukiessani ( olen ilmeisesti masokisti) ja tekee niin mieli itsekin provosoitua jäkättämään ja meuhkaamaan, mutta kai tässä pitäisi edes yrittää ymmärtää oman mailmankäsityksen eriävyys nettihörhöjen kanssa, eikä tehdä niin...
Kyllä siis kuitenkin vilkaisin mainitsemaasi YLE:a, vaikken kuunnellut sitä yhtään. Soinin kunniaksi on sanottava, että hän kyllä näytti Uutisvuodossa yllättävän pirtsakalta. Soini oli yllättävän freshi ja poissa oli se väsynyt ilme ja kledjut YLE:n vaalitentistä. Ihmettelen vaan, että miten hän oli uskaltautunut pukemaan yllensä vaaleanpunaisen paidan: Mitä persujen natsisiipi siihen sanoo, huiiiii?:D Pidetänkö kokous asian tiimoilta, vaiko mitä tapahtuu? Moni "persuhan" kun on habitukseltaan enemmänkin sellainen vääpeli.
Soinin paita Uuutisvuodossa minusta kyllä oli oikeasti miehekäs ja miehisti isoraamista miestä. Pikkuruinen mies ei voisi käyttää vaaleanpunaista paitaa välttämättä kovin uskottavasti, mutta pisteet Soinille, että uskalsi. *yritän olla diplomaattinen persuja kohtaan*
Joskin: Ei kai hän ihan todella ENÄÄ toistellut tuota omenat & melonit vertauskuvaa, ihan tosiaan, eikai? Ikävä kyllä ens viikkoni on niin kiireinen, etten ehdi katsomaan, jos Uutisvuoto tulisi uusintana tai jos olisi vaikka YLE-Areenassakin näytillä.
Voi banaanit ja omenat.
Timo ollut jonkun homon stailattavana? Oli onnistunut huijaamaan Timon pistämään pinkin paidan päälle. Samassa yhteydessä homo on pehmittänyt Timon myös kannattamaan pakkoruotsia? RKP:n kosiskelusta samaan hallitukseen voisi näin päätellä. Pakkoruotsi on halpaa kauppatavaraa näemmä myös persuille.
Mistä teitä Soinin perseennuolijoita oikein sikiää?
Persut jyrää ja pistää kaiken nurin.
Persut etenevät kuin Saksalaiset Lapissa. Voi sitä itkua ja parkua, kun kusetetut huomaavat tulleensa harhautetuiksi ja viimeisetkin roposet menee kusettajien taskuun....
Mitkä rahat. Johan ne on jaettu teidän persiiseenne. Käteinen/Kivitiira on hoitanut suomen konkurssinpartaalle. Pitää kohta lähteä kreikkaan, kun siellä meidän suomalaisten rahoilla elää paremmin kun kotimaassa. KATAINEN, KOHTA LOPPUU KÄTEINEN. Samoin tämä RKP:nTuurssi vois ottaa muutaman elintasopakolaisen omiin nurkkiinsa asustelemaan. montakos elintasopakolaista on muuten asutettuna ahvenanmaalle? Tietääkseni ei yhtään. pidetään vain omapesä puhtaana.
Ohjelma on katsottavissa myös YLE:n Areenassa vielä viikon ajan
http://areena.yle.fi/video/1300568046649
Tuo mieshän vaikuttaa aivan oikeasti tyhmältä, mistä on oikein kysymys? Onko hän tosiaan puolueensa puheenjohtaja, mutta millaisia ovat sitten puolueen jäsenet?
Jos Soini olisi viisas, ei hän tarvisi koko ajan tiimiä, joka syöttää hänelle pölhöpopulistisia kaskuja "meloonille lakit" tyyliin. Kyllä Soini on vienyt poliittisen kusetuksen huippuunsa ja tupauunot äänestää.
No jaa. Minä tuolla vastailin, etä enpä jaksa katsoa Uutisvuotoa, mutta katsoin nyt mieliksi sen viisitoista minuuttia Yle- Areenasta (pvm 19.3-2011) ja kyllä se on kumma, kuinka oikeistohallinto saa heti aikaikseksi pelkkää oikestopropagandaa: punapultasiniviher- hallitus on savipökkelöitä, Nato on muka vaan iloinen avaruushuppuasuste-ryhmä ja perussuomalaisten pulipäiden vaaliristeily muka hassunhauska viikinkileikki.... Tuo ei ole ihan sen sortin paskaa, kuin mielestäni on YLE:n mukaviihdesatiiri "Presidentin kanslia", missä joka toisessa lauseessa mainostetaan jotakin kokoomuslaista ja haukutaan vasemmistolaisia - jopa sarjan nimessä- mutta ei ole ollut suuren hunmanistin Tommy Tabermanin jälkeen yhtään mitään. Tervo yksin ei riitäö tota pitämään pystyssä.
Ketjun aloittaja valehteli mulle. Soini ei melonitellut ja lippistellyt enää, mutta selitteli kylläkin meloneja ja lippiksiä. En tosin jaksanut katsoa koko ohjelmaa, vaan viientoista minuutin kohdalla lopetin, koska vaikka tiuokin viihdeohjelma onkin, niin mielestäni jos väitetään, että aihe on Berlusconi, niin ei siellä kuulu mainostaa Kimmo Sasin hyveellisyyttä tai ohjelman vieraita.